on nyt valmistunut Yalessa maisteriksi, jonka parissa hän työskenteli viime kerralla, valokuvaaja Chase Middletonin työ on vain jatkanut muuttumistaan kiinnostavammaksi, kiehtovammaksi ja oudommaksi. Laajalla skaalalla Chasen portfolio käsittelee lähiöitä ja ”tarinankerronnan kärjistynyttä draamaa kotimaisissa tiloissa.”Sitä varten hän työskentelee olemassa olevilla lavasteilla, jotka koostuvat usein hotellihuoneista, joissa hän pyytää vieraita istumaan hänen puolestaan. Viime aikoina tämä on kuitenkin edennyt lavasteiden luomiseen hänen ateljeessaan, aiheiden valamiseen sen sijaan, että niitä löytyisi ”supermarketeista tai jalkakäytäviltä.”

se on ainutlaatuinen käytäntö, joka on saanut innoituksensa hänen ainutlaatuisesta kasvatuksestaan. ”Kasvoin pienessä kaupungissa bed and breakfastissa, jota äitini pyöritti, ja minusta tuli Tirkistelijä, joka oli paljon nuorempi kuin useimmat”, hän selittää, tätä vain edisti hänen vanhempiensa osallistuminen salailevaan kristilliseen järjestöön. ”Näiden tapahtumien rituaaleilla ja kulkueella oli minuun suuri vaikutus. Asioiden näkeminen, joita minun ei pitänyt nähdä, teki minusta erittäin tirkistelijämäisen jo hyvin nuorena.”Kysymys, joka vaivasi häntä, hän selittää, on ”mitä tapahtuu, kun näet jotain, mitä sinun ei pitäisi nähdä, ja mitä tapahtuu, kun siitä tulee pakkomielteesi?”Puolestaan hänen kuvastonsa on täynnä teemoja kuten” ironia, absurdismi, melankolia ja tylsyys.”

Chase on vastikään saanut valmiiksi kolmivuotisen työn, jonka alkuja kerroimme sivustolla jo vuonna 2018 otsikolla nostalgiaa mudalle. Projektin keskiössä on ”kotimainen uncanny”, jota Chase kuvailee ” tutun synnyttämäksi peloksi.”Hän tukeutuu jälleen omaan lapsuuteensa tutkiessaan tätä käsitettä:” Kasvettuani pikkukaupungissa keskellä ei mitään, tunsin tukehtuvani täysin nimettömyyden puutteeseen. Ajattelen paljon ajamista Philadelphian ulkopuolella sijaitseviin aidatuille yhteisöille, joissa jokainen talo näyttää lähes identtiseltä seuraavan kanssa. Kun ne ovat lumen peitossa ja autot on piilotettu autotalliin, kuvittelen, että joku eksyy ja kävelee väärään taloon. Jokainen etuovi on kuin portaali, jossa on pieniä eroja siitä, mitä elämäsi voisi olla. Tuo hysteerisen tylsyyden tunne pääsee työhöni interiöörien ja tuttujen kotimaisten signifikaatioiden toistumisen kautta.”