vuoden 2011 Human Rights Watchin raportti paljasti, että Vietnamissa, joka on merkittävä maahantuoja, tuotetut cashewpähkinät olivat käytännössä niin sanotuissa huumehoitokeskuksissa vankien pakkotyön tuotetta. Näiden keskusten” potilaat ”puhuivat siitä, että heitä hakattiin, heille annettiin sähköiskuja, heidät lukittiin” rangaistushuoneisiin”, heidän huoneestaan ja laudastaan veloitettiin ja heidät pantiin kuorimaan vähintään 5 kiloa cashewpähkinöitä päivässä (se on 4800 pähkinää). Työ ei ollut pelkästään yksitoikkoista, vaan se oli myös äärimmäisen epämukavaa ja ärsyttävää, ei vain ihoa vaan myös keuhkoja. Hanskoja ja naamioita oli harvoin saatavilla, ja kun niitä oli, työntekijät pakotettiin hankkimaan ne omilla varoillaan.

Quartz sanoo, että Vietnam ei enää käytä lääkehoitokeskuksia cashew-käsittelylaitoksina, ja kertoo myös, että maa on kyennyt mekanisoimaan cashew-käsittelyprosessin jossain määrin, mikä vähentää iho-ja hengitysvaurioista kärsivien ihmisten määrää. Silti koneellistaminen on erittäin kallista, joten useimmat cashew-viljelijät luottavat edelleen ensisijaisesti ruumiilliseen työhön, ja cashew-työntekijät sekä Vietnamissa että Intiassa (toinen merkittävä cashew-tuottaja) ovat myös joutuneet erilaisten oikeuksien loukkausten kohteeksi, mukaan lukien seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsityö.