VALONHEITTO VOTIIVIKYNTTILÖIDEN käytöstä

Fr. William Saunders

ennen kuin käsittelen erityisesti votiivikynttilöiden käyttöä, meidän on arvostettava valon symboliikkaa ja kynttilöiden yleistä käyttöä uskonnonharjoituksessa. Juutalaisuudessa temppelissä ja synagogissa paloi ikuinen valo paitsi sen varmistamiseksi, että illalla voitiin sytyttää muita kynttilöitä tai öljylamppuja, myös Jumalan läsnäolon osoittamiseksi (vrt. Ex 27:20-21 ja Lv 24:24). Myöhemmin Talmud määräsi arkkiin sytytettävän lampun, jossa säilytettiin Tooraa ja muita Pyhän Raamatun kirjoituksia osoittaakseen kunnioitusta Jumalan sanaa kohtaan. (Tämä tapa todennäköisesti vaikutti siihen, että meillä oli palava kynttilä tabernaakkelin lähellä osoittamassa siunatun sakramentin läsnäoloa ja osoittamassa kunnioitusta sitä kohtaan.)

roomalainen pakanakulttuuri käytti kynttilöitä myös uskonnonharjoituksissa. Valaistuja kynttilöitä käytettiin uskonnollisissa ja sotilaskulkueissa, jotka osoittivat jumalten läsnäoloa, apua tai suosiota. Keisarinpalvonnan kehittymisen myötä hänen kuvansa lähelle sytytettiin myös kynttilöitä kunnioituksen ja kunnioituksen merkiksi. Muista, että Jeesuksen aikaan keisaria pidettiin jumalallisena ja hänelle annettiin jopa arvonimet Pontifex Maximus (ylipappi) ja Dominus et Deus (Herra ja Jumala).

kristityt sovittivat sytytettyjen kynttilöiden (tai jopa öljylamppujen käytön Itä-Rooman valtakunnassa) messuun, liturgisiin kulkueisiin, iltarukousseremonioihin, hautajaiskulkueisiin ja jälleen osoittamaan kunnioitusta varattua siunattua sakramenttia kohtaan. Lisäksi on todisteita siitä, että pyhimysten, erityisesti marttyyrien, haudoilla poltettiin sytytettyjä kynttilöitä tai öljylamppuja 200-luvulle tultaessa ja ennen pyhiä kuvia ja pyhäinjäännöksiä 300-luvulle tultaessa. Pyhä Hieronymus (d 420) <Contra Vigilantium,> todisti tämän käytännön. Huomaa kuitenkin, että tämä käytäntö oli todennäköisesti olemassa jo paljon ennen kuin meillä oli käytössämme kirjallisia todisteita.

katolisessa perinteessämme niin alkuaikoina kuin nykyäänkin valolla on erityinen merkitys – Kristus muistaa Jeesuksen sanoneen: ”minä olen maailman valo. Kukaan minun seuraajani ei tule koskaan vaeltamaan pimeydessä; ei, hän on omistava elämän valon ”(Joh.8:12) Ja” minä olen tullut maailmaan sen valona, ettei kukaan, joka uskoo minuun, jäisi pimeyteen ” (Joh. 12:46).

lisäksi Johanneksen evankeliumin prologi yhdistää Kristuksen ja todellisen elämän valon kuvastoon: ”mikä tahansa hänessä tuli olemaan, se löysi elämän, elämän ihmisten valolle” ja ”todellinen valo, joka antaa valoa jokaiselle ihmiselle, oli tulossa maailmaan” (Joh.1:4, 9). Tästä syystä, meidän liturgia varten sakramentti kasteen, pappi esittää kynttilän sytytetty Paschal kynttilä, joka puolestaan symboloi Paschal mysteeri, ja sanoo vastakastettu, ”olet valaistunut Kristus vaeltaa aina kuin lapset valon ja pitää liekki uskon elossa sydämissänne. Kun Herra tulee, mene häntä vastaan kaikkien taivaalliseen valtakuntaan kuuluvien pyhien kanssa”(<aikuisten kristillisen vihkimisen riitti>).

valo on siis uskon, totuuden, viisauden, hyveen, armon, jumalallisen elämän, laupeuden, rukouksen kiihkon ja Pyhän läsnäolon symboli, joka virtaa Kristuksesta itsestään.

tällä taustalla voidaan arvostaa votiivikynttilöiden käyttöä. Täällä, kuten Varhaiskristillisinä aikoina, sytytämme kynttilän Herramme tai pyhimyksen patsaan tai pyhän kuvan eteen. Emme tietenkään kunnioita patsasta tai itse kuvaa, vaan sitä, jota kyseinen patsas tai kuva esittää. Valo merkitsee uskossa esitettyä rukoustamme, joka tulee Jumalan valoon. Uskon valolla anomme Herraamme rukouksessa tai anomme pyhimystä rukoilemaan kanssamme ja puolestamme Herralle. Valo osoittaa myös erityistä kunnioitusta ja haluamme pysyä läsnä Herran rukouksessa, vaikka saatamme lähteä ja mennä päivittäisiin asioihimme.

kiinnostavaa on, että keskiajalla laadittiin votiivikynttilöiden symboliikkaa. St. Radigund (synt. 587) kuvattu käytäntö, jossa henkilö sytyttäisi kynttilän tai useita kynttilöitä, jotka vastasivat hänen oma korkeus, tämä oli nimeltään ”mittaus” tällainen pyhimys, vaikka se voi tuntua erikoinen meille, tämä ”mittaus” todella heijastaa ajatusta kynttilän edustaa henkilö uskossa, joka on tullut valoon tarjota hänen rukouksensa.

myös jotkut keskiaikaiset hengelliset kirjoittajat laajensivat itse kynttilän kuvastoa: mehiläisten vaha symboloi Kristuksen puhtautta, sydänlanka, Kristuksen ihmissielua ja valo hänen jumaluuttaan. Palava kynttilä symboloi myös uhria, joka tehdään sekä rukouksen uhraamisessa että Herran tahdon hyväksymisessä.

kaikkiaan votiivikynttilöiden käyttö on hurskas käytäntö, joka jatkuu nykyään monissa kirkoissa. Symboliikka muistuttaa meitä siitä, että rukous on Kristuksen valoon ”tulemista”, joka antaa sielumme täyttyä hänen valollaan ja antaa tuon valon pummata sielussamme, vaikka saatammekin palata muihin toimintoihimme.

Fr. Saunders on apulaispastori Queen of Apostles Parish ja presidentti Notre Dame Institute, molemmat Alexandria, VA.

Tämä artikkeli ilmestyi 14.heinäkuuta 1994 ”the Arlington Herald.”