on yleinen uskomus, jonka mukaan muinaiset Roomalaiset kukistettuaan Karthagon vuonna 146 eaa.paitsi hävittivät kaupungin maan tasalle, myös pirskottivat sitä suolalla varmistaakseen, ettei näillä vihatuilla alueilla kasva mitään.
Karthago hallitsi Välimeren vesiä useita satoja vuosia ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Rooman tasavallan laajenemisen myötä syntyi eturistiriita, joka johti tuhoisiin kolmeen puunilaissotaan. Kaksi ensimmäistä yhteenottoa olivat tasaista valtataistelua, josta Rooma selviytyi voittajana, lähinnä määrätietoisuuden ja loputtomien inhimillisten voimavarojen ansiosta. Kolmas puunilaissota (149-146 eaa) oli pitkälti vain voimakkaan tasavallan tekemä teloitus heikkoa ja alistettua Karthagoa vastaan. Rooman valtion eliitit (mukaan lukien kuuluisa Cato vanhempi) pyrkivät tuhoamaan vihatut Punilaiset, jotka kerran uskalsivat astua jalallaan Italiaan ja uhata tasavallan olemassaoloa. Karthago joutui toisen puunilaissodan tappion jälkeen maksamaan valtavia sotarahoja ja rajoittamaan suvereniteettiaan ja ulkopolitiikkaansa Rooman hyväksi. Kun taloudellisia velvoitteita oli maksettu vuosien ajan pikkutarkasti, kaupunki oli nousemassa polviltaan, mikä aiheutti huolta monissa roomalaispoliitikoissa, jotka tavoittelivat lisää voittoja. Karthagon ja Numidian välisen konfliktin avulla jouduttiin toiseen sotaan. Scipio Africanus Minorin armeija valloitti kaupungin kolme vuotta kestäneen hyvin linnoitetun Karthagon piirityksen jälkeen keväällä 146 eaa.
lukiessamme puunilaissotien historiaa voimme löytää monista kirjoista tiedon, että Karthagon tuhon jälkeen roomalaiset ripottelivat suolaa hänen mailleen niin, ettei sille kasvanut mitään muuta. Sen piti olla täysi kohokohta entisen kilpakumppanin kaatumiselle. Tätä sanomaa ei kuitenkaan mainita antiikin lähteissä. Kiitos kreikkalaisen kirjailijan 1. vuosisadalta eaa. – Diodoros Siculus-tiedämme, että kaupunki on tuhottu ja karthagolaiset tuhottu 1. Esimerkiksi Horatius tai Propercios puolestaan väittävät, että kaupungin tuhon jälkeen maa kyntettiin symbolisesti, mikä korostaa täydellistä hävitystä. Luotettavin antiikin lähde on Polybioksen Sanoma ”historioissa”. Polybius oli Scipio Minorin ystävä ja kumppani Afrikan sotaretkellä. Hänen teoksestaan ei löydy mitään tietoa maan suolaamisesta, vaan mainitaan vain, että kaupunki oli täynnä raunioita; ei sitä, että se olisi täysin tuhoutunut. Myöhempi kirjoittaja-Appianus Aleksandrialainen-kertoi kaupungin jälleenrakentamisen tapahtuneen Augustuksen pyynnöstä 1. vuosisadan lopulla eaa. Karthagon seisomapaikalle langetettujen pahojen loitsujen välttämiseksi kaupunki päätettiin kuitenkin rakentaa lähietäisyydelle.
missään ei kuitenkaan mainita karthagolaisten maan suolaisuutta, mikä estäisi maan viljelyn tulevaisuudessa. Varmasti tämä lausunto esiintyi yhdeksännentoista vuosisadan historiankirjoituksessa, joka sitten toistettiin säännöllisesti. Mainitulta ajalta peräisin olevat kirjoittajat viittasivat muinaiseen Lähi-itään, josta löytyy muun muassa assyrialaisista tai heettiläisistä lähteistä tietoa, jonka mukaan maan suolaaminen oli kirous-ja rituaalinäkökulma.
Karthagoa ympäröivät maat tunnustettiin ager publicukseksi (julkiseksi maaksi), ja ne luovutettiin paikallisyhteisölle sekä roomalaisille ja latinalaisille siirtolaisille. Pian Karthagon kukistamisen jälkeen kolmannessa puunilaissodassa alue oli tärkeä viljan lähde, joka kuljetettiin Roomaan. Toinen kiinnostava seikka on se, että roomalaiset käyttivät suolaa karkotteena laiduntaville eläimille. Plinius vanhempi mainitsee tämän tietosanakirjassaan ”Natural History” 2.
