katoliset kirjeet
Paavalin ja Heprealaiskirjeen kolmentoista kirjeen lisäksi Uusi Testamentti sisältää seitsemän muuta kirjettä. Niistä kolme luetaan Johanneksen, kaksi Pietarin ja yksi Jaakobin ja Juudaan nimiin, jotka kaikki olivat apostolisen ajan persoonia. Termi ”katolinen kirje” esiintyy ensimmäisen kerran, viitaten vain 1.Johannekseen, toisella vuosisadalla eläneen apologeetikon Apollonios Efesoslaisen kirjoituksissa, jotka tunnetaan vain Eusebioksen kirkollisen historian lainauksesta. Eusebios itse (jKr. 260-340) käytti termiä tarkoittamaan kaikkia seitsemää kirjainta.
syy termille ”katolinen”, joka tarkoittaa ”universaalia”, oli käsitys, että nämä kirjeet, toisin kuin Paavalin kirjeet, jotka oli suunnattu tietylle paikalliskirkolle, oli ilmeisesti osoitettu yleisemmin universaalikirkolle. Tämä nimitys ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Toisaalta Heprealaiskirjeellä ei ole erikseen osoitettuja henkilöitä, ja alun perin tämä piti todennäköisesti paikkansa myös Efesolaisista. Toisaalta 3. Johannes on osoitettu nimetylle yksilölle, 2.Johannes tietylle, joskin nimeämättömälle yhteisölle ja 1. Pietari useille kirkoille, joiden on mainittu sijaitsevan Vähässä-Aasiassa.
vaikka kaikki seitsemän kirjoitusta alkavat epistolaarisella kaavalla, useat niistä eivät näytä olevan todellisia kirjaimia termin nykymerkityksessä. Muinaisessa maailmassa ei ollut epätavallista antaa kirjeen muodossa kehotus kirjalliseen vaikutukseen, ilmiö, joka on verrattavissa ”avoimeen kirjeeseen”, jota käytetään joskus nykyään.
1.Pietaria ja 1. Johannesta lukuun ottamatta muinainen kirkko osoitti haluttomuutta sisällyttää katolisia kirjeitä Uuden testamentin kaanoniin. Syynä tähän oli laajalle levinnyt epäilys siitä, olivatko ne todella niiden apostolihahmojen kirjoittamia, joille ne luetaan. Varhaiskristityt näkivät uuden testamentin apostolisen uskon tallettajana, ja siksi he halusivat sisällyttää siihen vain apostolien todistuksen. Nykyään erotamme selvemmin teoksen tekijyyden ja sen kanonisuuden: vaikka nämä kirjoitukset ovat muiden myöhempien todistajien kirjoittamia kuin niiden, joiden nimiä ne kantavat, ne kuitenkin todistavat apostolisesta uskosta ja muodostavat kanonisen Raamatun. 300-luvun loppuun tai 400-luvun alkuun mennessä useimmat vastaväitteet oli voitettu sekä kreikkalaisessa että Latinalaisessa kirkossa (joskaan ei syyrialaisessa), ja kaikki seitsemän katolista kirjettä on sittemmin tunnustettu kanonisiksi.
Jaakobin kirje
henkilö, jolle tämä kirje luetaan, voi tuskin olla toinen niistä kahdentoista apostolin kahdesta jäsenestä, jotka kantoivat nimeä Jaakob (KS. Mt 10:2-3; Mk 3: 17-18; Lk 6:14-15), sillä häntä ei tunnisteta apostoliksi, vaan ainoastaan ”Jumalan Ja Herran Jeesuksen Kristuksen orjaksi” (Jaak.1:1). Tämä nimitys viittaa todennäköisesti kolmanteen Uuden testamentin henkilöön nimeltä Jaakob, Jeesuksen sukulainen, jota yleensä kutsutaan ”Herran veljeksi” (KS.Matt. 13:55; Mk. 6:3). Hän oli Jerusalemin Juutalaiskristillisen yhteisön johtaja, jonka Paavali tunnusti yhdeksi ”pylväistä” (Gal 2:9). Apostolien teoissa hän esiintyy juutalaiskristittyjen aseman auktorisoituna puolestapuhujana alkukirkossa (AP.t. 12:17; 15:13-21). Juutalaisen historioitsijan Josephuksen mukaan (Antiquities 20: 201-203) juutalaiset kivittivät hänet kuoliaaksi ylipappi Ananus II: n johdolla vuonna 62 jKr.
kirje on osoitettu ”hajaannuksen kahdelletoista heimolle.”Vanhan testamentin terminologiassa termi” Kaksitoista heimoa ”tarkoittaa Israelin kansaa;” hajaantuminen ”tai” diaspora ” viittaa ei-palestiinalaisiin juutalaisiin, jotka olivat asettuneet eri puolille kreikkalais-roomalaista maailmaa (katso Joh.7:35). Koska kristillisessä ajattelussa kirkko on uusi Israel, osoite viittaa todennäköisesti Juutalaiskristillisiin kirkkoihin, jotka sijaitsevat Palestiinassa, Syyriassa ja muualla. Tai ehkä kirje on tarkoitettu yleisemmin kaikille kristityille yhteisöille, ja” hajaannuksella ” on vertauskuvallinen merkitys karkotukselle todellisesta kodistamme, kuten se on 1.Piet. (1. Piet. 1:1). Kirje on luonteeltaan niin selvästi Juutalainen, että jotkut tutkijat ovat pitäneet sitä juutalaisena asiakirjana, joka on myöhemmin ”kastettu” muutamilla kristillisillä lisäyksillä, mutta tällainen alkuperä on tuskin kestävä, kun otetaan huomioon Jaakobin kirjeen ja muun Uuden testamentin kirjallisuuden väliset lukuisat yhteydet.
kirjallisen muotonsa kannalta Jaakob on kirjain vain tavanomaisimmassa merkityksessä; sillä ei ole mitään todellisen kirjaimen ominaispiirteitä osoitetta lukuun ottamatta. Se kuuluu pikemminkin parenesiksen eli kehotuksen lajityyppiin ja käsittelee lähes yksinomaan eettistä käyttäytymistä. Se kuuluu siis juutalaisen viisauskirjallisuuden perinteeseen, kuten vanhassa testamentissa (Sananlaskut, Sirach) ja juutalaisessa kirjallisuudessa (kahdentoista patriarkan testamentit, Eenokin Kirjat, Qumranissa oleva kurin käsikirja). Tarkemmin sanottuna se koostuu didaktisten Sananlaskujen jaksoista, joita voidaan verrata Tb 4: 5-19: ään, moniin Sirachin kohtiin ja synoptisten evankeliumien sanontojen jaksoihin. Lukuisat Jaakobin jakeet käsittelevät aiheita, jotka esiintyvät myös Jeesuksen synoptisissa sanonnoissa, erityisesti Matteuksen Vuorisaarnassa, mutta vastaavuudet ovat liian yleisluontoisia, jotta ne osoittaisivat minkäänlaista kirjallista riippuvuutta. Jaakob edustaa varhaiskristillisyyttä, joka korosti tervettä opetusta ja vastuullista moraalista käyttäytymistä. Eettisiä normeja ei johdeta ensisijaisesti kristologiasta, kuten Paavalissa, vaan pelastuksen käsitteestä, johon kuuluu kääntymys, kaste, synnin anteeksianto ja tuomion odotus (Jaak.1:17; 4:12).
paradoksaalisesti tämä hyvin Juutalainen teos on kirjoitettu erinomaisella kreikkalaisella tyylillä, joka kuuluu Uuden testamentin parhaimmistoon ja vaikuttaa koulutetun hellenistisen kirjailijan työltä. Ne, jotka pitävät edelleen Jaakob jerusalemilaista sen kirjoittajana, joutuvat siksi olettamaan, että jonkun sihteerin on täytynyt panna kirje sen nykyiseen kirjalliseen muotoon. Tämä oletus ei ole epäuskottava vanhan käytännön valossa. Jotkut pitävät kirjettä yhtenä Uuden testamentin varhaisimmista kirjoituksista ja ovat sitä mieltä, että sen sisältö vastaa tarkasti sitä, mitä odotamme Juutalaiskristillisyyden johtajalta. Lisäksi he väittävät, ettei kirjeen heijastama Juutalaiskristillisyys voi sijaita historiallisesti Jerusalemin kukistumisen jälkeen vuonna 70 jKr.
toiset pitävät kuitenkin todennäköisempänä, että James on pseudonyymi myöhemmän ajan teos. Sen kreikkalaisen tyylin lisäksi he huomauttavat edelleen, että A) se arvovalta, jota kirjailijan oletetaan nauttivan, viittaa Jaakobin myöhempään legendaariseen maineeseen; b) hyvien tekojen tärkeydestä keskusteleminen näyttää edellyttävän väittelyä Paavalin omana aikana käydyn keskustelun jälkeen; c) kirjoittaja ei luota Mooseksen lain määräyksiin, kuten odottaisimme historialliselta Jaakobilta; d) kirje ei sisällä viittauksia Jaakobin omaan historiaan eikä hänen suhteeseensa Jeesukseen eikä Jerusalemin varhaiskristilliseen yhteisöön. Näistä syistä monet viimeaikaiset tulkit määräävät Jaakobin ajanjaksoksi 90-100 jKr.
Jaakon kirjeen pääjaot ovat seuraavat:
I. osoite (1:1)
II. The Value of Trials and Temptation (1:2-18)
III. Kehoitukset ja Varoitukset (1:19-5:12)
IV. rukouksen voima (5: 13-20)
