kesällä 1518 alkoi Lutheria vastaan oikeudenkäynti kirkollisissa tuomioistuimissa hänen anekritiikistään, kuten oli normaali menettely sellaisille papeille, jotka olivat enemmänkin kirkollisen kuin siviilioikeuden alaisia. Tämän seurauksena Lutherille annettiin käsky astua oikeuden eteen Roomassa. Rooma kuitenkin poisti tämän vaatimuksen ja tasoitti tietä hänen kuulustelulleen Saksan maaperällä. Tätä tapausta varten nimitetty neuvonantaja oli Dominikaaninen kardinaali ja paavin legaatti Tomas de Vio, joka nimettiin cajetaniksi italialaisen kotikaupunkinsa Gaetan mukaan. Cajetan oli korkea-arvoinen teologi ja kirkollinen. Hän oli julkaissut laajennetun kommentaarin Akvinolaisesta summasta, nousi lopulta Dominikaanisen ritarikunnan varakenraaliksi ja piti puheen Lateraani V: n avajaisissa vuonna 1512. Cajetan oli vakaumuksellinen Tomisti, jolla oli korkea näkemys paavin auktoriteetista ja yhteentörmäys Lutherin kanssa oli väistämätön.
Fredrik viisas, Lutherin ruhtinas ja Wittenbergin yliopiston hyväntekijä, oli järjestänyt syytetylle turvallisen matkan Augsburgiin ja cajetanin oikeudenmukaisen kuulemisen. Itse kuuleminen pidettiin kuuluisien Fugger-pankkiirien kotona, joiden laina Leo X: lle Pietarinkirkon rakentamista varten oli syynä anekaupan lisääntymiseen. Rooma ei ohjannut cajetania väittelemään Lutherin kanssa eikä tekemään lopullista tuomiota hänen teologiastaan, vaan pikemminkin vaatimaan häntä perumaan sanansa yksinkertaisesti sanomalla revoco—”minä peruutan.”Saavuttuaan Luther noudatti kollegoidensa neuvoa ja kumartui cajetanin eteen ja nousi sitten polvilleen vastaamaan kardinaalin kuulusteluun. Luther kuitenkin kieltäytyi perumasta kantojaan ja painosti sen sijaan cajetania selvittämään, missä hän oli väärässä. Kolmen peräkkäisinä päivinä 12.-14. lokakuuta pidetyn kokouksen aikana teologisesti oppinut kardinaali ei kyennyt vastustamaan väittelyä Lutherin kanssa.
cajetanin keskeinen kiistakysymys Lutherin kanssa oli paavin valta myöntää aneita. Cajetan mainitsi toistuvasti Akvinolaisen ja Klemens VI: n vuonna 1343 aneiden tueksi julkaiseman bullan Unigenitos vahvistaakseen asemansa. Luther hylkäsi Akvinolaisen auktoriteetin ja väitti, ettei paavilla ollut valtuuksia asettaa opillista vanhurskauttamista millään muulla keinolla kuin Kristuksella. Kun Cajetan painosti häntä asiassa, Luther vastasi, että paavi, kirkolliskokous ja teologi voivat kaikki erehtyä, ja vetosi lukuisiin keskiajan teologeihin ja jopa kanoniseen lakiin väitteensä tueksi. Tilanne kiristyi päivä päivältä ja johti lopulta siihen, että Cajetan lähetti Lutherin matkoihinsa vaatimuksenaan perua kantansa tai kohdata seuraukset, oletettavasti vangitseminen ja karkotus Roomaan.
kiihkeän viimeisen istunnon jälkeen Cajetan pyysi sekä Johannes von Staupitzia, Lutherin Augustinolaista esimiestä, että Wenceslaus Linkiä, hänen saksilaista oikeusavustajaansa, vapauttamaan Lutherin hylkäyksen, mutta he eivät onnistuneet. Tajutessaan tilanteen vakavuuden Staupitz vapautti Lutherin tottelevaisuuslupauksestaan ja vapautti siten itsensä vastuusta Lutherin opetuksessa jättäen nuorelle munkille sanat: ”sinun tulisi muistaa, veli, että aloitit tämän Jeesuksen Kristuksen nimessä.”Sen jälkeen Luther ryhtyi ajamaan asiaansa ja vetosi tulevaan kirkolliskokoukseen asian ratkaisemiseksi-ahdinko, joka oli erityisesti kielletty vuoden 1460 paavin bullassa Execrabilis, mutta yhtä hän ja muut saksalaiset olivat käyttäneet hyväkseen vaihtelevasti vuosien mittaan ja jatkaisivat sitä Trenton kirkolliskokouksen koollekutsumiseen asti vuonna 1545.
