Kaarle II eli 29. toukokuuta 1630-6. helmikuuta 1685. Laillisesti hänestä tuli Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas 30.tammikuuta 1649, jolloin hänen isänsä Kaarle I mestattiin. Käytännössä hänestä ei tullut kiistatonta Englannin kuningasta ennen 29. toukokuuta 1660: Skotlannin parlamentti oli julistanut hänet Kaarle II: ksi 5. helmikuuta 1649; tammikuuta 1651 ja kruunattiin 1. Skotlannin silloinen kokonaiskuva esitetään historiallisessa Aikajanassamme.

Charles Stuart syntyi St. Jamesin palatsissa Lontoossa 29.toukokuuta 1630, ja Kaarle I: n vanhimpana elossa olevana poikana hänestä tehtiin Walesin prinssi ja isänsä omistamien kruunujen perijä. Ensimmäisen sisällissodan aikana 12-vuotias Charles Stuart oli isänsä mukana Edgehillin taistelussa ja osallistui 15-vuotiaana useisiin vuoden 1645 sotaretkiin. Kaarle I otettiin vangiksi vuonna 1646, ja seuraavana vuonna Kaarle Stuart lähti turvaan Ranskaan.

toisen sisällissodan aikana Charles Stuart ei ehtinyt saavuttaa Pohjois-Englantiin tunkeutuneita skotlantilaisia joukkoja ennen kuin Oliver Cromwell kukisti heidät Prestonin taistelussa 17.-19. elokuuta 1648. Kaarle I mestattiin 30. tammikuuta 1649. 5. helmikuuta 1649 Skotlannin parlamentti julisti 19-vuotiaan Charles Stuartin Kaarle II: vaikka seuraavassa kuussa Englannin parlamentti julisti Englannin tasavallaksi.

maaliskuusta 1649 lähtien Kaarle asui Haagissa, jossa hän aloitti paluustaan neuvottelut Skotlannin parlamentin edustajien kanssa. Vastineeksi tuestaan skotit halusivat Kaarlen allekirjoittavan liiton ja pakottavan Presbyterianismin Englantiin, Walesiin ja Irlantiin. Kaarle kieltäytyi ja yritti sen sijaan saada Skotlannin takaisin hallintaansa voimakeinoin. Hänen pyynnöstään Montrosen markiisi, joka oli sisällissodan aikana johtanut loistavasti rojalistien joukkoja Liittokuntia vastaan Skotlannissa, nousi maihin Orkneyssa 500 skandinaavisen palkkasoturin kanssa, ennen kuin siirtyi Caithnessiin, jota Orcadilaiset vapaaehtoiset vahvistivat. Kuitenkin 27. huhtikuuta 1650 Montrosen joukot hävisivät paljon pienemmälle Covenanter-armeijalle Carbisdalen taistelussa bonarin sillan lähellä. Montrose teloitettiin myöhemmin Edinburghissa muun muassa siksi, että Kaarle kielsi Skoteilta olevansa Montrosen tekojen takana.

jäljellä oli vain vähän vaihtoehtoja, Kaarle II suostui skotlantilaisten Liittokuntien vaatimuksiin ja nousi maihin Garmouthissa Morayssa 23. kesäkuuta 1650 allekirjoittaen sopimuksen rantautuessaan. Kostoksi Cromwell hyökkäsi Skotlantiin 22. heinäkuuta 1650 ja valtasi vuoden loppuun mennessä suuren osan maan eteläosista. 1. tammikuuta 1651 Kaarle II kruunattiin skottien kuninkaaksi Sconessa. Heinäkuussa 1651 Kaarle II ja Skotlannin Covenanter-armeija ohittivat Cromwellin pääjoukot Skotlannissa ja suuntasivat etelään kohti Englantia saavuttaen Worcesterin 22. Kaarle oli toivonut englantilaisten rojalistien kerääntyvän hänen asialleen, mutta näin ei käynyt, ja 3.syyskuuta Cromwellin paljon suurempi armeija aiheutti raskaan tappion rojalisteille ja Covenanteille Worcesterissa. Kaarle II vietti seuraavat kuusi viikkoa piileskellen Englannissa ennen kuin pakeni Ranskaan. Ainoa hyvä puoli tässä kokemuksessa Charlesin näkökulmasta oli se, että se vapautti hänet siitä, mitä hän piti todellisena vankina dour Scottish Covenantersissa, jota hän oli kasvanut vihaamaan intohimoisesti.

koska Kaarle II ei kyennyt keräämään tarpeeksi vaikutusvaltaa tai rahaa saadakseen Ranskan, Hollannin tai Espanjan tukemaan pyrkimyksiään kampanjoida Cromwellia vastaan, hänellä ei ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin odottaa seuraavat vuodet maanpaossa, enimmäkseen Hollannissa. Hänen toinen yrityksensä saada valtaa voimakeinoin tapahtui helmikuussa 1654, kun John Middletonin, Middletonin 1. jaarlin, komentamat joukot nousivat maihin Dornochissa. Tämä päättyi täydelliseen epäonnistumiseen, kun Cromwellin Skotlannin Sotilaskuvernöörin, kenraali George Monckin johtamat joukot tukahduttivat kapina-yrityksen.

Oliver Cromwell kuoli vuonna 1658, mutta vielä sen jälkeen, kun hänen poikansa Richard Cromwell oli luopunut Lordiprotektorin virasta vuoden 1659 alussa, Kaarlen mahdollisuudet päästä takaisin (tai saada) valtaistuimelle näyttivät vähäisiltä. Apua tuli epätodennäköiseltä taholta. Kenraali George Monck, joka palveli edelleen sotilaskuvernöörinä Skotlannissa, otti yhteyttä Kaarleen käyttäen välittäjänä arkkitehti Sir William Brucea.

1.tammikuuta 1660 kenraali Monck johti armeijan Skotlannin coldstreamista etelään Lontooseen ja järjesti vaalit, jotka palauttivat suurelta osin Rojalistisen parlamentin, jonka hän sitten taivutteli palauttamaan Kaarle II: n valtaistuimelle. Kaarle nousi maihin Doverissa 23. toukokuuta 1660 Monckia vastaan. Hänet kruunattiin Englannin kuninkaaksi Westminster Abbeyssa 23. huhtikuuta 1661.

ennen kuin Englannin parlamentti oli suostunut kutsumaan Kaarle II: n takaisin, he olivat vaatineet häneltä takeita siitä, ettei hän palattuaan vainoaisi Cromwellin kannattajia. Hän ei laajentanut tätä koskemaan Kaarle I: n kuolemantuomion allekirjoittaneita komissaareja, joista 31 oli yhä elossa ja 12 myöhemmin hirtettiin, vedettiin ja paloiteltiin. Samaan aikaan Cromwellin ruumis riisuttiin ja sille tehtiin symbolinen mestaus. Valtaan päästyään Kaarle myös sopi useita välejä Noitapiirien johtajien kanssa Skotlannissa.

Kaarle II: n hallituskaudella oli useita yhtäläisyyksiä hänen isänsä ja isoisänsä hallituskausiin. Hän painiskeli koko sen ajan parlamentin kanssa siitä, kuka voisi käyttää todellista valtaa, minkä seurauksena parlamentin ote valtiontalouteen rajoittui voimakkaasti. Samaan aikaan hän meni naimisiin portugalilaisen prinsessan Katariina Braganzan kanssa vuonna 1662. Samana vuonna hän myi Englannin viimeisen ranskalaisten omistaman Calais ’ n serkulleen Ranskan Ludvig XIV: lle 40 000 punnalla.

1665 Lontoossa puhkesi paiserutto, ja jopa 7 000 ihmistä kuoli joka viikko. Ja 2. syyskuuta 1666 syttyi Lontoon suuri tulipalo, joka tuhosi 13 200 taloa ja 87 kirkkoa, mukaan lukien St Paulin katedraalin (mutta mahdollisesti auttoi lopettamaan ruton leviämisen). Komeetta taivaalla sai monet Englannissa syyttämään onnettomuuksistaan Jumalan vihaa, jonka he uskoivat johtuvan katolilaisten lisääntyvästä suvaitsevaisuudesta Kaarle II: n Englannissa.

tämän jälkeen Kaarle II: n veli Jaakko, joka pysyi kruununperillisenä, kääntyi katolilaisuuteen vuonna 1667, mikä tuli julkisuuteen vasta vuonna 1673. Vaikka Kaarle sai ainakin 14 aviotonta lasta vähintään 7 eri äidiltä, hän ja Katariina Braganza eivät pystyneet tuottamaan laillista perillistä.

vuonna 1670 Kaarle II solmi Ludvig XIV: n kanssa salaisen Doverin sopimuksen, jonka ehtojen mukaisesti Ranska ja Englanti liittoutuivat hollantilaisia vastaan. Yksi salaisimmista lausekkeista oli Ludvigin sopimus maksaa Kaarlelle 200 000 puntaa vuodessa, jotta hän saisi jonkin verran taloudellista riippumattomuutta Englannin parlamentista; sopimus, jonka mukaan Ranska auttaisi englantia palaamaan katolilaisuuteen; ja sopimus, jonka mukaan Kaarle itse kääntyisi katolilaisuuteen ” heti kun hänen valtakuntansa Hyvinvointi sen sallii.”Osittain tämän seurauksena 1670-lukua leimasivat Kaarlen ja Englannin parlamentin väliset kiistat hänen ulkopolitiikastaan ja hänen yrityksistään kumota roomalaiskatolisia ja muita uskonnollisia toisinajattelijoita rankaisevia lakeja.

vuonna 1678 eläkkeellä oleva anglikaaninen pappi nimeltä Titus Oates väitti valheellisesti paljastaneensa ranskalaislähtöisen juonen Kaarle II: n syrjäyttämiseksi katolisella veljellään Jaakobilla. Katolilaisvastaisen hysterian aalto pyyhkäisi yli Englannin, eikä se juurikaan auttanut Kaarlea edistämään salaista agendaa, josta hän oli sopinut Doverin Sopimuksessa. Vielä pahempaa oli, että Englannin parlamentti päätti jatkaa poissulkemista koskevaa lakiehdotusta, joka poistaisi katolisen Jaakon perimysjärjestyksestä: jotkut halusivat korvata hänet kruununperijänä Protestanttisella Monmouthin herttualla, joka oli vanhin Kaarlen aviottomista lapsista. Joka kerta kun Poissulkemislaki tuli keskusteluun, Kaarle hajotti parlamentin ja teki niin vuosina 1679, 1680 ja 1681. Sen jälkeen hän luopui kokonaan parlamentista ja hallitsi absoluuttisena monarkkina julkisen tuen turvin tietämättömänä salaisesta sopimuksestaan Ranskan Ludvig XIV: n kanssa. Julkinen tuki Charlesille (ja vähemmässä määrin Jaakobille) kasvoi entisestään vuoden 1683 epäonnistuneen Rye Housen tontin jälkeen, joka oli protestanttinen suunnitelma murhata heidät molemmat matkalla takaisin Lontooseen Newmarketin roduista.

Charles kuoli 6.helmikuuta 1685 55-vuotiaana ja hänet haudattiin Westminster Abbeyyn. Kuolinvuoteellaan hän kääntyi salaa katolilaisuuteen. Häntä seurasivat hänen veljensä Yorkin herttua Jaakko, josta tuli Englannin ja Irlannin Jaakko II ja Skotlannin Jaakko VII.