Washington, DC, 6.huhtikuuta 2020 – kylmän sodan huolet toisesta kommunistisesta Kuubasta Latinalaisessa Amerikassa saivat presidentti John F. Kennedyn hyväksymään CIA: n salaisen poliittisen kampanjan, jolla pyrittiin peukaloimaan kansallisia vaaleja Brittiläisessä Guayanassa, joka oli tuolloin brittiläinen siirtomaa mutta pian itsenäinen, National Security Archiven tänään julkaisemien julkistettujen asiakirjojen mukaan.

U. S. tiedustelutietojen mukaan pääministeri Cheddi Jagan, yksi tärkeimmistä presidenttiehdokkaista tulevissa 1964 vaaleissa, oli kommunisti, joskaan ei välttämättä Moskovan vallassa. Kennedy päätti kuitenkin, että Jaganin on lähdettävä ja kehotti Lontoota yhteistyöhön. Jo vuoden 1962 puolivälissä JFK ilmoitti Britannian pääministerille, että ajatus jaganin johtamasta itsenäisestä valtiosta ”häiritsee meitä vakavasti”, ja lisäsi: ”Meidän on sanottava täysin suoraan, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa nähdä uutta Castron kaltaista hallintoa tällä pallonpuoliskolla. Tästä seuraa, että meidän pitäisi asettaa tavoitteeksemme itsenäinen Brittiläinen Guayana jonkun toisen johtajan alaisuudessa.”

tänään julkaistava viesti kertoo salaisesta operaatiosta, joka on paljon vähemmän tunnettu kuin muut CIA: n toimet Latinalaisessa Amerikassa ja muualla kylmän sodan aikana. Se tarjoaa kulissien takaisen katsauksen tiedusteluprosessiin, koska se antaa muodon monimutkaiselle salaiselle kampanjalle ja tarjoaa kiehtovia oivalluksia Kennedyn ja hänen neuvonantajiensa antikommunistisesta asenteesta. Asiakirjat saatiin arkistotutkimuksella presidentin kirjastoista ja CIA: n julkaisuista. Ne ovat osa digitaalista kansallisen turvallisuuden Arkistojulkaisua ”CIA Covert Operations III: From Kennedy to Nixon, 1961-1974”, joka on viimeisin arvovaltaisessa sarjassa, jonka on koonnut ja kuratoinut yksi maailman johtavista tiedusteluhistorioitsijoista, tohtori John Prados.

* * *

John Pradosin ja Arturo Jimenez-Bacardin syrjäyttämä Cheddi Jaganin syrjäyttäminen Brittiläisessä Guayanassa

yritykset vaikuttaa vaaleihin—eli ulkomaiden sekaantuminen—eivät ole uusia. Yhdysvallat käytti hyväkseen keskustiedustelupalvelu CIA: ta ja oli tämän taktiikan varhainen harjoittaja. Tunnettu esimerkki on viraston toiminta Italiassa vuonna 1948 ja sen jälkeen, vaikka yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa. Mutta Brittiläisessä Guayanassa (nykyisessä Guyanassa) 1960-luvulla meillä on nykyään käytännöllisesti katsoen tuntematon mutta hyvin dokumentoitu esimerkki tämän tekniikan käytöstä. Erikoisen tapauksesta tekee myös se, että presidentti John F. Kennedy aloitti salaisen operaation vasta vuonna 1962, Sikojenlahden epäonnistumisen jälkeen, kun tuo katastrofi oli muka opettanut hänet hillitsemään salaisia sotureita.

tähän johtanut bugaboo oli poliittinen ideologia, erityisesti kommunismi. Koko kylmän sodan ajan Washingtonin oli vaikea ymmärtää, että eri maissa sovellettiin erilaisia poliittisia perinteitä ja että ”kommunismi” ei ollut monoliittinen, Neuvostojohtoinen kansainvälinen liike. Tällä kertaa CIA käytti salaista skalpellia brittiläistä Guayanaa vastaan, itse asiassa Brittiläisen Kansainyhteisön jäsentä, joka sijaitsee Etelä-Amerikan pohjoisrannikolla. Kommunismia kohtaan vallitsi niin suuri huoli, että Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan liitto ei estänyt Washingtonia puuttumasta politiikkaan maassa, joka vastasi Yhdysvaltain liittolaiselle. Arthur M. Schlesinger Jr. Presidentti Kennedyn hovihistorioitsija ja Latinalaisen Amerikan neuvonantaja totesi useita vuosikymmeniä myöhemmin, että ” ymmärsimme väärin koko taistelun siellä.”

Schlesinger pyysi anteeksi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Tuolloin hän kirjoitti: ”oli joutavaa otaksua, että kommunismi Latinalaisessa Amerikassa oli vain alkuperäiskansojen yhteiskunnallisen uudistushalun ilmaus.”Hän liittyi Yhdysvaltain johtajiin ja vakoojiin ja otti Guianolaisen vasemmistolaisen ja sosialistisen Cheddi Jaganin kommunistiksi ja juonitteli tätä vastaan—tai oikeammin Schlesinger suhtautui jaganiin rennommin, eristäytyi Kennedyn hallintoon ja lakkasi lopulta vastustamasta CIA: n hanketta. Tämä järjestelmän muutosoperaatio on dokumentoitu tässä sähköisessä ohjekirjassa.

* * *

Cheddi Jagan oli hammaslääkäri. Jagan syntyi intialaisista siirtolaisista, jotka saapuivat brittiläiseen Guayanaan sitoutuneina palvelijoina, ja opiskeli Guayanan pääkaupungissa Georgetownissa Washington D. C.: ssä., ja Chicagoon, jossa hän suoritti koulutuksen. Hän myös tapasi ja meni naimisiin Janet Rosenbergin kanssa Chicagossa ja palasi Etelä-Amerikkaan 25-vuotiaana vuonna 1943. Jaganin Tausta houkutteli hänet sosialismiin alusta alkaen. Vuonna 1946 hän perusti poliittisen toimintakomitean, jonka hän yhdisti toisen ryhmän kanssa vuonna 1950 muodostaen kansan Edistyspuolueen (PPP). Toisen ryhmän johtaja Linden Forbes Burnham toimi aluksi uuden puolueen johtajana ja Janet Jagan sihteerinä. Jagan, joka oli jo Britannian tukeman lakiasäätävän neuvoston jäsen, sai PPP-enemmistön vuoden 1953 vaaleissa ja johti sen jälkeen Guianelaista hallitusta brittien ohjauksessa. Vaikka jaganin ja minkään marxilaisen puolueen välillä ei ollut näkyviä yhteyksiä, Britannian hallitus epäili ja painosti häntä, ja Jagan erosi 150 päivän jälkeen. Britit lakkauttivat hänen pääministeriytensä ja pitivät Guayanan seitsemän vuoden ajan sotilaallisena miehityksenä. Jaganista tuli poliittinen vanki. Vapauduttuaan Jagan rajoittui Georgetowniin, mutta sai siitä huolimatta enemmistön paikoista elokuussa 1957 valitussa uudessa valtuustossa. Forbes Burnham erotti PPP: stä ryhmittymän ja muodosti muutamaa kuukautta myöhemmin kansankongressin (PNC). Jagan oli kuitenkin tunnustettu kansallinen johtaja, ja elokuussa 1961 pidetyissä uusissa vaaleissa PPP pyyhkäisi hänet jälleen valtaan. Cheddi Jaganista tuli pääministeri. Jo maaliskuussa, CIA: n arvio, joka ennakoi näitä vaaleja, ennusti PPP: n todennäköisesti saavan Nodin muodostamaan hallituksen, ja sanoi Jaganista, että vaikka hän ei ollut tunnustettu kommunisti, hänen vaimonsa oli, ja hänen lausunnoissaan ja toimissaan oli kommunistisen vaikutuksen merkkejä.

Tämä tausta osoittaa, että Yhdysvallat oli huolissaan Jaganin poliittisesta suuntautumisesta lähes siitä hetkestä lähtien, kun hän nousi Guianejohtajaksi, ja se esittelee myös poliittisen kilpailijan Forbes Burnhamin, josta tulisi CIA: n välikappale Cheddi Jagania vastaan Kennedy mounted-projektissa. Itse asiassa 5.toukokuuta 1961 kansallisessa turvallisuusneuvostossa (NSC), jossa pohdittiin uusia peiteltyjä toimia Kuubaa ja Dominikaanista tasavaltaa vastaan, ryhmä suostui siihen, että sen Kuuba-työryhmä etsisi keinoja (yhteistyössä Lontoon kanssa) estää kommunistien valtaus Brittiläisessä Guayanassa. Ulkoministeri Dean Rusk kirjoitti Britannian ulkoministerille Lordin kotiin 11. elokuuta 1961 kysyäkseen, voitaisiinko Jaganin vaalivoiton estämiseksi tehdä mitään. Brittiministeri vastasi kieltävästi ja neuvoi, että Guianejohtajaa olisi parempi valistaa. Elokuun lopussa ulkoministeriö puolsi avuntarjouksia Guayanalle, tönäisi pääministeri Jagania amerikkalaismyönteiseen suuntaan yhdistettynä peiteoperaatioon kommunistien paljastamiseksi ja tuhoamiseksi Brittiläisessä Guayanassa. Presidentti Kennedy hyväksyi ohjelman 3. syyskuuta 1961. Syyskuun 4 kaapeli, josta Arthur Schlesinger valitti (asiakirja 1) useita päiviä myöhemmin, itse asiassa meni niin pitkälle, että puhui Jagan kuin ”mahdollinen nukkuja” agentti.

Yhdysvaltain ja Britannian välinen neuvottelukierros käytiin Lontoossa syyskuun aikana. Yleisenä ajatuksena oli yhtäältä antaa teknistä taloudellista apua, jonka rinnalla jatkettaisiin salaista tiedustelutietojen keräysprojektia. Silloinen CIA: n johtaja Allen W. Dulles työskenteli konseptin parissa. Suurlähettiläs David Bruce johti Yhdysvaltain delegaatiota Frank G. Wisner—CIA: n asemapäällikkö ja entinen operaatiodirektoraatin päällikkö-rinnallaan. Britit määräsivät, että USA: n on itse asiassa yritettävä tehdä yhteistyötä Jaganin kanssa. Tiedot tiedustelupuolen tuloksista ovat edelleen salaisia.

Guianejohtaja oli tietoinen siitä, että muut hautoivat häneen epäluuloja. Jagan järjesti lokakuun lopulle vierailun Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan. Ulkoministeriö ilmoitti tapaavansa presidentti Kennedyn. Tapaaminen oli sovittu pidettäväksi 25. lokakuuta,ja presidenttiä varten laadittiin tiedotustilaisuus. Presidentti ja pääministeri sparrasivat tapaamisessaan, mutta avointa taukoa ei tapahtunut, sillä Jagan edusti itseään sosialistina brittipoliitikko Aneurin Bevanin tyyliin, vaikka amerikkalaiset osallistujat pitivät häntä välttelevänä yksityiskohdissa. Valkoinen talo ilmoitti, että Yhdysvallat antaa brittiläiselle Guayanalle teknistä apua. Jagan jatkoi New Yorkiin ja sitten Lontooseen. FBI: n ilmiantajat kertoivat yksityiskohtia Jaganin kommenteista seurapiiritilaisuuksissa New Yorkissa, ja Yhdysvaltain diplomaatit seurasivat hänen liikkeitään Lontoossa. Joulukuun alussa Schlesinger tapasi Guianalaisen työväenpuolueen johtajan ja yhden United Steel Workers of Americasta (dokumentti 2). Suunniteltu peiteoperaatio oli alkanut muotoutua poliittiseksi toiminnaksi.

brittiläisen Guayanan hallintoon (joka ei päättynyt pääministeri Jaganiin) kuului, että johtajat toimivat yksipuolisesti eivätkä demokraattisesti. Vakavien talousongelmien vuoksi Jagan otti vuoden 1962 alussa käyttöön säästöbudjetin ja veronkorotuksen, joka kohdistui lähinnä Guyanan afrikkalaiseen ja sekaväestöön kuulematta oppositiota. Tämä johti lakkoon ja mellakointiin Georgetownissa, jossa suuri osa kaupungista poltettiin maan tasalle. Jagan näki liekit virka-asunnostaan, ”punaisesta talosta.”Hän vakuuttui siitä, että CIA oli lietsonut mellakoita. Tämä ei todennäköisesti pidä paikkaansa—työväenjärjestäjät, jotka agentuurin kanssa liittoutuneina edustivat amerikkalaisten yhteyttä Guianalaisten oppositioon, eivät olleet tuolloin siirtokunnassa.

kävi kuitenkin niin, että Yhdysvaltain viranomaiset käyttivät Georgetownin mellakoita tekosyynä Cheddi Jaganin syrjäyttämiseen. Helmikuun 19. päivänä, kun palaneista rakennuksista nousee yhä savua, ulkoministeri Dean Rusk kirjoitti Lord Homelle vaatien ” korjaavia toimia ”jaganin” marxilais-leniniläisen politiikan ”vastapainoksi ja lisäsi, että” olen tullut siihen johtopäätökseen, että meidän ei ole mahdollista sietää itsenäistä brittiläistä Guayanaa Jaganin johdolla.”

Valkoisessa talossa Schlesinger vastasi, ettei Cheddi Jagan ollut kommunisti vaan naiivi ”London School of Economicsin marxisti täynnä charmia.”Verojärjestelmä ei hänen mukaansa ollut sosialistinen vaan puhdasoppinen, Britannialle sopiva. Britannian viralliset näkemykset vastasivat Schlesingerin esittämiä näkemyksiä. Lontoo vastusti siirtoa Jagania vastaan.

presidentti Kennedy pysyi toistaiseksi paikallaan, vaikuttuneempana Lontoon laittamasta tapauksesta kuin sumuisesta pohjasta. Maaliskuuta 1962 hän antoi määräyksen brittiläisestä Guayanasta, jonka hän lähetti muistiona, joka oli osoitettu ministeri Ruskille ja keskustiedustelupalvelu CIA: n johtajalle John A. Mcconelle. Hän antoi myös saman direktiivin kuin National Security Action Memorandum (NSAM) 135. Oli hyvin epätavallista, että salainen toimintaohje näytti sekä NSAM: ltä että suunnatulta missiveltä, ja se viittaa siihen, että presidentti yritti pysäyttää jotain, minkä hän koki riistäytyneen hallinnasta. Kuten tapahtuikin, samana päivänä Britannian Guayana oli keskusteltavana 5412 – erityisryhmässä (asiakirja 3). Kennedyn määräyksen sisältö vahvistaa vaikutelmaa kiireellisyydestä, ja 5412-keskustelu osoittaa salaisten sotien komentajien noudattaneen presidentin ohjeita. NSAM-135 julisti: ”lopullista päätöstä politiikastamme brittiläistä Guayanaa kohtaan ei tehdä ennen jatkokeskusteluja. Kennedy täsmensi vielä kolme kysymystä, joihin piti vastata ennen kuin mitään päätöstä oli tehty.

muutamassa viikossa NSAM-135: stä CIA punnitsi parin tiedusteluarvion avulla Karibian siirtokuntaa. Office of National Estimates (ONE) kommentoi johtaja Mcconelle lähettämässään muistiossa Georgetownin mellakoita myöntäen, että verolaki oli ollut tärkein katalysaattori, leimaten PPP: n ”kommunistiseksi” ja PNC: n ”sosialistiseksi” ja esittäen britit paljon vähemmän huolestuneina jaganin ja PPP: n poliittisesta suuntautumisesta kuin Washingtonissa. CIA myönsi, ettei Jagan ollut Neuvostoliiton hallinnassa, mutta se ei tyydyttänyt joitakin päättäjiä (asiakirja 4). Sitä seurasi huhtikuussa Special National Intelligence Estimate (SNIE) 87,2-62, jossa käsiteltiin brittiläisen Guayanan lyhyen aikavälin näkymiä. Arvio väitti, että” PPP: n johdolla ”oli selkeä kirjaus” kommunistilinjan politiikasta ” ja että Jagan oli kommunisti (asiakirja 5).

CIA: n arviot vastasivat kahteen presidentti Kennedyn kolmesta avainkysymyksestä—virasto ennusti, että Cheddi Jagan voittaisi seuraavat vaalit, vaikka vastassa olisi Burnhamin PNC: n ja United Force-puolueen koalitio, toinen pieni ryhmä, jota johti Peter D ’ Aguilar. SNIE arvioi myös, ettei ole näköpiirissä, että Jaganin hallitus suostuisi koalitioon muiden puolueiden kanssa, mitä se oli selvästi alakynnessä Guianesen edustajakokouksessa. Jaganin hallinnon voisi olettaa noudattavan liittoutumatonta ulkopolitiikkaa, joka olisi jossain määrin kommunistiblokkia suosivaa.

Kennedyn kolmas kysymys koski brittejä—lykkäisivätkö he Britannian Guayanan itsenäisyyttä ja järjestäisivät siellä uudet vaalit. Ulkoministeri Rusk keskusteli Lord Homen kanssa Genevessä maaliskuun puolivälissä pidetyn kokouksen yhteydessä.brittien vastahakoisuus oli niin ilmeistä, että hän ilmoitti salaisten toimien olevan tarpeen Lontoon kanssa tai ilman. Cheddi Jaganin syrjäyttämiseen tähtäävästä ohjelmasta tuli kuitenkin yksi vaihtoehto, joka sisältyi ulkoministeriön politiikkapaperiin, joka julkaistiin 15.maaliskuuta. 5412 – erikoisryhmän istunnossa 22. maaliskuuta johtaja Mcconea pyydettiin arvioimaan eri salaisten toimien mahdollisuuksia, jotka voitaisiin ottaa käyttöön. Valtion optiot-lehti määritteli salaisen poliittisen toiminnan. Tällaisen Gambiitin pääväline olisivat Kansainväliset ammattiliitot, jotka tekisivät yhteistyötä CIA: n kanssa. Kuukautta myöhemmin CIA: n tuki työoperaatioille oli pääkohteena 5412-Erikoisryhmässä kokouksessa, johon osallistuivat CIA: n operaatiopäällikkö Richard Helms ja apulaisjohtaja Marshall S. Carter (asiakirja 6).

toukokuussa 1962 presidentti Kennedy ja Britannian pääministeri Harold Macmillan kävivät suoria keskusteluja guinealaisen oppositiojohtajan Forbes Burnhamin vieraillessa Washingtonissa. Nämä tapaamiset raivasivat pois joitakin salaisen toiminnan esteitä. Vanhemmat virkamiehet päättivät Forbes Burnhamin sosialismin olevan parempi kuin mitä-se-oli, että Jagan uskoi. Yhtä tärkeää oli, että britit päättivät lykätä itsenäistymistä, mikä jätti aukon CIA: n operaatiolle. Yksi keskeinen indikaattori peiteoperaation vastustuksen murenemisesta olisi se, kun Arthur Schlesinger kertoi Jack Kennedylle 21.kesäkuuta, että Forbes Burnhamin hallitus aiheuttaisi Yhdysvalloille paljon vähemmän ongelmia kuin Cheddi Jaganin johtama hallitus.

kesäkuun 14.päivänä 5412: n erikoisryhmä käsitteli CIA: n paperia, jossa hahmoteltiin peiteltyä poliittista toimintaa, mutta lykättiin tuomiota odotettaessa poliittisen perusongelman ratkaisua. Samana päivänä Dean Rusk lähetti Kennedylle kokouspöytäkirjan, ulkoministeriön tiedustelu-ja FBI-raportit sekä toimintaohjelmaluonnoksen, jossa hän kommentoi, että Jaganin hallituksen korvaaminen tulisi asettaa Yhdysvaltain tavoitteeksi. Kyseessä oli ensimmäinen virallinen pyyntö Britannian Guayanan peiteoperaatiosta. Presidentti Kennedy saneli ministeri Ruskille lähetetyn vastauksen (asiakirja 7), jossa hän ilmaisi olevansa yleisesti samaa mieltä Ruskin kanssa, mutta katsoi toistaiseksi parhaaksi seurata Britannian linjaa. Rusk perui väliaikaisesti salaisen toimintaehdotuksensa. Myöhemmissä Lontoon neuvotteluissa hän sai britit myöntymään siihen, että Guianan itsenäistyminen viivästyisi, ja he alkoivat ajatella myönteisemmin uusia vaaleja, jotka johdettaisiin suoran vaalin sijaan ”suhteellisella vaalitavalla”. Yhdysvaltalaiset asiantuntijat pitivät sitä ainoana keinona voittaa Jagan äänestyspaikalla. Yhdysvaltain suunnitelmana oli muuttaa vaalisääntöjä ja sen jälkeen pyrkiä varmistamaan, ettei Jaganin puolue voittaisi vaaleja.

12.heinäkuuta Rusk ehdotti uudelleen, että Yhdysvallat pyrkisi kaatamaan Jaganin hallituksen (asiakirja 8). State esitti pääosin saman paketin, jossa oli tarkempi toimintasuunnitelma, joka sisälsi diplomaattisia näkökohtia, toimia Lontoossa pian järjestettävän siirtomaakongressin vaikuttamiseksi, poliittista toimintaa ja propagandaa siirtomaassa sekä taloudellista apua. Pakettia kommentoinut kansallisen turvallisuuden neuvonantaja McGeorge Bundy totesi, että ” ehdotetun taktiikan käyttäminen vastustamisessa ei ole niin selvää.”Erityisesti,” mielestäni on todistamatonta, että CIA osaa manipuloida vaaleja Brittiläisessä Guayanassa ilman takapakkia ” (asiakirja 9). Schlesinger ilmaisi myös hermostuneisuutensa CIA: n suunnitelmasta. Kuten Bundy oli ehdottanut, presidentti Kennedy otti operaation pois Ruskin käsistä ja toimi suoraan Britannian suurlähettilään Sir David Ormsby-Goren kanssa Ruskin ehdottaman linjan mukaisesti. Kennedy pyrki tuudittamaan britit syrjäyttämällä kovasanaisen ulkoministerin.

sen jälkeen asiat alkoivat liikkua. CIA: n lyhyt paperi yritti ratkaista jäljellä olevat epäilyt. Samana päivänä, heinäkuun 20. päivänä, johtaja McCone ja Richard Helms tapasivat presidentin ulkomaantiedustelun neuvottelukunnan keskustellakseen salaisista operaatioista, mukaan lukien työoperaatiot, sosiaalisten ja kulttuuristen ryhmien salaisesta rahoituksesta sekä listasta poliittisista puolueista ja johtajista, joita CIA tukee kaikkialla maailmassa. Brittiläinen Guayana tuli esiin tässä keskustelussa. Helms kertoi yksityiskohtia ja vastasi kysymyksiin. Sitten viraston kesäkuun suunnitelma palasi 5412-ryhmään. Operaatiodirektoraatin läntinen pallonpuolisko (WH) – osasto kantoi palloa. Läntinen pallonpuolisko oli pitkäaikaisen päällikön Joseph C. Kingin alaisuudessa. Brittiläisestä Guayanasta vastaava WH: n haara oli toisen pitkän palveluksen tehneen veteraanin, Virginia Hall Goillot ’ n alaisuudessa, joka painiskeli laitteen luomisen tarpeen kanssa. Vuonna 1962 Brittiläisessä Guayanassa ei ollut CIA: n asemaa, ja brittien vastavakoiluakin edusti vain alueellinen upseeri. Virasto värväsi ulkosuomalaisen psykiatrin, jonka veli oli Forbes Burnhamin avustaja, ja CIA: n upseeri Joseph B. Smith tapasi miehen Barbadoksella kouluttaen häntä salaisessa kirjoittamisessa ja muussa kaupankäynnissä. Tämä linkki johti Burnhamin Washingtonin-vierailuun. Vierailu antoi CIA: lle mahdollisuuden kertoa Guianejohtajalle, että Yhdysvallat harkitsee toimia Jagania vastaan, mihin Burnham suostui auliisti.

presidentti Kennedyn hyväksyttyä poliittisen toiminnan CIA otti täyden vastuun turvallisuudesta ja suunnittelusta (asiakirja 13). Se ilmoitti asiasta ulkoministeriölle, mutta johti toimintaa suoraan. Valtion ja CIA: n välisessä kokouksessa 8. elokuuta 1962 U. Alexis Johnson ja Richard Helms sopivat yhteisestä lähestymistavasta Britannian virkamiehille, jotka valmistelevat perustuslaillista konventtia Lontoossa samana syksynä (asiakirja 10). Bundylle osoitetussa muistiossa kerrottiin Johnsonin ja Helmsin sopineen, että heidän pitäisi tehdä briteille ehdotus, jonka tavoitteena on ”saattaa asiat kärjistetysti pakottamalla pohtimaan poliittisia tekijöitä.”CIA halusi Lontoon pohtivan, miltä Jaganin jälkeinen kabinetti voisi näyttää. Helms myös vakiinnutti asemansa CIA: n johdossa Guayanassa.

mennessään Lontoon konferenssiin lokakuussa 1962 CIA otti yhteyttä United Forcen johtajaan Peter D ’ Aguilariin. Sekä D ’ Aguilar että Burnham vannoivat kannattavansa suhteellisen vaalitavan käsitettä. Jaganin hallitus vastusti äänestyskaavaa ja perustuslakikokous kaatui tämän kysymyksen vuoksi (asiakirja 13). Brittihallitus turhautui umpikujaan kuukausien ajan, kun guyanalaiset puolueet kävivät Georgetownissa kauppaa piikkisyytöksillä.

vuoden 1963 alussa Yhdysvalloissa. diplomaattinen edustusto Georgetownissa korotettiin konsulaatista yleiseksi konsulaatiksi ja sille annettiin CIA: n tietoliikennekanava. Samaan aikaan CIA lähestyi Forbes Burnhamia, joka antoi vakuutuksia hänen poliittisesta ohjelmastaan ja alkoi saada rahallista apua virastolta. Agenttitoimisto lähestyi myös erästä newyorkilaista poliitikkoa saadakseen hänet elvyttämään Guyanan Avustuskomiteaa, joka on tunnistettu Burnhamin PNC: n poliittiseksi kumppaniksi, joka toimii Crown Heightsista, Brooklynista. Komitea alkoi pian täydentää lehdistötiedotteitaan kaksiviikkoisella julkaisulla ” PNC Overseas News Letter.”

nyt pääministeri Jagan yritti neutralisoida Richard Ishmaelin johtaman etnisten afrikkalaisten työläisten hallitseman Guianese Trades Union Councilin (TUC). Jagan ennakoi yleislakkoa, mutta oletti unionistien kuluttavan lakkovaransa loppuun ja hallituksen voittavan. Tässä kohtaa CIA: n työoperaatio eteni. Vaikka Työväen järjestäjä William Howard McCabe ei ollut Georgetownissa lakon alkaessa, hän saapui pian sen jälkeen ja auttoi lakkolaisia. Lakon päärooleissa olivat American Federation of State, County and Municipal Employees (AFSCME), Retail Clerks International Union, American Newspaper Guild ja American Institute for Free Labor Development (AIFLD). Esimerkiksi Ishmael sai valmennusta AIFLD: ltä. Latinalaisen Amerikan työvoimaneuvosto ORIT koulutti ja palkkasi myös joukon nuorempia avustajia, jotka työskentelivät McCaben rinnalla alalla. Työn organisaattori Gene Meakins työskenteli suoraan TUC: lle. Historioitsijat Robert Waters ja Gordon Daniels selvittivät, että noin 800 000 dollaria (6,7 miljoonaa dollaria vuonna 2019) meni huhtikuussa 1963 alkaneen ja kesään jatkuneen lakon tukemiseen keskimäärin noin 10 000 dollaria päivässä (84 000 dollaria vuonna 2019). Ilmiantaja Phillip Agee tunnistaa sekä McCaben että Meakinsin CIA: n agenteiksi. Kun Jaganin hallitus maaliskuussa 1964 ryhtyi karkottamaan Meakinsia maasta, Yhdysvaltain konsuli Carlson puuttui asiaan estääkseen tämän (asiakirja 18). Operatiivinen McCabe harjoitti lyhyitä matkoja pyöräilemällä muun muassa Brittiläisessä Guayanassa, muissa latinalaisissa maissa ja Washingtonissa yrittäen välttää Guianan hallituksen sekaantumista asiaan (asiakirja 19).

lakko laajeni tuhopolttoihin ja pommi-iskuihin hallintorakennuksissa, välikohtauksiin yksityiskodeissa. Guayanaan sijoitetut brittijoukot eivät kyenneet tukahduttamaan väkivaltaisuuksia. Yhdessä vaiheessa Coldstreamin vartijat kutsuttiin apuun suojelemaan kuubalaista rahtialusta, joka purki ruokaa guianesen avuksi. Janet Jaganin autoon hyökättiin. Richard Ishmael ja Forbes Burnham on nimetty poliisiraporteissa. Väkivalta jatkui molempiin suuntiin. Cheddi Jagania syytettäisiin PPP: n goon-joukkojen yllyttämisestä. Poliisi löysi kätköjä väitetyistä PPP-aseista, mutta väärennettyjen aseiden kätkeminen oli taktiikka, jota CIA oli käyttänyt laajalti, myös Guatemalassa ja Meksikossa, ja viraston operaatio MONGOOSE-suunnitelmaan sisältyi tekaistuja kätköjä toimintatapana, joten näiden löytöjen todenperäisyyttä ei voida taata.

presidentti Kennedy arvioi tilanteen Valkoisessa talossa 21.kesäkuuta 1963. John McCone ja Richard Helms osallistuivat CIA: lle. Kennedy oli matkalla neuvottelemaan pääministeri Macmillanin kanssa. Helms Arvosteli yleislakon tilannetta kommentoiden Jaganin vaatimusta siitä, että ammattiyhdistysaktiivien on palattava töihin. Helmsin muistiinpanojen mukaan ” oli selvää, että presidentti pitää brittiläistä Guayanaa tärkeimpänä asiana, josta hän keskustelee pääministerin kanssa.”Nuo puheet pidettiin Englannissa yhdeksän päivää myöhemmin. Ne sementoivat Britannian päätöksen määrätä yksipuolisesti suhteellisesta vaalitavasta brittiläiselle Guayanalle joulukuun 1964 vaaleja varten, minkä jälkeen siitä tulisi itsenäinen Guyanan valtio. Howard McCabe tapasi guianalaisia unionisteja seuraavana päivänä. Elokuun 15. päivänä CIA laati vielä salaisen paperin, jossa se oletettavasti ehdotti projektia vaaleihin vaikuttamiseksi.

Cheddi Jagan ei ollut sokea häntä vastaan kokoontuneille joukoille. Jo huhtikuussa 1963 hän oli kirjoittanut pitkään presidentti Kennedylle, perustellut kantaansa ja pyytänyt Arthur Schlesingeriä vierailulle. Kennedy ei suostunut. Guianesen hallitus ylläpiti julkista tiedotustoimistoa New Yorkissa, joka oli melko toimeton vuonna 1962, mutta joka yhtäkkiä purkautui aineistosta, jossa väitettiin itsenäisyyttä edeltäneitä vaaleja ja suhteellista vaalitapaa vastaan, käyttäen yli 6 000 dollaria (50 600 dollaria vuonna 2019) viestin levittämiseen. Jagan yritti myös tuloksetta tavata Yhdysvaltain suurlähettilään Adlai Stevensonin vuoden 1963 YK: n yleiskokouksen sivussa. Kun Lontoo ryhtyi kattamaan vaalipöytää, pääministeri Jagan sai Forbes Burnhamilta käsityksensä mukaan vakuutukset siitä, että koalitio olisi hyväksyttävä, ja hyväksyi sen vain siltä pohjalta.

Jaganin vastustus oli kuitenkin olemassa Britannian siirtomaasuhteen puitteissa. Yhdistyneellä kuningaskunnalla oli mahdollisuus ottaa Britannian Guayana uudelleen suoraan hallintaansa. Se oli USA: n mieltymys. John Kennedyn salamurha ja presidentti Lyndon B. Johnsonin tulo valtaan eivät muuttaneet Washingtonin suhtautumista brittiläiseen Guayanaan. Joulukuussa 1963 käydyt keskustelut brittien ja kanadalaisten kanssa antoivat Washingtonille tilaisuuden puolustaa tätä. McGeorge Bundylle ennen näitä neuvotteluja lähettämässään muistiossa (asiakirja 15) Helms kertoi brittiläisten siirtomaavirkamiesten viimeisimmistä näkemyksistä suorasta hallinnasta. Seuraavana päivänä (dokumentti 16) Bundy kokosi korkea-arvoisia virkamiehiä keskustelemaan molempien Kansainyhteisön maiden painostamisesta suoran säännön vaihtoehdossa. Demarke epäonnistui. Helmikuussa 1964 julkaistu raportti (asiakirja 17) vahvistaa, että Brittiläisen kansainyhteisön ministerin Duncan Sandysin mukaan nimetty ”Sandys—suunnitelma”, joka pyrki pitämään kohun kurissa olemalla tunnustamatta Jaganin vastustusta, pysyi Lontoon politiikkana.

Lontoo ilmoitti äänestysalueista huhtikuun puolivälissä 1964. Äänestäjien rekisteröinti tapahtui toukokuussa. Vaalivalvoja vahvisti listat kesäkuussa, mutta niissä oli epäselvyyksiä. PPP-Keskuksen Georgetownin lista oli karsittu viime vaaleista. Ulkomailla ääniä annettaisiin enemmän kuin rullilla oli äänestäjiä. Vuodenvaihteen tienoilla CIA oli siirtynyt perustamaan poliittista puoluetta Cheddi Jaganin Oman Itä-Intian etnisen ryhmän keskuudesta saadakseen PPP: n kannatuksen pois. Tämä operaatio alkoi vuonna 1964. Amerikkalaiset saivat myös Forbes Burnhamin ja Peter D ’ Aguilarin sopimaan toisiaan tukevista toimenpiteistä. Yhdysvaltain rahoilla rahoitettiin kampanjatoimintaa esitteillä, poliittisilla napeilla ja muilla tarvikkeilla, joista osa tuotettiin Yhdysvalloissa ja jaettiin ilmaiseksi—samoin mainoslauseet ja markkinointitaktiikat. Työväenpuolueen agentit, jotkut Latino harjoittelijat, ja jopa jotkut kampanjan työntekijät maksoivat U.S., ja Bundy olivat myös hyväksyneet puolisotilaallisen koulutuksen joillekin PNC: n kaadereille.

Forbes Burnham teeskenteli yhteistyötä, mutta raahautui ympäriinsä liittolaisten kanssa. Myös hänen RIKOSKONSTAAPELINSA oli väkivaltainen. Poliisin erikoisyksikkö oli kerännyt todisteita PNC: n poliittisesta väkivallasta jo vuonna 1962. Sisäministerinä raportit olisivat menneet Janet Jaganille, joten Cheddin vastalauseet tietämättömyydestä syksyllä 1964 kuulostivat ontoilta. Ja oli molemminpuolista PPP-väkivaltaa, joka piti ottaa huomioon. Yhdistyneen rintaman aktivisti ehdotti jopa vallankaappausta Jaganin hallitusta vastaan (asiakirja 20). Kesään mennessä taloja poltettiin viisi tai enemmän päivässä. Yli 2 600 perhettä (15 000 henkeä) oli pakotettu lähtemään kodeistaan. Poliittinen kausi toi mukanaan lähes kaksisataa murhaa ja tuhat haavoittunutta. Se oli todellista väkivaltaa. Cheddi Jagan, Forbes Burnham ja Peter D ’ Aguilar keskustelivat todellisuudessa eräänä päivänä elokuussa 1964 väkivaltaisuuksien tukahduttamisesta, kun PPP: n päämajaa ja sen johtamaa tuonti-ja vientiyritystä pommitettiin kadulla. ”Luoja, se on Freedom House!”Jagan huudahti (dokumentti 21.

kaikki tämä antoi amerikkalaisille vielä yhden mahdollisuuden perääntyä. Vuoden 1964 syksyyn mennessä Cheddi Jagan oli tarjonnut myönnytyksiä, väkivalta luettiin laajalti mustan Guianesen (PNC) syyksi, CIA: n Itä-Intian poliittisen puolueen projekti oli pysähtynyt ja britit pelkäsivät edelleen, että Jagan voittaisi joka tapauksessa. Sen sijaan heinäkuun lopussa (asiakirja 22) Yhdysvaltain korkean tason ryhmä torjui jaganin lähettilään vierailun. Kaiken huipuksi lokakuussa järjestetyissä Britannian vaaleissa Douglas-Homen konservatiivipuolueen hallitus syrjäytettiin ja Harold Wilsonin johtama Työväenkabinetti perustettiin. Lord Home oli ollut haluton leikkimään CIA: n kanssa Guayanassa; vasemmistolaisten Laboriittien asema oli vielä epäilyttävämpi.

Washingtonin kysymyksiin vastattiin mitä erikoisimmalla tavalla. Lontoo ja Yhdysvallat olivat yli vuoden ajan miekkailleet siitä, että Britannia myisi Leyland-busseja Kuubaan, minkä amerikkalaiset halusivat estää ja britit tarvitsivat taloudellista hyötyä. Lopulta britit kukistivat Yhdysvaltain vastaväitteet-tämä oli yhä Lord Homen alaisuudessa-ja menivät eteenpäin. Lokakuun lopulla 1964 noin 42 Leyland-bussia lastattiin Lontoon satamassa itäsaksalaiseen rahtilaiva Magdeburgiin, joka lähti matkaan lokakuun 27.päivän pikkutunneilla. Thames-joella matkalla ollut japanilainen kauppalaiva Yamashiro Maru törmäsi nopeasti Magdeburgiin, joka kaatui ja pysähtyi Castron bussilastissa. Oli epäilyjä siitä, mitä CIA: lla oli tekemistä törmäyksen kanssa—ottaen huomioon Washingtonin ja Havannan vihamielisyyden. Washingtonissa vierailevalta Britannian uudelta ulkoministeriltä kysyttiin heti, oliko tapaus ” enne.”Hän hylkäsi enteet ulkopolitiikan pohjana, mutta lisäsi:” Olen kuitenkin yhtä taikauskoinen kuin seuraava ihminen.”

hyvin nopeasti (asiakirja 23) Wilsonin uuden hallituksen siirtomaasihteeri Anthony Greenwood esitti kertomuksensa ensimmäisestä työväenpuolueen tapaamisesta Cheddi Jaganin kanssa Yhdysvaltain Lontoon-suurlähetystölle. Uusi hallitus sulki Jaganin pois kaikilta sallyilta. Greenwood torjui Guianejohtajan protestin. hän ei olisi suostunut Sandysin suunnitelmaan, jos olisi tiennyt Forbes Burnhamin sekaantumisen laajuudesta. Britit vastasivat, että hänen olisi pitänyt tietää, ja puolustivat poliisien toimintaa Guayanassa. Oli liian myöhäistä lykätä vaaleja tai ryhtyä muihin toimiin.

nyt tapahtui jotain, joka jäädytti työväenpuolueen hallituksen kannalleen. ”Smithersin tapaus” on edelleen hämärän peitossa, mutta se koski ulkoministeriön parlamentaarisen alivaltiosihteerin Peter H. B. O. Smithersin huomautuksia, joita Wilsonin hallitus katsoi avoimesti tuominneensa brittiläisen Guayanan siirtomaahallinnon virkailijoilta (asiakirja 24). Smithers oli konservatiivien kansanedustaja. Amerikkalaiset pitivät sitä tärkeänä. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA lähetti Washingtonissa 2.marraskuuta ulkoministeriölle muistion, joka perustui selvästi ”operatiiviseen välittömään” raportointiin viraston kanavissa. Frank Wisneriä, Lontoon aseman päällikköä, oli lähestynyt James Fulton, Mi-6: n johtajan Sir Dick Whiten vanhempi avustaja, ja hän oli pyytänyt suurlähettiläs Brucea ryhtymään ”Smithersin tapaukseen” ulkoministeriön kanssa, poistamaan sen tiedustelukanavista ja laittamaan sen poliittisiin kanaviin. Ilmeisesti MI-6: ssa oli tunne, että Brittidiplomaatit olivat siirtomaaministeriötä joustavampia yhteisessä ”CIA/MI-6-roolissa” Brittiläisessä Guayanassa, kun taas Anthony Greenwoodilla oli vähemmän poliittista voimaa hallituksessa kuin edeltäjällään. Tuolloin vaaleihin oli kuitenkin aikaa vain noin kuukausi, eikä ole selvää, mikä ”CIA/MI-6” – rooli olisi voinut olla.

pääministeri Jagan näki edessään tulevan läpimenonsa. CIA: n kenttäraportissa 6.marraskuuta (dokumentti 25) todettiin, että hän oli hyvin huolissaan kansansuosikkipuolueensa tulevaisuudennäkymistä. Jagan ei halunnut muodostaa koalitiohallitusta Forbes Burnhamin ja kansankongressin kanssa.

muutkin katsoivat näkymiä. CIA teki useita arvioita vaalien todennäköisestä tuloksesta. Richard Helms suhtautui Valkoiseen taloon toimittamissaan raporteissa varovaisen optimistisesti. Sisällytämme yhden näistä raporteista tähän lähetykseen (asiakirja 26). CIA ennakoi, että Jaganin ja Burnhamin puolueet saisivat kumpikin noin 40 prosenttia äänistä, D ’ Aguilarin Yhdistynyt voima kantaisi noin 15 prosenttia ja CIA: n väärän lipun saanut Itä-Intian ryhmä, oikeuspuolue, veisi noin 5 prosenttia.

suuri päivä oli 7.joulukuuta 1964. Amerikkalaisten mielestä se alkoi hyvin, mutta sitten alkoi ahdistaa yhä enemmän. Vaaleja voi tarkastella tiedustelutoiminnasta NSC: n esikuntaupseerina toimineen Gordon Chasen silmin. Päivänä Chase raportoi erittäin korkeasta äänestysprosentista, ehkä jopa yli 90 prosentista, kommentoiden ”tämä on hyvä asia, olettaen, että kaikki äänestävät niin kuin ajattelemme” (dokumentti 27). Seuraavana päivänä näkymät eivät olleet aivan yhtä ruusuiset: ”Cheddi pärjää paljon odotettua paremmin” ja ”tämä lupaa olla todellinen kallion henkari” (dokumentti 28). Yhtäkkiä todennäköisyys sille, että mahdollinen Forbes Burnham-koalitio saisi enemmistön edes yhdestä paikasta, arvioitiin korkeintaan 6-5: ksi. Joulukuun 8.päivänä (dokumentti 28) se näytti lopulta tappiolta Jaganille ja hänen PPP: lleen, ja niin kävikin.

, mutta ei ilman jatkokäsittelyä. Vuoden 1961 vaaleissa PPP oli saanut 43 prosenttia äänistä, mikä oli riittänyt 20 edustajakokouspaikkaan. Kaikista CIA: n poliittisista toimista huolimatta vuoden 1964 vaaleissa PPP: n kannatus nousi 46 prosenttiin, mutta tämä riitti vain 24 paikkaan laajennetussa parlamentissa. Burnhamin PNC sai molemmissa vaaleissa saman ääniosuuden—41 prosenttia—huolimatta guianalaisten ulkosuomalaisten äänistä. Tämän suhteellisen epäonnistumisen myötä Kongon demokraattisen tasavallan edustajien määrä kuitenkin kaksinkertaistui, 11: stä vuonna 1961 22: een joulukuussa 1964. United Force-puolue sai 12 prosenttia äänistä ja 7 paikkaa edustajakokoukseen. CIA: n lapsi, oikeuspuolue, ei saanut yhtään paikkaa. Cheddi Jagan voitti yleisöäänestyksen. Hänen puolueensa sai suhteellisellakin vaalitavalla lisää paikkoja parlamenttiin. Guayanan brittikuvernööri kääntyi kuitenkin pois tarjoten Burnhamille yksin mahdollisuutta muodostaa koalitio. Peter D ’ Aguilarista tuli valtiovarainministeri.

lokakuussa 1965 CIA: n pääanalyytikkojen arvioiva muistio (asiakirja 30) ennakoi lähestyvää itsenäisyyspäivää. Burnhamin heikkoudet tunnustivat myös Cheddi Jaganin jatkavan vahvuuttaan. Analyytikot uskoivat, että itsenäistymisen jälkeen Burnhamin ei enää tarvitsisi osoittaa yhtenäisyyttä, ja erimielisyydet Kongon demokraattisen tasavallan ja Ufan välillä syntyisivät. CIA uskoi, että Burnham tarvitsisi hieman tukea Itä-intiaaneilta menestyäkseen, tekisi sen parhaiten heitä suosivien kehityshankkeiden avulla ja kääntyisi Yhdysvaltojen, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Kanadan puoleen saadakseen apua tämän saavuttamiseksi.

CIA sai tahtonsa läpi, mutta Yhdysvallat hävisi tässä peiteoperaatiossa. Forbes Burnham osoittautui korruptoituneeksi, mielivaltaiseksi ja itseään kaupittelevaksi. Vuoden 1968 vaalien jälkeen—jälleen CIA: n tukiessa Burnhamia, uudelleennimetyn Guyanan johtaja kääntyi yhä enemmän pois Yhdysvalloista ja hänestä tuli diktaattori. Vuonna 1970 kaikesta CIA: n avusta huolimatta Burnham kääntyi vasemmalle ja omaksui juuri sen politiikan, jota Yhdysvallat oli pyrkinyt torjumaan. Hän otti presidentin viran ja hallitsi kuolemaansa asti 6.elokuuta 1985.

vuonna 1992 Cheddi Jagan nousi lopulta Guyanan presidentiksi. Hän sai sydänkohtauksen vuonna 1997. Ironista kyllä, Jagania lennätettäisiin Yhdysvaltain sotilaskoneilla ja hoidettaisiin Walter Reedissä, Yhdysvaltain sotilassairaalassa. Hän ei toipunut ja menehtyi 6. maaliskuuta 1997. Päiviä myöhemmin Janet Jaganista tuli Guyanan pääministeri ja joulukuussa 1997 sen presidentti, jota virkaa hän hoiti kaksi vuotta, kunnes kärsi itse sydänvaivoista. Hän pysyi aktiivisena PPP-politiikassa.