tutkimuksen kääntäminen kliiniseksi käytännöksi on ollut haaste koko lääketieteen historian ajan. Tämän tarkastelun perusteella pitäisi olla selvää, että tämä koskee erityisesti sydämen vajaatoimintaa. Tämän seurauksena yleinen tietoisuus tästä taudista on ollut pettyneen alhainen, vaikka sen ennuste on huonompi kuin useimpien syöpien ja monien muiden kroonisten sairauksien.
tutkimme, miten Ludwigin ja Mareyn 150 vuoden aikana sydämen toimintakyvyn arvioinnista sydämen vajaatoimintapotilailla on syntynyt käsityksiä. Tästä historiallis-fysiologisesta näkökulmasta olemme nähneet, kuinka 3 yhä reduktionistisempaa lähestymistapaa tai koulukuntaa on kehittynyt rinnakkain, toisin sanoen panos-tuotos-lähestymistapa, hemodynaaminen pumppu-lähestymistapa ja lihaksikas pumppu-lähestymistapa. Jokainen näistä on antanut täydentäviä tietoja sydämen vajaatoiminnan patofysiologiasta ja johtanut mittauksiin tai johdettuihin indekseihin, joista osa on edelleen käytössä nykypäivän kardiologiassa.
kolmannesta, reduktionistisimmasta lihaspumpun lähestymistavasta olemme oppineet, että sydänlihaksen ja kammion relaksaatio-ominaisuudet sekä ajalliset ja spatiaaliset nonuniformit ovat jääneet suurelta osin huomiotta 2 muussa, tulo-lähtö-ja hemodynaamisessa pumpussa. Tämän katsauksen keskeinen viesti on, että rentoutuminen ja epäuniformit ovat täysin ymmärrettävissä vain sydämen pumppauksen aika-avaruus-jatkumon sisältä. Koska syklisyys ja rytmi ovat jollain tavalla sydämen toiminnan perusasioita, ajallisuuden tulisi olla vallitsevana kaikissa sydämen suorituskyvyn mittauksissa lihasten pumppuna. Kaikkia sydänajan nuolta sokeita mittauksia on siksi tulkittava varoen.
olemme nähneet, miten pako aika—alueesta—kuten LV-ejektiofraktion laskeminen-on kiehtovaa, vaikka se onkin, on epäilemättä ollut esteenä järkevälle tieteelliselle keskustelulle äskettäisestä niin sanotusta systolis-diastolisesta sydämen vajaatoiminnasta. Puutteellinen arvostus varhaisen rentoutumisen poikkeavuuksia ja sopimatonta astetta nonuniformities On, todellakin, johtanut joitakin valitettavia väärinkäsityksiä patofysiologinen aika etenemistä sydämen vajaatoiminta, erityisesti, sydämen vajaatoiminta kompensoitu hemodynaaminen pumpun toiminta (eli normaali tai säilynyt LV ejektiofraktio).
olemme nähneet, että kun on otettu käyttöön uudempia tehokkaita diagnostisia tekniikoita, kuten TDI ja MRI, joilla arvioidaan kammion ”lihaspumpun” toimintaa, tätä keskustelua voidaan nyt käydä seesteisemmässä fysiologisessa kontekstissa. Näitä näkökohtia käsitellään tarkemmin tämän symposiumin seuraavissa luvuissa.
jatkuvilla kantasoluihin ja muihin soluihin perustuvilla hoidoilla ja tulevilla reduktionistisilla käsityksillä sydämen solujen suorituskyvystä ennakoimme neljännen yksinkertaisen rinnakkaisen koulukunnan syntymistä, jossa sydän nähdään erilaisten solutyyppien, eli kardiomyosyyttien, endoteelisolujen, fibroblastien, neuronien, välittävänä verkostona. Tässä postgenomisessa iässä in vivo-molekyylikuvaustekniikoiden nopeasti kehittyvän tieteenalan käyttöönoton myötä ennakoimme, että sydämen suorituskyvyn uudet mittaukset sydämen vajaatoiminnasta kärsivillä potilailla tulevat pian saataville ja täydentävät biopsiaa ja muita jo saatavilla olevia sydämen solubiomarkkereita (sydämen troponiini I; kreatiinikinaasi–MB; myoglobiini; BNP).
käyttämällä näitä uusia biomarkkereita neljäntenä diagnostisena raiteena sydämen toimintakyvyn arvioinnissa sydämen vajaatoimintapotilailla pystymme pian ymmärtämään yhä paremmin sydämen käyttäytymistä monimutkaisena biologisena järjestelmänä—toisin sanoen, miten nämä ”matalan tason” biologiset toiminnot ja signaalinsiirtoreitit solutasolla vaikuttavat edellä mainittuun ”korkean tason” eli järjestelmätason lähestymistapaan sydämen toimintakyvystä lihaksiston, hemodynaamisen ja tulo-ja ulostulopumppujärjestelmän tasolla ja toivottavasti, miten ne voisivat vaikuttaa siihen, että krooninen sydämen vajaatoiminta potilailla.
