termi, jolla tarkoitetaan sekä maallikkojen käsitettä että järjestöä, ja jolla on erilaisia merkityksiä riippuen vuosikymmenestä ja alueesta, johon viitataan. Tässä kirjoituksessa käsitellään 1) termin määritelmää, 2) sen alkuperää ja kehitystä, 3) katolisen toiminnan organisatorisia muotoja ja 4) sen teologista merkitystä.
määritelmä. Eräässä äärimmäisessä katolisessa toiminnassa viitattiin mihin tahansa katolisen maallikon
ulkoiseen toimintaan, jonka hän oli saanut uskonsa innoittamana. Tämä on katolista toimintaa vain väljässä tai mukautuvassa mielessä. Toisessa ääripäässä katolinen toiminta tarkoitti vain maallikkoryhmien näin määriteltyjä ja paikallisten tavallisten ihmisten valtuuttamia toimia. Tässä mielessä termi tarkoittaa tiukasti jäsenneltyä organisaatiota, joka toimi maallikkoelämässä hierarkian haarana. Mandaatti on välttämätön. Näiden ääripäiden välissä olivat ne monentyyppiset järjestötyypit, jotka saatettiin luokitella katoliseksi toiminnaksi tai ei sen mukaan, mikä käsite vallitsi tietyssä maassa tiettynä aikana.
tämä käsitteen epäselvyys kävi ilmi Pius XII: n pontifikaatin aikana. Vielä vuonna 1957 hän tunnusti ”valitettavan ja melko laajalle levinneen levottomuuden, joka johtuu termin ’katolinen toiminta’ käytöstä.”’Paavi ehdotti ’sanalle’ katolinen toiminta ’ sen yleismerkityksen palauttamista ja sen soveltamista yksinkertaisesti kaikkiin maallikkoapostolaatin järjestäytyneisiin liikkeisiin, jotka joko piispat kansallisella tasolla tai Pyhä istuin tunnustavat sellaisiksi kansainvälistä asemaa haluavien liikkeiden osalta, kansallisesti tai kansainvälisesti. Tällöin riittäisi, että jokainen liike nimetään sen nimellä ja sille on ominaista sen erityinen muoto eikä yhteinen termi.”Lisäksi hän ehdotti organisaatiouudistusta:” kaikki ryhmät kuuluisivat katoliseen aktioon ja säilyttäisivät
oman autonomiansa, mutta yhdessä ne muodostaisivat katolisen Aktionin tavoin federatiivisen yksikön. Jokainen piispa olisi edelleen vapaa hyväksymään tai hylkäämään liikkeen, uskoa sille tai olla uskomatta sille mandaattia, mutta hän ei voinut kieltäytyä tunnustamasta sitä sillä perusteella, että se ei kuulu katoliseen toimintaan sen luonteen vuoksi” .
tätä juridista ja hierarkkista käsitystä katolisesta toiminnasta hiottiin edelleen Piusxiin kuoleman jälkeen. Johannes XXIII ei kuitenkaan juurikaan välittänyt edeltäjiensä tiukoista oikeusluokista. Samaan aikaan 1950-luvulla termi maallikkoapostolaatti sai laajaa käyttöä. Se tarjosi käytännöllisen tavan välttää määrittelyongelma. Se oli geneeristä. Sillä voitaisiin viitata kaikkeen katoliseen maallikkotoimintaan, olkoonpa se järjestäytynyttä tai järjestäytymätöntä, episkopaalisesti määrättyä tai pelkästään kristillisen innoituksen antamaa, ilman vaaraa saivartelusta ehdoista tai kirkollisesta tuomiovallasta.
Origins and Development. Termi ” katolinen toiminta ”on kirjaimellinen käännös Italian kielestä” Azione Cattolica”, joka on erityinen kansallinen järjestö tai liike. Pyhä Pius X vaikuttaa olleen ensimmäinen paavi, joka käytti termiä korostaen sen merkitystä useissa kiertokirjeissä. Pius XI kuitenkin antoi sille klassisen määritelmänsä ” maallikkojen osallistuminen kirkon hierarkian apostolaattiin.”Käsite oli implisiittinen kiertokirjeessä Ubi Arcano Dei, ja myöhemmin paavi huomautti, että määritelmä oli ”annettu asianmukaisen harkinnan jälkeen, todellakin tahallisesti, ja voidaan sanoa ei ilman jumalallista henkeytystä” (puhe Italian katolisille nuorille naisille, L ’ Osservatore Romano, 21. – 22. maaliskuuta 1927). Pius XI antoi laajoilla kirjoituksillaan ja puheillaan katoliselle toiminnalle peruskirjan, hengen ja apokalyptisen kiireen. Vaikka hän ei kieltänytkään, että termiä voitiin käyttää laajemmassa merkityksessä, hän pyrki koko pontifikaattinsa ajan rajoittamaan sen 1) maallikkojen toimintaan tai työhön, joka oli 2) organisoitua, 3) apostolista ja 4) piispan erityisvaltuutuksella tehtyä. Käsikirjojen tulva kehitti jokaisen näistä kohdista. Teoreetikot olivat yleensä juridisia ja pedanttisia keskusteluissaan, kun taas katolisen toiminnan työhön osallistuneet papit ja maallikot kehittivät järjestäytynyttä toimintaansa vähemmän jäykästi sen seurauksena, että he kohtasivat maailman tarpeet. Huomattavin harjoittaja oli belgialainen kaanon Joseph cardijn, jonka työtä Pius XI piti katolisen toiminnan esikuvana ja jonka Paavali VI korotti Kardinaalikollegioon vuonna 1965.
kardinaali Saliège, Toulousen arkkipiispa, joka oli vähemmän kiinnostunut teoriasta kuin nykyisistä elinoloista, joita monet pitivät arvottomina ihmisolennoille, katsoi katolisen toiminnan institutionaalisena muutoksena, sillä hänen tehtävänään oli ”muokata yhteiskunnallista painetta, ohjata sitä, tehdä se suotuisaksi kristillisen elämän leviämiselle, antaa kristillisen elämän luoda ilmapiiri, ilmapiiri, jossa ihmiset voivat kehittää inhimillisiä ominaisuuksiaan, voi elää todella ihmiselämää, ilmapiiri, jossa kristitty voi hengittää helposti ja pysyä kristittynä.”Se, hän sanoi,” nostaa ylös massa, ei pari yksilöä; massa, yllyttää ja käynnistää luonnollinen johtaja valittu massa ja jäljellä osa massaa”.
organisaatio. Jokainen maa antoi katolisen toiminnan erityisiä ja erilaisia muotoja. Italialainen katolinen Aktio ja belgialainen jocismi lienevät polaarityyppejä. Edellisen, joka sai alkunsa jo vuonna 1863 alkaneista liikkeistä, tarkoituksena oli voittaa avoin vihamielisyys kirkkoa kohtaan. Osastoja järjestettiin kuusi, miehille, naisille, nuorille miehille, nuorille naisille, yliopistojen miesopiskelijoille ja naisopiskelijoille. Italian hallitus piti sitä ajoittain poliittisena uhkana, ja Pius XI puolusti sitä konkordaatissa ja kiertokirjeessä Non abbiamo bisogno (1931). Sen tärkeimpiä huolenaiheita olivat parempien suhteiden luominen kirkon ja hallituksen välille ja katolisen tavan elvyttäminen välinpitämättömien keskuudessa. Jocismi taas pyrki muuttamaan tai Kristillistämään taloudellisia ja sosiaalisia instituutioita menetelmällä, joka ilmaistiin kaavassa ”katso, tuomitse, toimi”, jota sovellettiin pienissä ryhmissä erikoistuneessa tai samankaltaisessa apostolaatissa.
Italian monoliittisen rakenteen ääripäiden ja siellä olevien erikoismuotojen väliin kehittyi monia liikkeitä, jotka oli suunnattu tiettyihin tehtäviin, kuten uskonnon opettamiseen tai yhden alueen olosuhteiden parantamiseen, esimerkiksi elokuviin, kirjallisuuteen tai työväenliikkeeseen. Yhdysvalloissa on toisaalta katolisten miesten ja naisten erittäin keskitetyt kansalliset kirkolliskokoukset ja kristillisen opin Veljeskunta, jotka ovat nimellisesti piispan käsivarsi kussakin hiippakunnassa. Toisaalta on sellaisten erilaisten ryhmien kuin kristillinen Perheliike, Sodality, Serra International, Työväenkillat, katoliset Interfacial Councils ja study clubs toimintaa, jotka, vaikka ne eivät yleensä ole paikallisen piispan valtuuttamia, ovat kuitenkin olemassa hänen hyväksymyksellään. Tämä erilaisten järjestöjen, menetelmien ja tavoitteiden moninaisuus lisäsi niiden hämmennystä, jotka kamppailivat katolisen toiminnan käsitteen kanssa.
teologinen merkitys. Pius XI väitti katolisen toiminnan saaneen alkunsa Uudesta testamentista. Esimerkiksi pyhä Paavali viittasi maallikkoapulaisiinsa, jotka ”ovat uurastaneet kanssani evankeliumissa” (Fil.4.3). Vaikka teollisen yhteiskunnan yhteiskunnalliset olot vaativat erilaisia lähestymistapoja maailmaan ja uusia yhteistyömuotoja pappien ja maallikoiden välille, Pius XI näki maallikon lähinnä papin jatkeena. Hän kirjoitti, että” varsinkin meidän aikanamme, kun uskon ja moraalin nuhteettomuus lähestyy joka päivä vaarallisempaa kriisiä ja kun valitamme sellaista pappien vähyyttä, että he näyttävät osoittautuneen epätasa-arvoisiksi sielujen välttämättömyyksistä huolehtimiseen nähden, täytyy luottaa enemmän katoliseen toimintaan”. Hänen nerouttaan oli nähdä, että maallikon elämä maailmassa täytyy suhteuttaa dynaamisella tavalla kirkon tehtävään. Hän väitti, että katolinen toiminta ” on myös yhteiskunnallista toimintaa, koska se edistää yhteiskunnan ylintä hyvää, Jeesuksen Kristuksen valtakuntaa. Se ei unohda yhteiskuntaa vaivaavia suuria ongelmia, jotka heijastuvat uskonnolliseen ja moraaliseen järjestykseen, vaan hierarkian ohjauksessa se tutkii niitä ja ehdottaa niiden ratkaisemista oikeudenmukaisuuden ja kristillisen hyväntekeväisyyden periaatteiden mukaisesti” . ”Katolisen toiminnan paavi ”kehitti myös pappeuden teologiaa viittaamalla pappiin” katolisen toiminnan sieluna.”
käsitys siitä, että hierarkkinen mandaatti oli välttämätön katoliselle toiminnalle, kyseenalaistettiin uudelleen kehittyvän maallikkojen teologian myötä. Katolisen toiminnan militanttikielellä Pius XI: n tarkoittamalla tavalla maallikon on saatettu sanoa saaneen tehtävänsä piispaltaan. Jos hänen tehtävänsä oli toimia sotilaana, jonka tärkein hyve oli tottelevaisuus eikä aloitekyky, ei ollut mitään vaikeuksia. Jos taas autenttisen maallikon merkki oli maallikkoelämässä löytöretkeilyn ja autonomian henki, joka lähti hänen luonnollisten lahjojensa kehittymiseen perustuvasta pätevyydestä, on vaikea nähdä, miten hänen palveluksensa olisi voitu käsittää papillisen tai hierarkkisen kirkon jatkeeksi.
katolinen toiminta liikkeenä tai teologisena käsitteenä oli Vatikaanin II päätöksen kumoama. katoliset Toimintaliikkeet olivat onnistunut mukautus eli silta kirkon kaiken pappisvaltaan juurtuneen kirkollisen toiminnan ja sen kasvavan tietoisuuden välillä, joka koski jokaisen ihmisen lahjoja maailmalle evankeliumin todistajana. Tärkeimmät Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen asiakirjat, jotka käsittelevät kirkkoa Lumen gentium ja kirkkoa nykymaailmassa Gaudium et spes, todistavat muutoksen jättämällä pois edes viittaukset katoliseen toimintaan. Muutos löytyy erityisesti Lumen gentiumin luvusta 4.
bibliografia: j. newman, mitä on katolinen toiminta? (Dublin 1958). l. mathias, katolinen toiminta, teoria ja käytäntö (Madras 1952). J. fitzsimons ja P. mcguire, toim., Restoring All Things: a Guide to Catholic Action (New York 1938). w. ferree, Johdatus katoliseen toimintaan (Washington 1942). t. m. hesburgh, the Theology of Catholic Action (Notre Dame, suom. 1946).
