papeilla on koulutusta ja taitoja, joita seurakuntapastoreilla ei yleensä ole. Kappalaisalueet voidaan samalla tavoin jaotella sen mukaan, missä kappalainen toimii. Viittaamme esimerkiksi pappeihin, jotka palvelevat armeijassa sotilaspappeina, jotka työskentelevät vankiloissa vankilapappeina, sairaaloissa sairaalapappeina ja niin edelleen. Sairaalassa kenttäpappien nimitykset yksilöidään edelleen heidän oman osastonsa mukaan (Lastentautioppi, käyttäytymisterveys, onkologia jne.).

mitä se kestää?

ministeriönimikkeiden ja asetuksien erojen lisäksi myös vaatimukset papeiksi ryhtymisestä vaihtelevat (muissa asetuksissa pappeihin verrattuna). Eri kappelihaarojen peruskriteerit voivat vaihdella esimerkiksi työnantajajärjestön ja tunnustuksellisten ohjeiden perusteella. Hyödyllisiä, yksityiskohtaisia vaatimusluetteloita on Adventistipappien ministeriöiden (ACM) www-sivustossa3 sekä Ammattipappien liiton (APC) verkkosivuilla.4 lyhyesti sanottuna, tullakseen terveydenhuollon kappalaiseksi papilla täytyy olla 1) jatkokoulutus, 2) nykyinen pätevyys (mikä merkitsee pastoraalista kokemusta) ja 3) kirkollinen hyväksyntä.5

vaikka vain noin 40 prosentilla Adventistipastoreista on maisterin-tai tohtorintutkinto,6 yhä useammalla pastorilla on ylemmät tutkinnot. Samaa odotetaan myös papeilta. MDiv: n (tai vastaavan) lisäksi papeille vaadittavaan jatkokoulutukseen kuuluu kliininen Pastoraalikoulutus (CPE).7 CPE-koulutuksen aikana papit työskentelevät sairaalassa tai muussa terveydenhuollon ympäristössä ansaitakseen kliinisiä tunteja samalla kun he käyvät tunneilla. Tällaisia luokkia ovat esimerkiksi ryhmäverbatimit (erityisiä käyntejä kuvaavat sanatarkat kirjalliset kertomukset). Näiden keskustelujen aikana papit käyvät läpi ja pohtivat, mitä potilaskäyntien aikana tapahtui, ja saavat palautetta tovereiltaan. Palaute antaa arvokasta tietoa mahdollisista henkilökohtaisen ja ammatillisen tietoisuuden ja kasvun osa-alueista.

CPE: n ja 2 000 kliinisen tunnin jälkeen mahdollisen kappalaisen on laadittava laaja esseetyylinen hakemus ja käytävä kasvokkaisessa haastattelussa ennen kuin hänestä tulee johtokunnan jäsen. Lisätietoja hallituksen sertifiointi löytyy Board of Chaplaincy Certification, Inc., (BCCI) verkkosivut8 sekä ACM: n verkkosivut.

kuten muissakin terveys – ja lääkintäalan erikoisaloissa, myös terveydenhoitopappeus vaatii tietyn määrän Täydennyskoulutusta, jotta se pysyisi alalla ajankohtaisena sekä ylläpitäisi ajan tasalla olevia valtakirjoja ja kirkollista kannatusta. Kirkollinen vahvistus varmistaa, että kappalainen tunnustetaan nykyiseksi tunnustetuksi papiksi, jonka evankeliuminpalvelusosuudet ovat hänen kirkkokuntansa arvostamia. On ratkaisevan tärkeää saada ja ylläpitää merkintä status saada ja pysyä kappalainen asema.

mitä opimme?

kun on työskennellyt kappalaisena, opiskelu ei lopu. Jopa näennäisesti rutiininomaiset potilaskäynnit voivat tarjota kasvumahdollisuuksia. Opetukset tulevat usein niiltä, joita palvellaan. Pappilakokemukseni alussa tajusin, että useimmat ihmiset, jotka vierailivat sairaalassa perheen ja ystävien luona, eivät olleet tervehtimässä terveitä, ruusuposkisia vauvoja. Vaikka minusta oli ilo iloita niiden kanssa, jotka tervehtivät onnellisina viimeisintä perheenlisäystä, pidin myös etuoikeutena—pyhänä hetkenä—saada joutua tuntemattoman ihmisen tuskaan.

eräänä viikonloppuna kenttäpappikoulutukseni alussa, kun olin kenttäpappina työvuorossa, vastasin sairaanhoitajan kiireelliseen pyyntöön. Hän pyysi minua nimeämään erään nuorenparin pikkulapsen. Matkalla potilashuoneeseen mietin, mikä nimiseremonia voisi olla. Voisiko se olla jonkinlainen vauvakaste? Tai ehkä osa ristiäisseremoniaa? En ollut koskaan nähnyt nimeämisseremoniaa, enkä varmasti ollut perehtynyt prosessiin. Astuessani huoneeseen rukoilin apua tietääkseni, miten palvella tuota pariskuntaa. Tuo vierailu opetti minulle paljon-eikä pelkästään nimeämisseremonioista.

koska olin Uusi kappalaisena, en odottanut pariskunnan olevan niin nuori; en myöskään odottanut, että lapsi ei olisi elossa. Mieleni pyöri, kun pakotin jalkani kantamaan minua lähemmäs sänkyä,jossa äiti istui pitelemässä elotonta lastaan. Ajatuksia, kuten, Missä on heidän perheensä?; Nämä kaksi näyttävät tuskin tuntevat toisiaan;ja he näyttävät lapsilta, itse käynyt mielessäni. Isä seisoi noin metrin päässä ja näytti melko eksyneeltä. Kun lähestyin sänkyä, he molemmat katsoivat minua ilmeettömin kasvoin. Ilmoitin heille rauhallisesti, että olin paikalla heidän pyytämässään nimeämisseremoniassa. Kun he katsoivat toisiaan hämmentynein ilmein, aloin aistia, että tässä tilanteessa oli enemmän kuin ymmärsin. Nuori isä vastasi lopulta: ”hoitaja vain sanoi meille, että hän soittaisi jollekulle, joka tulisi tekemään sen jutun. Emme tiedä, mitä se tarkoittaa.”

sillä hetkellä myötätunto potkaisi sisään. Kysyin vain, halusivatko he seremoniaa lainkaan. Sanottuani niin kysyin, mitä he haluaisivat tapahtuvan. Kun äiti kysyi, voisinko vain rukoilla vauvan puolesta, vauvan omistautuminen tuli mieleen. Tarjouduin rukoilemaan myös heidän puolestaan, ja siinä vaiheessa äiti näytti olevan kyynelten partaalla. Hän vilkaisi isää; molemmat nyökkäsivät myöntävästi. Sitten hän nosti vauvan syliini. Kun pyllistin pikkutyttöä sylissäni ja rukoilin, muistan tunteneeni sellaisen rauhan tajutessani, että koin pyhää hetkeä. Tämä kallisarvoinen nuoripari oli antanut minun osallistua heidän tuskaansa.

Entä sinä?

on sanottu, että ”kaikki papit ovat pastoreita, joskaan kaikkia pastoreita ei kutsuta papeiksi.”9 Jos kappalaisuuden pätevyydestä ja vaatimuksista on mitään viitteitä, niin se ei ole ketä tahansa varten. Itse asiassa se ei ole mitä tahansa pas-toria varten. Terveydenhuolto ja muut järjestöt, jotka työllistävät pappeja, voisivat kuitenkin suuresti hyötyä niistä, joilla on pastorin sydän. Jos sinä (tai joku tuttusi) tunnet vetoa kappalaisuuteen, älä odota enää. Ota rukoillen ensimmäinen askel matkallasi kohti tätä ministeriötä. Luota siihen, joka kutsuu sinua, niin hän seuraa sinua koko prosessin ajan. Hän varustaa sinut tähän elämää muuttavaan evankeliuminpalvelukseen-ihmisten tapaamiseen siellä, missä he ovat.

kun palasin katsomaan surevaa pariskuntaa, he olivat lähteneet. Vaikka en enää koskaan näkisi heitä, tuon nuoren miehen ja nuoren naisen antamat opetukset ovat jääneet mieleeni tähän päivään asti. Oppitunnit jokaisen käynnin tärkeydestä, tietoisena ennakkoluuloistani ja ennakkoluuloistani, unohtamatta henkilökunnan tarpeita ja keskittyen todella potilaan ja perheen tarpeisiin. He olivat menettäneet lapsensa, minä olin löytänyt kutsumukseni.

2 Naomi K. Paget ja Janet R. McCormack, the Work of the Chaplain (Valley Forge, PA: Judson Press, 2006),119.

4 Ammattipappien yhdistys professionalchaplains.org/.

7 akkreditoitua CPE – koulutuskeskusta löytyy Ammattipappien liiton sivuilta, www.professionalchaplains.org.