retrovirusten aiheuttama niveltulehdus
kiehtova hypoteesi on, että nivelreuman aiheuttaa retrovirusinfektio (Trabandt et al., 1992; Nakajima ym., 1993). Retrovirukset ovat RNA-viruksia, jotka monistuvat tapahtumasarjan kautta, johon kuuluu viruksen RNA-genomin käänteiskopiointi DNA: ksi, DNA-proviruksen integrointi isäntägenomiin ja sen jälkeen virus-RNA: n, virusproteiinien ja tytärvironien tuottaminen isäntäsolukoneistolla. Biologisen käyttäytymisensä perusteella Retroviridae jaetaan kolmeen heimoon: Lentivirukset, Oncornavirukset ja Spumavirukset. Oncornavirukset aiheuttavat solujen transformaatiota in vitro ja tuottavat leukemia-lymfoomia ja kiinteitä kasvaimia in vivo. Ei-onkogeeniset lentivirukset aiheuttavat solujen fuusion ja lyysin viljelmissä ja tuottavat isäntäeläimiinsä hitaita, kroonisia infektioita. Ihmisten ja kotieläinten krooninen tulehduksellinen niveltulehdus on jäljitetty eksogeenisesti hankittuihin lentiviruksiin ja onkornoviruksiin.
yksi HIV-infektion proteaanisista ilmenemismuodoista, lentivirus, on symmetrinen, ei-märkivä, tulehduksellinen moniniveltulehdus, joka kehittyy hankinnaista immuunipuutosoireyhtymää (AIDS) sairastaville potilaille. Tavallisimmat aidsiin liittyvät niveltulehdukset ovat Reiterin oireyhtymä ja nivelpsoriaasi (Calabrese, 1993). Epämääräisesti määriteltyjä ja heterogeenisiä niveloireyhtymiä esiintyy harvemmin (Rynes, 1991). Näiden tilojen patogeneesiä ei tunneta hyvin. Sekä HIV: n DNA: ta että antigeenistä HIV: n ydinproteiinia on havaittu AIDS-potilaiden nivelkalustossa. Tätä materiaalia saattavat kuljettaa liitokseen makrofagit, jotka ovat merkittävä HIV-varasto (Meltzer and Gendelman, 1992). Mahdollisuutta, että Rea saattaa kehittyä sekundaarisena immuunijärjestelmän toimintahäiriönä limakalvon pinnoilla, pidetään, mutta ei ole todistettu (Espinoza et al., 1992). Reumasairauksien suhteen on huomionarvoista, että HIV-tartunnan saaneilla kehittyy krooninen niveltulehdus ilman CD4+ T-solujen normaalia komplementtia. Myös NIVELREUMAPOTILAAT, joille kehittyy AIDS, kokevat usein niveltulehduksen remission (Furie, 1991), mikä on sopusoinnussa muiden todisteiden kanssa siitä, että CD4+ – lymfosyytit ovat tärkeitä ISÄNTÄAINEITA nivelreuman kroonisessa niveltulehduksessa. Aidsia ja nivelreumaa käsitellään tarkemmin tämän osan luvuissa 2 ja 4.
vuohen ja lampaan kroonisen niveltulehduksen aiheuttaa läheistä sukua olevien lentivirusten, vuohen niveltulehdus-ja enkefaliittiviruksen (CAEV) ja visna maedi-viruksen (VMV) aiheuttama infektio. Lentivirusinfektioille on ominaista pitkittyneet piilevät kaudet, jolloin alkuperäinen termi ”hitaasti kasvavat virukset”. Infektoivien virionien tuottamaton siirtyminen solusta soluun on tyypillistä ja mahdollistaa viruksen säilymisen isännässä pitkiä aikoja voimakkaasta solu-ja humoraalisesta immuunivasteesta huolimatta. CAEV: n antigeeniset muunnokset syntyvät usein infektion aikana, mutta tämä ei näytä olevan ensisijainen selviytymismekanismi (Cheevers et al., 1991). CAEV tarttuu solujen Monosyytti-makrofagi linja ja on näyttöä siitä, että CAEV niveltulehdus ohjaa satunnaista ilmentymistä CAEV antigeenit tartunnan nivelkalvon makrofagien (Narayan et al., 1992). Kuitenkin, kuten Lymen tauti, tämä tulkinta on vaikea sovittaa yhteen se, että niveltulehdus vakavuus usein kasvaa aikana, jolloin hyvin vähän virushiukkasia voidaan tunnistaa yhteisen. CAEV infects synovial cells (Hullinger et al., 1993), joskaan ei yksinomaan (Zink et al., 1990), ja aiheuttaa useita anomalioita isäntäimmuniteettijärjestelmässä. Erityisesti, CAEV-tartunnan makrofagit ovat hyperaktiivisia, ominaisuus, joka havaitaan in vitro lisääntynyt määrä T-solujen proliferatiivinen vaste antigeenejä esittämä CAEV-tartunnan vs. ei-tartunnan makrofagit (Banks et al., 1989). Mekanismeja, joilla CAEV vahvistaa isännän immuunivastetta, ei tunneta. On kuitenkin jonkin verran näyttöä siitä, että CAEV nostaa MHC-luokan II molekyylien pinnanilmaisua infektoituneissa soluissa. Myös proinflammatoristen sytokiinien tai virokiinien synteesi CAEV-tartunnan saaneilla makrofageilla on mahdollista (Michaels et al., 1991). Visnan retrovirusta on tutkittu vähemmän. Reumatekijä sekä ssDNA: n ja kardiolipiinin autovasta-aineet havaittiin visna-viruksen kokeellisesti infektoimilla lampailla (Harkiss et al., 1993).
HTLV-I, C-tyypin onkovirus, on aikuisen ihmisen t-soluleukemia-lymfooman, kypsien T-solujen pahanlaatuisen proliferaation etiologinen aine ja liittyy tiettyihin eteneviin neurologisiin häiriöihin (Hollsberg and Halfer, 1993). HTLV-I sisältää veroksi nimetyn geenin, jota ei löydy useimmista retroviruksista. Veroproteiini transaktivoi viruksen RNA: n ja isäntäsolun onkogeenien transkriptiota, mikä voimistaa viruksen replikaatiota ja edistää solumuutosta. Verogeenituote säätelee myös isäntäsolun IL-2 -, IL-2-reseptorien ja ainakin kahden makrofagia aktivoivan sytokiinin synteesiä. HTLV-I: een liittyvä artropatia kehittyy ihmisillä (Sato et al., 1991) ja sille on ominaista epätyypillisten CD4+-tai CD8+ T-lymfosyyttien esiintyminen invasiivisessa, hyperplastisessa nivelkalvossa, jossa esiintyy lisääntynyt HLA-DR-antigeenien ilmentyminen (Nishioka et al., 1993). Synoviaalisolun toiminta voi johtua SYTOKIINEISTÄ, jotka on tuotettu soluttautumalla HTLV-I: n muuntamiin T-soluihin. Tuoreen biopsiamateriaalin analyysi osoitti kuitenkin, että proviraalista DNA: ta ja HTLV-I gag-ja env-geenituotteita on myös ei-lymfaattisissa mesenkymaalisoluissa. HTLV – I-proviraalista DNA: ta on myös tunnistettu KLOONATUISSA nivelsoluissa, jotka on saatu HTLV-I-niveltulehdusta sairastavilta potilailta (Kitajima et al., 1991). Näin HTLV – I voi suoraan infektoida synoviaalisoluja aiheuttaen pahanlaatuisen solun aktivaation ja proliferaation, joka johtaa krooniseen progressiiviseen niveltulehdukseen (Nakajima et al., 1993).
molekyylejä, jotka antigeenisesti liittyvät tiettyihin HTLV-antigeeneihin, on tiettävästi tunnistettu nivelreumabiopsiamateriaalissa (Ziegler et al., 1989). Lisäksi, nivelreuman synoviaalisoluilla on monia toiminnallisia ja metabolisia ominaisuuksia, jotka muistuttavat retroviraalinen aiheuttama muutos. Siksi on ehdotettu, että vielä tuntematon HTLV-sukuinen retrovirus voisi olla etiologisesti sukua RA: lle (Trabandt et al., 1992).
HTLV-I-verogeenin siirtogeenisiä hiiriä on kehitetty tämän häiriön tutkimiseen (Iwakura et al., 1991). Tax-transgeeniset hiiret kehittävät spontaanin tulehduksellisen niveltulehduksen jalkoihin 2-3 kuukauden iässä. Mukana nivelet osoittavat invasiivinen, granulomatoottinen leesio yhdessä mononukleaaristen solujen infiltraation, pannus ja eroosio luun ja ruston. Transgeeni ilmeni voimakkaimmin nivelissä, sylkirauhasissa ja keskushermostossa, kudoksissa, jotka liittyvät yleisesti retroviruksen aiheuttamaan tautiin. Näiden hiirten kehitys osoittaa selvästi, että hyvin integroituneet retorviraaliset geenit voivat aiheuttaa artritogeenisiä vaikutuksia.
