teksti

CD177 on 58 – 64 kD glykosyylifosfatidyyliinositoliin (GPI) ankkuroitu glykoproteiini, joka ilmaistaan yksinomaan neutrofiilien, neutrofiilisten metamyelosyyttien ja myelosyyttien, mutta ei muiden verisolujen avulla. Vain neutrofiilien alapopulaatio ilmaisee cd177: ää solun pinnalla, kun cd177-positiivisen populaation keskikoko on 45-65%. CD177: ää regulatoidaan useissa tulehdusasetuksissa, kuten bakteeri-infektiossa ja granulosyyttikasvutekijässä (GCSF tai CSF3).; 138970) hakemus (Yhteenveto Sachs et al., 2007).

Kloonaus ja ilmentyminen

NB1, GPI-linkittynyt n-glykosyloitu solun pintaglykoproteiini, kuvattiin ensimmäisen kerran vastasyntyneiden alloimmune-neutropenian tapauksessa (Lalezari et al., 1971). Käyttämällä subtraktiivista hybridisaatiota mRNA: sta polysytemia vera: sta (263300) potilaan granulosyyteistä ja mRNA: sta normaaleista granulosyyteistä, Temerinac et al. (2000) eristi NB1: tä koodaavan cDNA: n, jota he kutsuivat nimellä PRV1. Northern blot analyysi paljasti ilmentymä 2.1 – ja 3.1-kb: n transkriptit GRANULOSYYTEISSÄ AURINKOSÄHKÖPOTILAILTA, mutta eivät normaaleilta granulosyyteiltä. Prv1: n heikko ilmentymä havaittiin idiopaattista myelofibroosia sairastavilla potilailla (KS.254450) ja joillakin essentiaalista trombosytemiaa sairastavilla potilailla (KS. 187950), mutta ilmentymää ei havaittu akuuttia tai kroonista myelooista leukemiaa sairastavilla potilailla (KS. 601626 ja 151410) eikä sekundaarista polysyteemistä erytrosytoosia sairastavilla potilailla. Voimakas ilmentyminen luuytimessä ja lievä ilmentyminen sikiön maksassa havaittiin, mutta PRV1: tä ei ilmennyt muissa kudoksissa. Normaalien kantasolujen luovuttajien tai in vitro normaalien granulosyyttien hoito gcsf: llä tai CSF2: lla (138960) indusoidulla ilmentymällä aluksi 3, 1 kb: n transkriptiolla ja myöhemmin 2, 1 kb: n transkriptiolla. Päätelty 437-aminohappo PRV1-proteiini sisältää n-terminaalisen signaalijakson, 2 erittäin homologista 188-jäämää kysteiinipitoista domeenia, jotka jakavat homologian UPAR-domeenien kanssa (katso 606119), ja erittäin hydrofobisen C-terminaalisen sekvenssin, joka todennäköisesti koodaa GPI-linkkiä. Western blot – ja virtaussytometriset analyysit osoittivat 60 kD: n proteiinin ilmentyvän solun pinnalla, mikä oli 14 kD ennustettua kokoa suurempi, mikä johtui todennäköisesti 3 mahdollisesta n-glykosylaatiokohdasta. Immunohistokemia osoitti ilmentymistä luuytimen varhaisissa punasoluissa, megakaryosyyteissä, promyelosyyteissä ja myelosyyteissä.

itsenäisesti, Kissel et al. (2001) kloonattu ja tunnettu NB1, jota he kutsuivat myös CD177: ksi ja HNA2A: ksi. he saivat cDNA: n puhdistuksen ja mikrosekvenssianalyysin jälkeen NB1-proteiinista normaaleista lepäävistä granulosyyteistä. Kissel ym. (2001) todetut aminohappoerot prv1: n (Temerinac et al., 2000) ja NB1-sekvenssit kohdissa 3, 119, 323 ja 379 ja ehdottivat, että 2 erilaista, erittäin homologista geeniä voi olla olemassa.

PCR: n ja sekvenssianalyysin avulla, Caruccio et al. (2006) määritti, että PRV1 ja NB1 ovat cd177-geenin alleeleita.

Geenirakenne

Genomisekvenssianalyysin ja PCR: n, kisselin ym. (2002) määritti, että NB1-geeni sisältää 9 eksonia.

Mapping

by genomisekvenssianalyysi, Kissel et al. (2001) kartoitti NB1-geenin kromosomiin 19q13.2.

käyttäen kalaa, Caruccio et al. (2006) kartoitti CD177-geenin kromosomiin 19q13.31. Telomeeri cd177: lle on pseudogeenihomologinen CD177: n eksoneille 4-9.

Geenifunktio

virtaussytometristen ja immunopresipitaatioanalyysien avulla, Sachs et al. (2007) tunnisti PECAM1: n (173445) CD177: n heterofiiliseksi sitoutumiskumppaniksi. Pintaplasmoniresonanssianalyysi osoitti, että tämä vuorovaikutus oli kationiriippuvainen ja siinä oli mukana PECAM1: n heterofiilisiä domeeneja. CD177: ää ilmentävät monosyytit eivät kiinnittyneet PECAM1: een monoklonaalisten vasta-aineiden ollessa läsnä CD177: ää tai PECAM1: n domeeni 6: ta vastaan. Vasta-aineet estivät myös neutrofiilien transendoteelivaellusta.

Bayat ym. (2010) totesi, että 3 liittyy SNP sisällä PECAM1 koodata aminohapposubstituutioita sisällä Ig domeeni 1 (leu98 Val; L98V), Ig domeeni 6 (ser546 ASN; S546N), ja sytoplasminen doman (arg643 Gly; R643G), jolloin 2 tärkeimmät isoformit kutsutaan LSR ja VNG. Seulomalla ihmisen verisuonten endoteelisolut (HUVECs) ja neutrofiilit, he vahvistivat, että 3 SNPs välittyi lohkona, jossa havaittiin VNG-homotsygootteja, LSR-homotsygootteja ja VNG/LSR-heterotsygootteja. Virtaussytometria osoitti, että molemmat muunnokset ilmaistiin yhtä suurina pitoisuuksina ja että niiden Huvecit olivat yhtä läpäiseviä. Neutrofiilien CD177-tasot vaihtelivat, ja CD177 siirtyi huomattavasti nopeammin LSR: ää ilmentävien Huvecien kuin VNG: tä ilmentävien Huvecien kautta. LSR: ää ilmentävät Huvecit vähensivät myös ITIMIFOSFORYLAATIOTA. PECAM1: n sitoutuminen rekombinantti CD177: n estämään vasta-aineiden indusoimaan ITIM-fosforylaatioon LSR: ää ilmentävissä soluissa. Bayat ym. (2010) ehdotti, että heterofiiliset PECAM1/CD177-interaktiot vaikuttavat PECAM1: n fosforylaatiotilaan sekä endoteeliliittymän eheyteen ja neutrofiilien transmigraatioon alleelispesifisellä tavalla.

tutkimalla geeniryhmäaineistoa, Xie et al. (2015) havaitsi, että CD177 oli ihmisen neutrofiilien eniten säätelevä geeni keuhkojen endotoksiinialtistuksen jälkeen.

Kissel et al. (2002) raportoi, että 2 naista, joilla ei ollut solupinnan NB1-ilmentymää, mutta joilla oli NB1-spesifisiä alloantivasta-aineita synnytyksen jälkeen vauvoilla, joilla oli alloimmune-vastasyntyneen neutropenia, omasi genomin NB1. Kirjoittajat määrittivät, että NB1-negatiivinen fenotyyppi johtui erilaisista RNA-tason off-frame-insertioista, jotka aiheuttivat GPI: n linkityspaikkojen ja transmembraanisegmenttien puuttumisen. Kissel ym. (2002) totesi, että mahdolliset liukoiset fragmentit eivät pystyneet estämään alloimmunisaatiota.

Xie et al. (2015) tuottivat Cd177-null-hiiriä, jotka olivat terveitä ja normaaleja lukuun ottamatta perifeerisen veren alentuneita neutrofiilimääriä. Staphylococcus aureus-ihotulehdus vähensi neutrofiilien määrää tulehduksellisessa ihossa, mutta sillä ei ollut vaikutusta cxcl1 (155730)- tai fMLP (KS.kohta 300291)-aiheuttamaan migraatioon. Xie ym. (2015) totesi, että CD177: llä on tärkeä rooli neutrofiileissa.