kuten solukalvo, joidenkin organellien kalvot sisältävät kuljetusproteiineja eli permeaaseja, jotka mahdollistavat kemiallisen viestinnän organellien välillä. Esimerkiksi lysosomikalvon permeaasit mahdollistavat lysosomin sisällä syntyneiden aminohappojen risteytymisen sytoplasmaan, jossa niitä voidaan käyttää uusien proteiinien synteesissä. Organellien välinen kommunikaatio tapahtuu myös endosytoosin ja eksosytoosin kalvomuotoisilla prosesseilla, jotka ovat oleellisesti samat kuin solukalvossa (KS.edellä Kuljetus kalvon yli). Toisaalta eri organelleissa tapahtuvat biosynteettiset ja hajoavat prosessit voivat edellyttää oloja, jotka poikkeavat suuresti muiden organellien tai sytosolin (organelleja ympäröivän solun nestemäisen osan) olosuhteista. Sisäkalvot ylläpitävät näitä erilaisia olosuhteita eristämällä ne toisistaan. Esimerkiksi lysosomien sisäinen tila on paljon happamampi kuin sytosolin—pH 5 toisin kuin pH 7-ja sitä ylläpitävät lysosomin kalvossa erityiset protonia pumppaavat kuljetusproteiinit.

organellien toinen tehtävä on estää kilpailevia entsymaattisia reaktioita häiritsemästä toisiaan. Esimerkiksi välttämättömiä proteiineja syntetisoidaan karkeassa endoplasmaisessa retikulumissa ja sytosolissa, kun taas ei-toivottuja proteiineja hajotetaan lysosomeissa ja jossain määrin myös sytosolissa. Vastaavasti rasvahapot muodostuvat sytosolissa ja sitten joko hajoavat mitokondrioissa ATP: n synteesiä varten tai hajoavat peroksisomeissa samanaikaisesti lämmön muodostuessa. Nämä prosessit on pidettävä erillään. Organellikalvot estävät myös mahdollisesti tappavia sivutuotteita tai entsyymejä hyökkäämästä herkkien molekyylien kimppuun solun muilla alueilla sitomalla tällaisia hajoavia toimintoja niiden kalvorajoittamiin lokeroihin.

eukaryoottisolujen sisäkalvot eroavat sekä rakenteellisesti että kemiallisesti uloimmasta solukalvosta. Ulomman kalvon tavoin ne rakentuvat fosfolipidikerroksesta, johon on upotettu eli sitoutunut erityisiä kalvoproteiineja (KS.edellä kalvon kemiallinen koostumus ja rakenne). Ulomman kalvon muodostavia kolmea suurta lipidiä-fosfolipidejä, kolesterolia ja glykolipidejä—on myös sisäisissä kalvoissa, mutta eri pitoisuuksina. Fosfolipidi on ensisijainen lipidi, joka muodostaa kaikki solukalvot. Kolesterolia, joka edistää kaikkien kalvojen sujuvuutta ja stabiilisuutta, on sisäisissä kalvoissa noin 25 prosenttia ulkokalvojen pitoisuudesta. Glykolipidejä esiintyy vain sisäisten kalvojen hivenainekomponentteina, kun taas ne muodostavat noin 5 prosenttia uloimman kalvon lipideistä.