yhteiset mutta eriytetyt vastuut ja vastaavat valmiudet (CBDR–RC) on Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen (UNFCCC) periaate, jossa tunnustetaan yksittäisten maiden erilaiset valmiudet ja erilaiset vastuut ilmastonmuutoksen torjunnassa.
CBDR–RC: n periaate on vahvistettu vuoden 1992 UNFCCC: n sopimuksessa, jonka kaikki osallistujamaat ratifioivat. Yleissopimuksen teksti kuuluu: ”… ilmastonmuutoksen maailmanlaajuinen luonne edellyttää kaikkien maiden mahdollisimman laajaa yhteistyötä ja niiden osallistumista tehokkaisiin ja asianmukaisiin kansainvälisiin toimiin niiden yhteisten mutta eriytettyjen vastuiden ja valmiuksien sekä sosiaalisten ja taloudellisten edellytysten mukaisesti.”
CBDR-RC on toiminut sekä ohjaavana periaatteena että kiistakapulana YK: n ilmastoneuvotteluissa.
CBDR-RC: tä Kuvastavassa yleissopimuksessa maat jaettiin ”liitteeseen I” ja ”liitteeseen I kuulumattomiin”, joista edellinen viittaa yleensä kehittyneisiin maihin ja jälkimmäinen kehitysmaihin. Yleissopimuksen liitteessä I olevilla mailla on suurempi lieventämisrooli kuin liitteeseen I kuulumattomilla mailla.
vuodesta 1992 lähtien Kiinan kaltaiset maat ovat saaneet uusia valmiuksia ja samalla pitäneet suhteellisen matalat päästöt henkeä kohti, ja jännitteitä liitteessä I ja liitteeseen I kuulumattomien maiden määritellyistä linjoista on syntynyt. CBDR-RC: n ja liitteen luokitukset kodifioitiin vuoden 1997 Kioton pöytäkirjassa, ja liitteen I maakohtaiset päästövähennykset sidottiin oikeudellisesti. Tärkein syy siihen, että Yhdysvallat ei ratifioinut Kioton pöytäkirjaa, oli maan sisäinen huoli siitä, että keskituloisten kehitysmaiden ei edellytetä ryhtyvän toimiin kasvihuonekaasupäästöjensä käsittelemiseksi kasvavasta kapasiteetistaan huolimatta.
vuoden 1992 sopimuksen jälkeisinä vuosina huomiota herätti myös päästöjen kehitys väkirikkaissa kehitysmaissa. Fossiilisiin polttoaineisiin perustuva kehitys tiheästi asutuissa kehitysmaissa estäisi kasvihuonekaasupitoisuuksien vakauttamisen – UNFCCC: n sovittu ”lopullinen tavoite” – koska suuri osa maailman päästöbudjetista on jo käytetty teollisuusmaiden päästöihin. Syntyi kiistaa kestävän kehityksen tielle siirtymisestä aiheutuvista kustannuksista, erityisesti suurten mutta köyhien maiden osalta, joiden päästöt henkeä kohti ovat hyvin alhaiset ja joiden rahoituksen saanti on hyvin vähäistä.
uudemmissa UNFCCC: n sopimuksissa – alkaen Durbanista vuonna 2011 – osapuolet ovat kuitenkin muuttaneet kantaansa niin, että maat voivat erikseen määritellä ”osuutensa” kasvihuonekaasupäästöihin puuttumisessa. Tämän uuden ilmastosopimuksen on määrä olla ”sovellettavissa kaikkiin”, ja siinä lähestytään eriyttämistä toteuttamalla alhaalta ylös–järjestelmä, jolla määritetään maailmanlaajuiset pyrkimykset.
CBDR-RC pysyy kiistakapulana, kuten myös oikeudenmukaisuuden rooli (Historiallinen vs. nykyinen vastuu ilmastonmuutoksesta), liitteiden rooli ja kunkin maan rooli UNFCCC: n ilmastoneuvotteluissa. Limassa vuonna 2014 käydyissä neuvotteluissa osapuolet sopivat uudesta lauseesta, ”yhteiset mutta eriytetyt vastuut ja vastaavat valmiudet erilaisten kansallisten olosuhteiden valossa”, ehkä vihjaten, miten asiaa käsiteltäisiin Pariisin sopimuksessa.
