DISCUSSION
in 1935, Henrici and Johnson (2) published the first description of microorganisms belonging to the genus caulobacter. Suvun nimi on johdettu kreikan sanasta ”Kaulos”, joka tarkoittaa’ vartta ’(2). Caulobacter-lajit ovat aerobisia, gramnegatiivisia, yksisoluisia, vaanivia bakteereja, joiden mitat ovat 0,4 µm-0,5 µm × 1 µm-2 µm (3). Solut voivat olla vibrioideja, sauvanmuotoisia tai fusiformisia, ja varsi syntyy solun yhdestä navasta (1-3). Suvun jäsenet muodostavat catalasen (1). Lämpötila optimaaliselle kasvulle on 25°C-30°C (vaihteluväli 10°C-35°C), ja joillakin lajeilla on erityisiä ravitsemuksellisia vaatimuksia (esim.riboflaviini, biotiini) (1,6,7).
Caulobacter-lajeja on saatu talteen pääasiassa makean veden (joki, kanava, kaivo, lampi, hanavesi, tislattu ja pullotettu vesi) ja meriveden (merivesi) lähteistä. Isolaatteja on saatu myös maaperästä ja millipedaalien suolesta (1,6,8,9). Fylogeneettisesti makeanveden Caulobacter-lajit muodostavat kaksi erillistä rykelmää (10). Merilajit muodostavat lisäklusterin, joka on kaukaisempaa sukua makeanveden lajeille. Ribosomaalisen DNA: n 16S sekvensoinnin avulla makean veden lajit, mukaan lukien Caulobacter crescentus (samanlainen kuin tässä raportissa esitetty isolaatti sekvensoinnin osalta), ovat läheisintä sukua Brevundimonas-suvun bakteereille (10).
tähän mennessä Caulobacter-lajin on harvoin todettu aiheuttavan ihmiselle infektiota. Englanninkielisen kirjallisuuden tarkastelu paljasti vain kaksi raporttia, joissa kuvailtiin Caulobacter-lajien eristämistä kliinisistä näytteistä (7,11). Justesen et al (7) kuvaili 64-vuotiasta miestä, jolle kehittyi peritoniitti jatkuvan peritoneaalidialyysin aikana kroonisen munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Kasvua vatsakalvon nesteestä havaittiin kahdessa aerobisessa veriviljelypullossa neljän päivän inkubaation jälkeen. API ID 32 GN liuska (BioMérieux) ja VITEK 2 GN kortti, tämä isolaatti tunnistettiin B vesicularis ja S paucimobilis, vastaavasti. Mielenkiintoista on, että nämä ovat samat identiteetit, jotka saimme kaupallisten fenotyyppisten tunnistusjärjestelmien avulla. Tämän jälkeen suoritettiin 16S: n ribosomaalisen DNA-geenin sekvensointi, ja isolaatti määritettiin Caulobacter-lajiksi (7). Potilas sai intraperitoneaalista gentamysiiniä ja vankomysiiniä. Hän kuoli myöhemmin muista syistä. Toisen raportin julkaisivat Drancourt et al (11). Tutkijat käyttivät 16S: n ribosomaalista DNA-sekvensointia tunnistaakseen 177 bakteeri-isolaattia, joita ei voitu luokitella tavanomaisilla fenotyyppisillä menetelmillä. Yksi tutkimuksessa mukana olleista isolaateista tunnistettiin caulobacter intermedius-isolaatiksi. Tämä isolaatti on ilmeisesti saatu ”kliinisestä lähteestä” (11). Valitettavasti ei anneta tarkempia tietoja siitä, oliko isolaatilla kliinistä merkitystä.
Caulobacter-lajien Mikrobilääkeherkkyyttä ei ole kuvattu kirjallisuudessa hyvin. Ei ole olemassa CLSI-ohjeita, joissa ohjeistetaan tämän suvun testaus, eikä myöskään tulkintakriteerejä. Justesen et al (7) suorittivat isolaatilleen herkkyystestin käyttäen E-testiliuskoja, ja isolaatti inokuloitiin tanskalaiseen veri-agariin. Tutkijat sovelsivat clsi-raja-arvoja gramnegatiivisiin sauvoihin. Näiden raja-arvojen perusteella niiden isolaatti oli herkkä meropeneemille, imipeneemille, gentamisiinille, streptomysiinille, netilmisiinille, tobramysiinille, linetsolidille, rifampiinille, tetrasykliinille ja sulfadiatsiinille. Yleisesti ottaen tämä vastaa tässä artikkelissa kerrottua herkkyysastetta.
nykyisessä raportissa on useita rajoituksia, jotka vaativat huomiota. Ensimmäinen on se, että caulobacter-lajin isolaatti kasvoi vain aivo-selkäydinnesteellä rokotetussa veriviljelypullossa eikä agar-levyillä, joihin rokotettiin kliinisellä näytteellä. Tämän perusteella voidaan kysyä, voiko isolaatti itse asiassa olla ympäristön kontaminantti, joka on otettu käyttöön näytteen inokuloinnin/pinnoituksen yhteydessä. Tätä ei voida täysin sulkea pois, mutta mitään muuta bakteeripatogeeniä ei eristetty viljelmästä huolimatta siitä, että CSF-näyte kerättiin ennen antimikrobista antoa. Toinen rajoitus on, että bakteerien tunnistaminen tehtiin täysin 16S ribosomaalisen DNA-sekvensoinnin perusteella. Emme ryhtyneet lisätutkimuksiin havainnollistaaksemme tyypillistä Caulobacter-vartta. Sekvensointi sopi kuitenkin erittäin hyvin Caulobacter – lajin DNA: han, ja tässä suoritetut vähäiset biokemialliset investisgaatiot sopivat Justesenin et al: n (7) kuvaamiin testeihin. Lopulta potilas kotiutettiin ennen lopullisen organismin tunnistamista; organismin lähde hänen aivo-SELKÄYDINNESTEESTÄÄN on edelleen epäselvä. Koska Caulobacter-lajeja on saatu talteen vesijohtovedestä, on täysin mahdollista, että isolaatti on peräisin sairaalaympäristön vesilähteestä. Ympäristötestejä ei tehty tämän hypoteesin vahvistamiseksi tai kumoamiseksi. On todennäköistä, että potilaan viimeaikaiset neurokirurgiset manipulaatiot vaikuttivat myös patogeneesiin.
