ilman, että siitä on kerrottu yksiselitteisesti, emme voi olla varmoja siitä, millaisia näkemyksiä tuonpuoleisesta oli esikristillisillä Gaeleilla, ja valitettavasti meillä ei ole paljoakaan sellaista todistusaineistoa. Arkeologiasta voimme kuitenkin tehdä joitakin valistuneita arvauksia, ja myöhempien historiallisten tai kirjallisten lähteiden tarkastelu voi antaa meille jonkinlaisen käsityksen esikristillisistä uskomuksista sen perusteella, mitä teksteissä on säilynyt.

Irlannin ja Skotlannin rautakaudelta (rautakausi vastaa suurin piirtein Britteinsaarten ”Kelttikauden” alkua) meillä on todisteita monista erilaisista hautaustavoista-polttohautauksesta, hautaamisesta ja prosessista, joka tunnetaan nimellä excarnation eli ”taivaanhautaus”, jossa ruumis jätettiin näkyville, kunnes linnut olivat poimineet lihan pois jättäen luut puhtaiksi; nämä luut siirrettiin sitten eri paikkoihin-luut lajiteltiin ja haudattiin eri paikkoihin talossa, esimerkiksi joidenkin pienempien luiden (varpaat ja sormet, helposti kadotettavissa) usein päätyivät midden – kotitalouksien roskat/jätekasaan. Onko tämä tahallista vai tahatonta, sitä on vaikea sanoa.1

monien esihistoriallisten muistomerkkien jatkuva käyttö esimerkiksi polttohaudattujen jäännösten hautaamiseen – muistomerkkien, jotka olivat ennen kelttejä tulleiden ihmisten tai ainakin Kelttikulttuurin rakennuttamia – viittaa siihen, että oli olemassa ajatus, että kuollessaankin ihmiset välittivät siitä, minne heidät haudattiin. Ruumiita ei hävitetty huolimattomasti, vaan ne sijoitettiin huolellisesti ja ilmeisesti tietoisella halulla asettaa ne lepoon esi-isiensä kanssa (usein, ellei aina). Hauta-tavaroita, kuten sormuksia, helmiä, tikareita, nivelet lihaa (sianlihaa, yleensä), ja pelaamista noppaa, kaikki viittaavat siihen, että nämä esineet olivat sellainen asia, että vainaja saattaa haluta tai tarvitse, missä he olivat menossa.2

ilman mitään jämäkämpää menoa emme kuitenkaan voi sanoa tarkalleen, missä tämä olisi voinut olla. Kirjallisuudesta saamamme välähdykset sijoittuvat lujasti kristilliseen viitekehykseen, eivät välttämättä täsmällisiin tai muuttumattomiin, mutta kun katsomme syvemmälle, voimme saada ainakin jonkinlaisen käsityksen. Näemme, että uskomukset eivät välttämättä ole yhtenäisiä, vaan muodostavat kolme päälinjaa. Missään erityisessä järjestyksessä nämä ovat:

• reinkarnaatio
• tuonpuoleinen tuonpuoleinen tuonpuoleinen elämä meren toisella puolella, ”lännessä” skotlantilaisen uskomuksen mukaan, tai Donnin hallitsemassa teknisessä Duinnissa irlantilaisessa uskomuksessa
• usko siihen, että kuolleet yhtyvät hyviin kansoihin paikallisilla sidhe-kummuilla, kukkuloilla ja niin edelleen

reinkarnaatio

on useita tarinoita, jotka vihjaavat uskoon reinkarnaatioon, tai mainitse se nimenomaisesti, vaikka se on ristiriidassa kristillisten käsitysten kanssa. Monet tarinat osoittavat, että suuret ja kunnioitetut ihmiset Iirin (pseudo -) historiassa ovat jälleensyntyneet tavalla tai toisella, usein useiden muunnosten kautta useiksi eri eläinlajeiksi ennen kuin he saapuvat ihmismuotoon uudelleen.

prosessi, joka on sekä taianomainen että jossain määrin ristiriidassa minkään taivaallisen ihanteen kanssa, näyttää säilyneen suurelta osin kirjallisena motiivina – kätevänä tapana antaa arvovaltaa tietyille oletetuille historiallisille tapahtumille siten, että voidaan sanoa jonkun eläneen läpi nämä ajat ja todistaneen ne omakohtaisesti.3 Kun otetaan huomioon heidän merkittävä historiansa, heidän ikänsä ja viisautensa, niin luonnollisesti heidän versiotaan tapahtumista ei voida mitenkään kyseenalaistaa. Sama pätee sankareihin ja jopa kuninkaisiin, jotka ovat olleet entisessä elämässä kuin muut suuret ihmiset, tai jotka ovat alun perin saaneet alkunsa jumalilta itseltään; heidän alkuperänsä merkitsee heidän auktoriteettiaan ja erityisasemaansa muiden yläpuolelle ei niin yleviä sukutauluja.

teoksessa Scél Tuáin Meic cairill (”Túan mac cairillin tarina”) Túan on ainoa, joka selviytyi veljeään Partholánia ja tämän kansaa vaivanneesta ruttoepidemiasta. Hän elää läpi vuosituhansien vaihtelevissa eri muodoissa-muuttuen hirveksi, ja sitten vanhetessaan villisiaksi, sitten haukaksi ja lopuksi loheksi, uudistaen nuoruutensa joka kerta, kun hän muuttuu. Lohena hän joutuu Ulaidin (Ulsterin kansan) kuningattaren pyydystämäksi ja syömäksi, minkä seurauksena hän tulee raskaaksi ja lopulta synnyttää hänet ihmisvauvana, jolla on muistoja kaikista hänen aiemmista elämistään. Lopulta hän kertoo tarinansa St Finnian of Moville.4

vastaavasti Mongán mac Fiachnan (600-luvun Ulsterin prinssi) sanotaan sanoneen St Columballe muistavansa ajan, jolloin hän oli olemassa peurana, lohena, hylkeenä, sutena ja sitten ihmisenä. Immran Brain (’Branin matka’) kertoo myös siitä, kuinka Mongán oli ollut olemassa useissa eri muodoissa ennen ihmiseksi tuloaan, ja toisessa tarinassa soturi Caílte kertoo, kuinka Mongán oli aikoinaan sankari Finn mac Cumaill. Caílte hiljennetään nopeasti tämän lipsauttamisesta.5

myös Midirin Vaimo Étain käy läpi samanlaisen muodonmuutoksen muuttuen ensin vesilammikoksi, joka sitten synnyttää kärpäsen, jonka lopulta nielaisee kuningatar, joka sitten synnyttää Étainin ihmishahmossa. Toisin kuin Mongán tai Túan, Étainilla ei ole muistikuvaa aiemmasta olemassaolostaan, joten Midirin on tehtävä kovasti töitä voittaakseen vaimonsa takaisin, vaikka hän onkin hänelle vieras.6

kuten on todettu, nämä esimerkit (lukuun ottamatta Cáilten väitteitä Mongánista) ovat enemmän metamorfoosin kuin suoraviivaisen jälleensyntymisen prosessi, jossa ihmiset syntyvät uudelleen elämästä toiseen. Cú Chulainnin syntymästä kertovan tarinan myötä olemme kenties lujemmalla pohjalla, sillä tarvitaan kaksi epäonnistunutta raskautta, ennen kuin hän onnistuu syntymään kolmannella kierroksella kuolevaisten vanhempien luo (vaikka loppujen lopuksi hän on selvästi ainakin puolijumalallista alkuperää).

kaikki tämä on vihjailevaa, mutta ei välttämättä ratkaisevaa todistettaessa, että Esikristilliset irlantilaiset uskoivat jälleensyntymiseen, uskomukseen, joka säilyi motiivina varhaiskeskiajan kirjallisuudessa ja sen jälkeenkin. Voimme tietysti verrata walesilaisia esimerkkejä klassisiin todisteisiin kirjailijoista, kuten Diodoros Siculus, joka kirjoitti gallialaisista ja toteaa selvästi, että”Pythagoraan usko on vahva heidän keskuudessaan, että ihmisten sielut ovat kuolemattomia ja että tietyn vuosien kuluttua he elävät toisen elämän, kun sielu siirtyy toiseen ruumiiseen…” 7 mikä viittaa siihen, että usko oli yleinen usko kelttien keskuudessa yleensä. Mutta myös, näyttää olevan aikalaiskertomus usko reinkarnaatioon keskuudessa Irlannin teologinen tutkielma, De mirabilibus sacrae scripturae (’ihmeet Pyhän Raamatun’), joka on peräisin 655C.E. tässä meille kerrotaan ”naurettavia taruja druidit, jotka sanovat, että heidän esi-isänsä lensi kautta aikojen muodossa lintuja…” tietenkin meidän täytyy varoa tällaisia lähteitä, jotka eivät välttämättä ole puolueettomia, mutta todisteet kokonaisuutena näyttävät melko vankka. On houkuttelevaa ajatella, ettei ole sattumaa, että on olemassa monia esimerkkejä kansanperinteestä, jotka yhdistävät linnut myös kuolleiden sieluiksi.8

Donniin ja Tech Duinniin

liittyy muutamia tarinoita, jotka liittyvät Donniin ja siihen, kuinka hän tuli irlantilaisille tunnetuksi kuolleiden jumalana, joka hallitsi Tech Duinnia (’Donnin talo’), jonka sanotaan sijaitsevan Bearan niemimaan edustalla lounaisrannikolla.9 Se samastetaan yleisesti Bull rockiin, joka on alueella sijaitseva saari, jolla on erottuva dolmenin kaltainen muoto, jonka raon ansiosta meri voi kulkea kallion alla ikään kuin porttikäytävän kautta.10

Mílin poikana häntä ei voida pitää Tuatha Dé Danannin jäsenenä, mutta hänen roolinsa Tech Duinnin ja muiden paikkojen hallitsijana osoittaa hänet selvästi eräänlaiseksi Milesialaisten (ja siten koko irlantilaisten) esi-isien jumaluudeksi. Hänen nimensä Donn tarkoittaa ’ruskeaa tai tummaa’, 11 viitaten hänen yhteyteensä kuolemaan (aivan kuten pohjoistuulelle annettu väri on musta-Katso tästä).12

Lebor Gabála Érenn (’hyökkäysten kirja’) kertoo Donnin olleen yksi Mílin pojista. Milesialaisten pyrkiessä Irlantiin Tuatha Dé Danann teki kaikkensa pitääkseen heidät loitolla, muun muassa turvautumalla taikuuteen lietsoakseen suuria tuulia ja heittääkseen kirouksia. Ériu – jumalatar, joka edusti Irlannin maata, ennusti (tai määräsi, riippuen siitä, miten asiaa tarkastellaan), ettei Donn saisi osaa Irlannista sen jälkeen, kun hän oli toivottanut Milesialaiset tervetulleiksi ja ennustanut heidän voittonsa, ja Donn loukkasi häntä kieltäytymällä tunnustamasta hänen suvereeniuttaan. Hän hukkui merellä, kun hänen laivansa joutui maagiseen tuuleen. Hautapaikka oli nimeltään Tech Duinn.13

tässä ei mainita Tech Duinnin olevan minkäänlaista”kuolleiden taloa”, mutta Nenniuksen alun perin kirjoittaman ”historia Brittonumin” Irlantilainen versio seuraa pitkälti Lebor Gabála Érennin tapahtumia kuvatessaan Irlannin esihistoriaa ja kertoo, että hänen kuollessaan:

50. Siellä nostettiin hänelle cairn kanssa kivi hänen rodun, yli aavan meren, ikivanha myrskyisä asunto; ja Tech Duinn, se on nimeltään.
51. Tämä oli hänen suuri liittonsa hänen lukuisille lapsilleen: ’minun luokseni, minun huoneeseeni, Tulkaa kaikki kuoltuanne.”14

Tämä on hyvin eksplisiittinen ja näyttää olevan sopusoinnussa muiden tarujen palasten kanssa, mutta on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se on suoraan ristiriidassa kristillisen taivaanuskon kanssa eikä käsikirjoituksessa siitä sanota mitään. Lebor Gabála Érenn ei mainitse sitä (ehkä tarkoituksella?), kun taas Dindshenchas (paikannimi lore)15 kehystää sitä paljon Kristillisempi yhteydessä.

dindshenchasin tarinassa ”Tech Duinn” kerrotaan, että Mílesiaanien druidi ennusti, että Tuatha Dé Danann voitaisiin voittaa, jos joku kiipeäisi laivan mastoon ja heittäisi voimakkaita loitsuja vihollista vastaan ennen kuin he onnistuisivat kiroamaan Milesialaiset. Milesialaiset voittaisivat, mutta onneton sielu, jonka tehtävänä oli kiivetä mastoon, oli tuomittu, ja niin paljon heitettiin ja se oli Donn, joka oli kiivetä mastoon. Tietäen, että se oli kuolemantuomio, Donn teki sen kuitenkin kansansa vuoksi, ja hänen vaivaa hän kirosi Tuatha Dé Danann ja kuoli. Päätettiin, että hänen ruumiinsa haudattaisiin jollekin Irlannin rannikon saarista, jottei donnin kirous – tauti – leviäisi kaikkiin muihin, ja niin he lopulta upposivat yhteen saarista. Tänne Donn on haudattu, nimetty Tech Duinniksi hänen mukaansa, ja:

”…tästä syystä pakanoiden mukaan syntisten sielut vierailevat Tech Duinnissa ennen kuin he menevät helvettiin, ja antavat siunauksensa, ennen kuin he menevät, donnin sielulle. Mutta katuvaisen vanhurskas sielu näkee paikan kaukaa eikä eksy. Sellainen on ainakin pakanoiden uskomus. Siksi Tech Duinn on ns.”16

Tämä talo meren takana ei ole ainoa paikka, johon Donn liitetään. Claren kreivikunnassa on Donn Dumhach, joka liittyy doonbegin hiekkadyyneihin.17 County Kerry on kiviä pois Kenmare Bay (tunnetaan härkä, lehmä, ja vasikka), jotka tunnetaan myös nimellä Tigh Dhoinn (talo Donnin) ja sanotaan olevan koti kuolleiden kyseisellä alueella.18 Limerickin kreivikunnassa Asuu Donn Fírinne, joka asuu Cnoc fírinnessä (Knockfierna) ja jonka sanotaan viihdyttäneen kuolleiden sieluja kukkulalla sijaitsevissa saleissaan. Sanotaan, että kukkulalle astuvat eivät ole oikeasti kuolleita, vaan donnin henkeen ottamia, ja hänet voi nähdä öisin ratsastamassa valkoisella hevosella.19

kukkuloille ja kumpuihin…

muita valtameren takana olevia paikkoja, kuten Tír na nógia (nuoruuden maa), pidetään kansanomaisesti vaihtoehtoina Tech Duinnille. Skelligin kallioiden yllä kerrotaan, että kuolleiden sielujen on mahdollista nähdä matkaavan Tír na nógiin kuutamoyönä, ja Tír na nÓg mainitaan myös nykyisessä skotlantilaisessa kansanperinteessä. Täällä sanat’ Tir nan Og ’ löytyvät joskus kuolinilmoituksista, ja sen sanotaan sijaitsevan merellä, ”Skotlannin länsipuolella.”20 Koch on kuitenkin sitä mieltä, että tuonpuoleinen Tír na nÓg on” aivan eri asia kuin kuolleiden maailma… ” maallinen paratiisi ja Tuatha Dé Danannin koti.21

meren takana ei ole ainoa paikka, jonne kuolleiden on tarkoitus mennä, kuten olemme nähneet Donn Fírinnen paikan kohdalla Limerickin kreivikunnan kukkuloilla, ja koska on olemassa ehdotuksia paikallisemmista perinteistä rannikon ulkopuolisen tuonpuoleisen elämän suhteen, on järkevää, että myös sisämaassa on erilaisia paikkoja.

sekä Ireland22: ssa että Scotland23: ssa (samoin kuin Man24: ssä) uskotaan, että kukkuloiden hyvät ihmiset ovat itse asiassa kuolleiden sieluja – ja tällaiset uskomukset näkyvät erityisesti samhainniin liitetyissä taruissa, joissa kuolleiden sanotaan vaeltavan vapaasti.25

joskus on uskomus, että ihmiset ovat yksinkertaisesti kuolleet ja menneet uuteen kotiinsa hyvien ihmisten kanssa; toisinaan on ilmaistu eräänlainen välimuoto-uskomus, että jotkut ihmiset, joiden oletetaan kuolleen kulutukseen, olivat itse asiassa hyvien ihmisten ottamia ja Vaihdokkaat (yleensä sanotaan vanhoiksi haltijoiksi) jätettiin heidän sijaansa, vainajan jäljitelmät, mutta ei varsinaista henkilöä. Itse asiassa se oli vaihdokas, joka kuoli, Ei henkilö, mutta silti he olivat poissa.26 samoin Skotlannissa Robert Kirkin sanottiin joutuneen haltijatar Knoween eli Doon Hilliin lähelle Aberfoylea, koska hän paljasti liikaa niitä, joiden kanssa hänen sanotaan olleen tekemisissä.27

lopulliset ajatukset

selvästikään ei ole yhtä oikeaa vastausta, kun pohditaan kysymystä siitä, mitä meille tapahtuu, kun kuolemme. Gaelin perinteeseen mahtuu monenlaisia näkökulmia, eikä ole yllättävää, että on olemassa sekä yleisempiä että paikallisempia uskomuksia, kun otetaan huomioon jumalten luonne ja niiden läheiset siteet ympäröivään maisemaan.

riippumatta siitä, pidämmekö reinkarnaatiota, Tech Duinnia tai kukkuloita todennäköisinä vaihtoehtoina, taustalla on ja yhdistävä käsitys siitä, että loppujen lopuksi ollaan palaamassa esi-isien luokse. Tämä on yksi syy siihen, miksi kunnioitamme esi-isiämme harjoituksissamme, vaikka emme tuntisikaan heitä; jossain vaiheessa otamme paikkamme heidän kanssaan.

1 Cunliffe, Iron Age Communities in Britain, 1975, p287; Raftery, ”Iron-age Ireland”, A New History of Ireland Volume I: Prehistoric and Early Ireland, Ó Cróinín (toim.), 2005, p171; jos keskustelua excarnation, katso esimerkiksi, Hingley, Settlement and Sacrifice, 1998, p53.
2 Raftery, Pagan Celtic Ireland, 1994, p189; Duffy, Medieval Ireland, An Encyclopedia, 2005, p388.
3 Koch (toim.), Celtic Culture: A Historical Encyclopedia, 2006, p1486.
4 ks. esimerkiksi: Stephens, Irish Fairy Tales, 1920.
5 Koch (toim.), Celtic Culture: A Historical Encyclopedia, 2006, p1485.
6 Ibid; Étainin kosinta.
7 Diodorus Siculus (c90bc-c20bc), historian kirjasto, .
8 MacKenzie, Scottish Folk-Lore and Folk Life, 1935, p287.
9 Koch (toim.), Kelttiläinen Kulttuuri: A Historical Encyclopedia, 2006, p1404; Mac Cana, Celtic Mythology, 1968, p37.
10 Ó Hógáin, the Lore of Ireland, 2006, p179.
11 Ó Hógáin, the Lore of Ireland, 2006, p179.
12 Green, the Gods of the Celts, 1986, p111; Ó Hógáin, the Lore of Ireland, 2006, p179.
13 See Lebor Gabála Érenn, §79 – §82.
14 Todd, The Irish version of the Historia Brittonum of Nennius, 1848, p249. (c15th century mennessä).
15 nämä ovat paikkanimen alkuperästä kertovia novelleja, jotka liittyvät usein jumaliin tai jumalten lapsiin. Ne ovat suhteellisen myöhäisiä, mutta perustuvat monissa tapauksissa vanhempiin myytteihin.
16 Tech Duinn, Gwynn, The Metrical Dindshenchas.
17 Westropp, a Folklore Survey of County Clare; Ó Hógáin, the Lore of Ireland, 2006, p179.
18 Ó Súilleabháin, Irish Folk Custom and Belief, 1967, p51.
19 sama; Ó Hógáin, the Lore of Ireland, 2006, p179.
20 Fairweather, Highland Heritage, 1984, p49.
21 Koch (toim.), Celtic Culture: A Historical Encyclopedia, 2006, p1671.
22 Evans-Wentz, The Fairy Faith in Celtic Countries, 1911, p58.
23 Evans-Wentz, The Fairy Faith in Celtic Countries, 1911, p109.
24 Evans-Wentz, The Fairy Faith in Celtic Countries, 1911, p124.
25 Rees and Rees, Celtic Heritage, 1961, P89-90; McNeill, The Silver Bough Volume 3, 1961, p13; Danaher, the Year in Ireland, 1972, p228.
26 Evans-Wentz, The Fairy Faith in Celtic Countries, 1911, p37.
27 Katso Brian Walshin The Secret Commonwealth.