Kaarle VI kultaisen taljan ritarikunnan regaliassa;
Martin van Meytensin
Saksan kuningas (roomalaisten kuningas)
25. elokuuta 1711 – 20. lokakuuta 1740
22. joulukuuta 1711, Frankfurt
Joseph I
Kaarle VII
17. huhtikuuta 1711 – 6. elokuuta 1737
Joseph I
Maria Theresa
1. tammikuuta 1712 – 20. lokakuuta 1740
9. maaliskuuta 1712
Joseph I
Maria Teresia
17. helmikuuta 1720 – 3. heinäkuuta 1735
1. toukokuuta 1720, Palermon tuomiokirkko
Victor Amadeus II
Charles V
27 February 1685
Hofburg Palace, Vienna
20 October 1740 (aged 55)
Palais Augarten, Vienna
Elisabeth Christine of Brunswick-Wolfenbüttel
Detail
Maria Teresia, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarinnan
arkkiherttuatar Maria Anna
arkkiherttuatar Maria Amalia
Saksa: Karl Franz Joseph Wenzel Balthasar Johann Anton Ignaz
Habsburg
Leopold I, Holy Roman Emperor
Eleonor Magdalene of Neuburg
Roman Catholicism
Charles VI (27 February 1685 – 20 October 1740; German: Karl VI.) seurasi vanhempaa veljeään Joosef I: tä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina, Böömin kuninkaana (Kaarle II: na), Unkarin ja Kroatian kuninkaana (Kaarle III: na) sekä Serbian kuninkaana, Itävallan Arkkiherttuana jne., vuonna 1711. Hän ei onnistunut vaatimaan Espanjan valtaistuinta Kaarle III: na sen hallitsijan ja Kaarlen sukulaisen Kaarle II: n kuoltua vuonna 1700. Hän avioitui Brunswick-Wolfenbüttelin Elisabeth Christinen kanssa, jonka kanssa hän sai kaksi lasta: Maria Teresian, s.1717, viimeisen Habsburgien hallitsijan, ja Maria Annan, s. 1718, Itävallan Alankomaiden Kotiopettajattaren.
armeijapalveluksensa aikana arkkiherttua Kaarle kävi neljä sotaa Ranskaa vastaan: Augsburgin liittokunnan Sodan ja Espanjan perimyssodan. Tässä viimeisessä Kaarle Juhana pyrki antamaan ja tukemaan veljeään koko Espanjan perinnön välittämättä edesmenneen Espanjan kuninkaan tahdosta. Tätä varten hän aloitti sodan, joka pian nielaisi suuren osan Eurooppaa. Sodan alkuvuodet sujuivat Itävallalta melko hyvin: schellenbergissä ja Blenheimissa saavutettujen voittojen myötä häntä myös ammuttiin ja haavoittui taistelun aikana viisi kertaa vatsaan ja jalkoihin, jolloin tuleva keisari vammautui ja ontui.
26-vuotias arkkiherttua Kaarle tuli valituksi vuonna 1711 veljensä Joesphin kuoltua. Kaarlen valtakausi tunnetaan hänen suosiostaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja personaaliunionia pitävän Baijerin alueella sekä idässä käydyistä konflikteista Osmanien valtakunnan kanssa ja lännessä käydystä kilpailusta aikalaisen ja serkun Ludvig XIV: n kanssa. Hän tekee Britannian sisä-ja ulkopolitiikan kuninkaaksi Yrjö I: n ja Tanskan kuninkaaksi Fredrik IV: n. Joosef jatkoi isänsä aloittamaa Espanjan Perimyssotaa Ranskan Ludvig XIV: tä vastaan yrittäen turhaan tehdä nuoremmasta veljestään Kaarlesta (myöhemmin Kaarle VI, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari) Espanjan kuninkaan. Joosef joutui kamppailemaan myös Ludvig XIV: n lietsoman pitkittyneen kapinan kanssa Unkarissa. Kumpikaan konflikti ei ratkennut ennen hänen kuolemaansa. Hän oli kolmas keisari, joka vapaaehtoisesti luopui kruunusta sitten Kaarle IV: n vuonna 1272 ja Kaarle V: n vuonna 1558.
neljä vuotta ennen Maria Teresian syntymää, koska hänellä ei ollut miespuolisia perillisiä, Kaarle varasi mieslinjan perimyksen epäonnistumiseen pragmaattisella sanktiolla 1713. Keisari suosi kruununperimysjärjestyksessä omia tyttäriään vanhemman veljensä ja edeltäjänsä Joosef I: n tyttäriä välittämättä määräyksestä, jonka hän oli allekirjoittanut isänsä Leopold I: n valtakaudella.Kaarle haki muiden eurooppalaisten valtojen hyväksyntää. He vaativat ankaria ehtoja: Britannia vaati Itävaltaa lakkauttamaan merentakaisen kauppayhtiönsä. Yhteensä Iso-Britannia, Ranska, Saksi-Puola, Alankomaiden tasavalta, Espanja, Venetsia, Kirkkovaltiot, Preussi, venäjä, Tanska, Savoiji-Sardinia, Baijeri ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtiopäivät tunnustivat sanktion. Ranska, Espanja, Saksi-Puola, Baijeri ja Preussi luopuivat myöhemmin vallasta.
vaikka Kaarle oli aina sodassa, hän rakasti rauhaa. Marcantonio Contarini kirjoitti vuonna 1836:” ei ahnehtinut reviiriä, vaan ahne eniten rauhaa ja hiljaisuutta.”Joseph luopui kruunusta vuonna 1735. Unkarin ja Böömin valtaistuimet siirtyivät Joosef I: n vävylle, Puolan Augustus III: lle, kun taas keisarillisen valtaistuimen peri hänen serkkunsa Maksimilian III. Joesph oli heikko ja hänellä oli viimeinen sairaus, mutta 35 vuoden tarmokkaan hallinnon jälkeen hän oli fyysisesti uupunut ja hakeutui Itävallan Wienin kaupungin rauhaan, jossa hän kuoli 67-vuotiaana keuhkokuumeeseen sairastuttuaan. Hänet haudattiin keisarilliseen kryptaan Wieniin. Hänen mottonsa oli Amore et Timore (latinaksi ”rakkauden ja pelon kautta”).
Biography
Early years
tuleva keisari Kaarle VI
arkkiherttua Kaarle (kastettu Carolus Franciscus Josephus Venceslaus Balthasar Johannes Antonius Ignatius), keisari Leopold I: n ja hänen kolmannen vaimonsa prinsessa Eleonor Magdalenan toinen poika Neuburgista syntyi 27.helmikuuta 1685. Hänen opettajanaan toimi Liechtensteinin ruhtinas Anton Florian.
Espanjan kuninkaan Kaarle II: n kuoltua vuonna 1700 ilman suoraa perillistä Kaarle julistautui Espanjan kuninkaaksi—molemmat kuuluivat Habsburgien sukuun. Seurannutta Espanjan Perimyssotaa, joka usutti Ranskan ehdokkaan, Anjoun herttua Filipin, Ranskan pojanpojan Ludvig XIV: n Itävallan Kaarlea vastaan, kesti lähes 14 vuotta. Portugalin kuningaskunta, Englannin kuningaskunta, Skotlanti, Irlanti ja suurin osa Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta kannattivat Kaarlen ehdokkuutta. Kaarle III, kuten hänet tunnettiin, nousi maihin valtakunnassaan vuonna 1705 ja viipyi siellä kuusi vuotta, vain voidakseen hallita Kataloniassa, kunnes hänen veljensä Joosef I, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, kuoli; hän palasi Wieniin ottamaan keisarillisen kruunun. Koska uusi Ison-Britannian kuningaskunta ei halunnut nähdä Itävaltaa ja espanjaa personaaliunionissa, se veti tukensa pois Itävallan koalitiolta, ja sota huipentui Utrechtin ja Rastattin sopimuksiin kolme vuotta myöhemmin. Edellinen, joka ratifioitiin vuonna 1713, tunnusti Filipin Espanjan kuninkaaksi, mutta Napolin kuningaskunta, Milanon herttuakunta, Itävallan Alankomaat ja Sardinian kuningaskunta – Kaikki aiemmin espanjalaisten hallussa olleet—luovutettiin Itävallalle. Estääkseen Espanjan ja Ranskan liiton Filip joutui luopumaan oikeudestaan isoisänsä valtaistuimelle. Kaarle oli äärimmäisen tyytymätön Espanjan menetykseen, minkä seurauksena hän jäljitteli Espanjan Habsburgien hoviseremoniaa ja omaksui espanjalaisen monarkin puvun, joka brittiläisen historioitsijan Edward Crankshaw ’ n mukaan koostui ”mustasta kaksoisolennosta ja letkusta, mustista kengistä ja tulipunaisista sukista”.
Kaarlen isä ja hänen neuvonantajansa lähtivät järjestämään hänelle avioliittoa. Heidän silmänsä kohdistuivat Brunswick-Wolfenbüttelin Elisabeth Christineen, Brunswick-Wolfenbüttelin herttuan Louis Rudolphin vanhimpaan lapseen. Aikalaisensa pitivät häntä häkellyttävän kauniina. 1. elokuuta 1708 Barcelonassa Kaarle nai hänet valtakirjalla. Hän sai kaksi aikuisikään asti selvinnyttä tytärtä, Maria Teresian ja Maria Annan.
Sotapalvelus
hänen veljensä keisari Joosef I (1675-1711) sai keisarillisen armeijan arkkiherttua Kaarlen komentoonsa.
itävaltalaiset, hollantilaiset ja englantilaiset liittoutuneet julistivat sodan virallisesti toukokuussa 1702. Vuoteen 1708 mennessä Marlboroughin herttua ja Savoijin prinssi Eugene olivat varmistaneet voiton Espanjan Alankomaissa ja Italiassa sekä lyöneet Ludvig XIV: n liittolaisen Baijerin. Ranska kohtasi hyökkäyksen, mutta liittoutuneiden yhtenäisyys murtui ensin. Kun suurliitto oli kukistettu Espanjassa, sen tappiot ja kustannukset kasvoivat ja tavoitteet olivat erilaiset, Toryt nousivat valtaan Isossa-Britanniassa vuonna 1710 ja päättivät lopettaa sodan. Ranskan ja Britannian ministerit valmistelivat pohjatyötä rauhankonferenssille ja vuonna 1712 Britannia lopetti taistelutoimet. Hollantilaiset, itävaltalaiset ja saksalaiset valtiot taistelivat Oman neuvotteluasemansa vahvistamiseksi, mutta marsalkka Villarsin kukistamina ne joutuivat pian hyväksymään englantilais-ranskalaisen sovittelun. Utrechtin sopimuksella (1713) ja Rastattin sopimuksella (1714) Espanjan valtakunta jaettiin suur-ja pienvaltojen kesken. Itävaltalaiset saivat suurimman osan Espanjan entisistä Euroopan alueista, mutta Anjoun herttua säilytti Espanjan niemimaan ja Espanjan Amerikan, jossa luovuttuaan vaatimuksestaan Ranskan kruununperimykseen hän nousi kuninkaaksi Filip V. Euroopan voimatasapaino varmistui.
Haag
sodan alusta lähtien hollantilaisten ensisijaisena tavoitteena oli ollut turvata Sulkulinnoitusjärjestelmänsä Suurliittosopimuksessa määrätyllä – tosin määrittelemättömällä – tavalla; heillä oli huolia myös Saksan itärajalla (etelän Kleveistä pohjoisen Itä-Friisiaan), jossa preussilaiset olivat uhanneet heidän entistä poliittista ja taloudellista valta-asemaansa. Tämän seurauksena Espanjasta oli tullut Kenraalivaltioille pitkälti merkityksetön, ja he olivat suhtautuneet yhä suopeammin Ranskan kanssa tehtyyn sopimukseen, joka perustui Espanjan perinnön jakamiseen arkkiherttua Kaarlen ja Anjoun herttuan kesken. Jo vuonna 1705 Ludvig XIV oli lähestynyt liittoutuneita rauhantunnustelijoin, yrittäen erottaa hollantilaiset liitosta ja saada aikaan Espanjan jaon. Tappio Ramilliesissa 1706 sekä tappio Oudenardessa ja Lillen tappio 1708 olivat entisestään kannustaneet Ludvig XIV: tä luopumaan Espanjan koskemattomuuden periaatteesta. Dynastisista ja strategisista syistä Joosef I ja hänen ministerinsä Wienissä olivat kuitenkin haluttomia myöntämään Filip V: lle korvauksia Italiassa, kun taas Kaarle III Barcelonassa vuosien taistelun jälkeen uskoi vilpittömästi oikeutettuihin vaatimuksiinsa koko Espanjaa ja sen riippuvuuksia kohtaan. Britit tukivat Habsburgeja kahtiajaon vastustamisessa, osittain suojellakseen heidän Välimeren-kauppaansa: he vaativat jo Menorcan ja itselleen strategisesti tärkeän Port Mahónin lakkauttamista, ja he olivat päättäneet estää Anjoun herttuan Sisilian ja Napolin saamisen, mikä rajoittaisi Ranskan merivaltaa alueella. Epätoivoissaan Ludvig XIV lähetti Pariisin Parlementin presidentin Pierre Rouillén maaliskuussa 1709 Moerdijkiin tapaamaan hollantilaisia ministereitä luottaen siihen, että he ainakin olivat valmiita hyväksymään jonkinlaisen nimellisen jaon. Brittien ja itävaltalaisten tinkimättömyys ja liittolaistensa lukuisat ehdot kuitenkin pilasivat kaikki mahdollisuudet kompromissiin. Hollantilaiset, jotka eivät halunneet hoitaa ilman brittien tukea, joutuivat jälleen kerran luottamaan suurliiton voimaan.
Jean-Baptiste Colbert, markiisi de Torcy (1665-1746). Robert Tournières, 1701.
rouillén kanssa käytyjen neuvottelujen kariuduttua 21. Englantilais-hollantilainen armeija ei ainoastaan taistellut Ranskan maaperällä, vaan myös koko Ranska oli äskettäin kärsinyt ankarasta talvesta, joka oli johtanut laajamittaiseen satokatoon ja nälänhätään. Toukokuun alussa Ludvig XIV lähetti ulkoministerinsä Torcyn hoitamaan Haagiin liittoutuneiden neuvottelijoita, pääasiassa Eugenea, jota myöhemmin avusti Keisarin kreivi Sinzendorf, Marlborough ’ ta ja Whig-johtaja Charles Townshendiä, joka edusti kuningatar Annea, sekä Heinsiusta, Willem Buysia ja Bruno van der Dussenia. Paikalla oli myös preussilaisia, savolaisia, portugalilaisia ja saksalaisia edustajia. Ranskalaiset olivat toivoneet voivansa lieventää Rouillélle huhtikuussa esitettyjä vaatimuksia, mutta Ludvig XIV: n heikkouden tunnustaen liittoutuneet noudattivat erityisen ankaria ehtoja ja esittivät 27.toukokuuta Torcylle Haagin Esivalmistelujen neljäkymmentä artiklaa, joista tärkein oli Anglo-Habsburgien vaatimus, jonka mukaan Filip V: n oli luovutettava koko Espanjan monarkia Kaarle III: lle ilman korvausta. Vastineeksi liittoutuneet tarjosivat kahden kuukauden aselepoa. Tuolloin Ludvig XIV: n oli määrä vetää joukkonsa Espanjasta ja saada Filip V luopumaan Espanjan kruunusta. Suurelta osin hollantilaisten vaatimuksesta – vaikkakin brittien tukemana-Ludvig XIV: n piti luovuttaa kolme ranskalaista ja kolme espanjalaista ”varoittavaa” kaupunkia taatakseen pojanpoikansa myötämielisyyden. Jos Filip V ei suostunut luovuttamaan vaatimuksiaan rauhanomaisesti, Ranskan oli liityttävä Liittoutuneisiin ja ajettava bourbonilaiset väkisin pois niemimaalta tai edessä oli sodan uusiminen Flanderissa, joskin nyt ilman antautuneita kaupunkeja. Hollantilaisille ministereille nämä määräykset takasivat sen, että Ranska ei voinut hyötyä rauhasta ja saada voimiaan takaisin suurliiton jatkaessa taisteluja Espanjassa.
Ludvig XIV oli ollut halukas hyväksymään suurimman osan vaatimuksista, muun muassa luopumaan useista linnoituksista Hollannin muurin varaamiseksi, luopumaan Strasbourgista ja monista oikeuksistaan Elsassissa majoittaakseen reichsbarrieren valtakunnan länsirajalla sekä tunnustamaan protestanttisen perimysjärjestyksen Englannissa, mutta hän ei voinut suostua Espanjaa koskeviin ehtoihin, ja kesäkuun alussa kuningas hylkäsi julkisesti alustavat määräykset kehottaen alamaisiaan uusiin vastarintapyrkimyksiin. Ranskan joukkojen ollessa painostettuina muilla rintamilla Ludvig XIV oli kuitenkin halukas tekemään rauhan hyväksi Filip V: n kustannuksella, ja valmistelujen torjuttua hän veti suuren osan armeijastaan pois Espanjasta kannustaakseen pojanpoikaansa luopumaan vapaaehtoisesti kruunusta. Ludvig XIV: llä oli kuitenkin jo paljon vähemmän vaikutusvaltaa Filip V: hen kuin liittoutuneet ymmärsivät, eikä Espanjan antautuminen ollut asia, jota Espanjan kuningas, joka oli nyt lujasti asettunut valtaistuimelleen ja nauttinut alamaistensa enemmistön tukea, hyväksyisi.
haavoittui Schellenbergin taistelussa
arkkiherttua Kaarle (tuleva Kaarle VI, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari) vuonna 1704 Schellenbergin taistelussa, jossa häntä ammuttiin ja hän haavoittui viisi kertaa.
Schellenbergin taistelussa 20. Yhdeksäntoistavuotias, nuori arkkiherttua Kaarle otti roolin Saragossan taistelussa veljensä Joosef I: n kanssa.
liittoutuneiden vasemmisto koostui atalayan kreivin johtamista espanjalaisista ja hollantilaisista joukoista. Oikeistoa komensi Stanhope ja se koostui brittiläisistä, portugalilaisista ja itävaltalaisista joukoista. Starhemberg johti keskusta, joka koostui pääasiassa saksalaisesta, itävaltalaisesta ja espanjalaisesta jalkaväestä. Liittoutuneiden armeijaan kuului kaikkiaan kolmekymmentäseitsemän pataljoonaa ja neljäkymmentäkolme laivuetta, kun taas espanjalais-Bourbon-armeijaan kuului kolmekymmentäkahdeksan pataljoonaa ja viisikymmentäneljä laivuetta. 20. elokuuta kello 08.00 alkoi tykistötaistelu, joka kesti puoleenpäivään.
kenraali Stanhope aloitti hyökkäyksen Bourbon-espanjalaista vasenta siipeä vastaan. Aluksi Bourbon-armeijan espanjalaiset ja Vallonialaiset joukot näyttivät saavan etulyöntiaseman lyötyään kahdeksan portugalilaisen laivueen joukon, jonka he ajoivat pois kentältä. Takaa-ajo avasi aukon Bourbon-armeijan linjoihin, mikä antoi Stanhopelle mahdollisuuden lävistää heidät. Brittikenraali ajoi hajanaiset espanjalaissotilaat pakoon, kun taas keskellä ja oikealla heidän hyökkäyksensä torjuttiin.
mutta taistelun aikana Prinssi Josephia ammuttiin ja puukotettiin viisi kertaa vatsaan ja jalkoihin, hän vammautui täydellisesti ja vaikutti häneen loppuelämänsä. Arkkiherttua Kaarle näki veljensä haavoittuneena ja hän juoksi haavoittunutta veljeään kohti, nosti hänet hevosensa selkään ja haavoittuneen prinssi Josephin haavat pitävät hänen haavansa noin viisitoista päivää ja rampautuvat.
kruununperillinen ja suhde veljeensä
isänsä Leopold I: n kuoltua vuonna 1705 vanhemman veljensä kanssa Kaarle nousi keisariksi Kaarle VI: na ja III: na. Vaikka Joosef oli kruununperillinen, kun Joosefista tuli Itävallan arkkiherttua vuonna 1707, näytti epätodennäköiseltä, että hän perisi kruunun, sillä Kaarle oli vielä nuori mies, joka kykeni synnyttämään lapsia. Kaarle antoi Joosefille keisarillisen armeijan komentajan 26-vuotiaana, mikä arvo on kenraali.
veljensä valtakaudella Kaarle jatkoi Joosefin veljelleen tukemaa Espanjan Perimyssotaa Espanjan kuninkaaksi, joka päättyy epäonnistuneesti Espanjan Kaarle II: n tahdosta.
hallituskausi Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa
keisari Kaarle VI vuonna 1711.
valtaistuimelle nouseminen
hänen veljensä Joosef I kuoli vuonna 1711 vuoden 1711 isorokkoepidemian jälkeiseen sairauteen. Koska Kaarlella ei ollut laillisia lapsia, koska hän oli tarpeeksi vanha, häntä seurasi hänen veljensä Joosef, joka hallitsi Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa, Böömissä, Unkarissa ja Kroatiassa Joosef I: nä.hänen liittymistään vastustettiin aluksi vain vähän, ja julkisuudessa iloittiin laajalti järjestyksellisestä kruununperimyksestä. 35-vuotiaana hän oli nuorin henkilö, joka oli vielä noussut keisariksi. Hän hyväksyi sodan Ranskan kuningasta Ludvig IX: ää vastaan.
isänsä Leopold I: n hallituskaudella vuonna 1684 kuusivuotias arkkiherttua maalautti ensimmäisen muotokuvansa Benjamin von Block. Yhdeksänvuotiaana 9. joulukuuta 1687 hänet kruunattiin Unkarin kuninkaaksi ja seitsemäntoistavuotiaana 24.maaliskuuta 1695 roomalaisten kuninkaaksi. Vaikka Joosef oli roomalaiskatolinen, hän ei kannattanut uskontoa, toisin kuin monet hänen sukulaisensa. Syynä tähän voi olla se, että hän säästyi tiukalta uskonnolliselta kasvatukselta. Hänellä oli kaksi suurta innostusta: musiikkia ja metsästystä.
ennen valtaannousuaan Joosef oli ympäröinyt itsensä uudistushaluisilla neuvonantajilla ja Wienin ”nuori hovi” laati kunnianhimoisesti innovatiivisia suunnitelmia. Häntä luonnehdittiin ”eteenpäin katsovaksi hallitsijaksi”. Kunnanvaltuutettujen suurta määrää vähennettiin ja byrokratiaa yritettiin tehostaa. Keskuselinten nykyaikaistamiseksi ryhdyttiin toimenpiteisiin ja Habsburgien kroonisen talouden vakauttamisessa saavutettiin jonkinasteinen menestys. Joosef pyrki myös vahvistamaan asemaansa Pyhässä saksalais – roomalaisessa keisarikunnassa-keinona vahvistaa Itävallan asemaa suurvaltana. Kun hän pyrki vaatimaan keisarillisia oikeuksia Italiassa ja hankkimaan alueita Habsburgeille, hän otti jopa riskin joutua sotilaalliseen konfliktiin paavin kanssa Mantuan herttuakunnasta.
Unkarissa Joosef oli perinyt kuruc-kapinan isältään Leopold I: ltä: Transilvaniassa (Siebenbürgen) aateliset olivat jälleen nousseet Habsburgien valtaa vastaan ja etenivät joksikin aikaa jopa Wieniin asti. Vaikka Joosefin oli pakko ryhtyä sotatoimiin, hän pidättäytyi – toisin kuin edeltäjänsä-yrittämästä antaa alamaisilleen opetuksen teloittamalla johtajat. Sen sijaan hän suostui kompromissirauhaan, joka pitkällä aikavälillä helpotti Unkarin liittämistä Habsburgien valtakuntiin. Hänen onnensa oli hallita Itävallan dominioita ja olla valtakunnan päämies niinä vuosina, jolloin hänen luottokenraalinsa, Savoijin prinssi Eugene, joko yksin Italiassa tai Marlborough ’ n herttuan kanssa Saksassa ja Flanderissa, löi Ranskan Ludvig XIV: n armeijoita. Koko hänen valtakautensa ajan Unkaria häiritsi konflikti Francis Rákóczi II: n kanssa, joka joutui lopulta turvautumaan Osmanien valtakuntaan. Keisari kumosi monet isänsä arvovaltaiset toimet ja auttoi siten lepyttämään vastustajia. Hän aloitti yritykset ratkaista kysymys Itävallan perinnöstä pragmaattisella sanktiolla, jota jatkoi hänen veljensä Kaarle VI.
sisä-ja politiikka
Kaiser Joosef I vuonna 1706.
Joosef I sen sijaan oli paljon päättäväisempi ja vakuuttunut myös isänsä uudistustarpeesta. Ensimmäiset muutokset koskivat hallituksen vaihtamista. Salm oli eversti steward ja de facto pääministeri. Paroni Seilern ja kreivi sinzendorf se joutui jakamaan Itävallan Kanslerin aseman, kun taas Graf Kinskystä tuli ainoa böömiläinen kansleri. Huomattavasti vaikutusvaltaisempi oikeuskansleri oli Böhme Wratislaw.
muita merkittäviä uudistuksia olivat Privy: n pienentäminen 150 jäsenestä 33: een ja salaisen konferenssin jakaminen kahdeksaan pienempään konferenssiin. Konferensseista seitsemässä olisi käsiteltävä Eurooppa-asioita, kahdeksannessa Rahoitus-ja sotilasasioita. Konferenssien jäsenet olivat enimmäkseen kyseisen alan asiantuntijoita. Uuden hallituksen koordinaattorina toimi Salmin ruhtinas. Kabineteissa käsitellään Imperiumia, muun muassa Skandinaviaa ja Puolaa. Unkari; ranska, Englanti ja Hollanti; Espanja, mukaan lukien Portugali; Italia; Sveitsi; turkki, mukaan lukien Venäjä. 1709 nämä kahdeksan konferenssia muutettiin takaisin yhdeksi yhtiöksi (”major conference”). Salms erosi terveydellisistä syistä (1709), Joosef I. perusti niin kutsutun ”sisäisen konferenssin” Wratislaw ’ n, Seilernin, Johann Leopold Donat prinssi Trautsonin (1659-1724; Salmin seuraaja eversti Hofmeister), Eugenin ja Sinzendorfin kanssa, jossa kaikkia poliittisia asioita käsiteltiin myöhemmin ”suuressa konferenssissa”.
reformi
katolinen papisto pakotettiin ”vapaaehtoiseen lahjaan”, kun taas aateliset olivat ”Contributio”. Yhdessä näiden keinojen onnistui Joosef 1708 nostaa tuloja kruunun 16-17 miljoonaa. 1706 saavuttamassa huippunsa, joka oli varoja ajettu Contributio: 9 miljoonaa. Myös Baijerin miehitetyltä Äänestäjäkunnalta virtasi varoja keisari Baijerille ja Rhenishin alueille. Pelkästään Baijeri toimitti 1,2-1,5 miljoonaa. 300 000 guldenia Wieniin, he olivat ajaneet Reinin yläjuoksun valtakunnan ritarit virtasivat sittenkin Landaun toisen piirityksen jälkeen. 4-5 miljoonaa vuodessa sotilasmenoihin virtasi Italian miehityksen ja valloituksen jälkeen loppujen lopuksi Wieniin. Uuden Kaupunkipankin perustamisen myötä Wien jatkoi paranemistaan, sillä pankki lunasti olemassaolonsa aikana 24 miljoonaa valtionvelkaa.
ulkopolitiikka Britannian ja ranskan kanssa
1690-luvulta lähtien Joosef I harjoitti menestyksekästä ulkopolitiikkaa Britannian ja Ranskan kuningaskunnan kanssa. Lontoossa Englannin kuningas Vilhelm III vakiinnutti uuden suhteen ja ulkopolitiikan Joosefin auttaessa Vilhelmiä voittamaan sodan lopettamalla kuningas Ludvig XIV tunnusti Vilhelmin Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuninkaaksi. Kun Joosef I nousi keisariksi vuonna 1705, kuningatar Anne tapasi Joosef I: n parantaakseen suhteita Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan ja Suurbritianukseen. Annen kuoltua vuonna 1714 Englannin valtaistuimelle nousi Hannoverin vaaliruhtinas George Louis. Kuningas Yrjö I: n ja keisari Joosefin välit solmivat keskenään suggestion, jota Yrjö ja Joosef puhuvat saksaa. Keisari Joosef sitten vierailu Pariisissa, kun hän tapasi kilpailijansa kuningas Ludvig XIV syksyllä 1714 lopussa sodan Espanjan perimys, suhteet Ranskan ja HRE oli uusiutunut ja lisätä liittolaisia hyvin nopeasti, koska Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle IV liittoutunut Ranskan kuningas, Ludvig IX, Kaarle IV isä.
Unkarin kuningas
vuodesta 1690 lähtien Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja sen liittolaisten sota Sardinian kuningaskuntaa vastaan kuninkaiden Viktor Amadeus II: n ja Kaarle Emanuel III: n ja sen liittolaisten kanssa.
sodan syyt
sodan aiheuttaneet syyt ovat keisari Leopold I: n ja kuningas Viktor Amadeus II: n pitkään jatkuneen kilpailuhenkisyyden pääsyy. Would johti myös Itävallan Perimyssotaa vuonna 1740.
pieni puolalaisjoukko vastusti Kamenetsin piiritystä kahden viikon ajan, mutta joutui sen jälkeen antautumaan. Puolan armeija oli liian pieni vastustamaan Osmanien maihinnousua ja pystyi saavuttamaan vain pieniä taktisia voittoja. Kolmen kuukauden kuluttua puolalaiset pakotettiin allekirjoittamaan Buchachin sopimus, jossa he suostuivat luovuttamaan Kamjanets-Podilskin, Podolian ja maksamaan veroa Osmanien sulttaanille.
kun tieto tappiosta ja sopimuksen ehdoista saavutti Varsovan, Sejmit kieltäytyivät maksamasta veroa ja järjestivät Jan Sobieskin johtaman suuren armeijan; myöhemmin puolalaiset voittivat Khotynin taistelun (1673). Kuningas Mikaelin kuoltua vuonna 1673 Jan Sobieski valittiin Puolan kuninkaaksi; tämän jälkeen hän yritti lyödä osmaneja neljän vuoden ajan tuloksetta. Sota päättyi 17. lokakuuta 1676 Żurawnon rauhansopimukseen, jossa turkkilaiset saivat haltuunsa vain Kamianets-Podilskyin. Tämä turkkilaisten hyökkäys johti myös vuonna 1676 Venäjän-Turkin sotien alkuun.
sota ja rauha
sodan edetessä keisari Kaarle VII: n liittolainen Fredrik Suuri nousi isänsä kuoltua Preussin kuninkaaksi 31. toukokuuta 1740,
and desiring the prosperous Austrian province of Silesia (which Prussia also had a minor claim to), Frederick declined to endorse the Pragmatic Sanction of 1713, a legal mechanism to ensure the inheritance of the Habsburg domains by Maria Theresa of Austria, daughter of Holy Roman Emperor Charles VI. Thus, upon the death of Charles VI on 29 October 1740,Frederick disputed the succession of the 23-year-old Maria Theresa to the Habsburg lands, while simultaneously making his own claim on Silesia. But King Frederick nominated Elector Charles John of Bavaria. On the fall of 1740, the two leaders of the war, Emperor Charles VII John and King Philip V of Spain met in Madrid which they signed the Treaty of Madrid in fall 1740 and both Philip V and Charles VII travel to Frunkfurt which they signed the Treaty of Frankfurt in winter 1740. And the war is over.
Sleesian sodat
ensimmäinen Sleesian sota käynnistyi, ja se nähdään yleensä yhteydessä laajempaan Itävallan perimyssotaan. Se sai alkunsa 19. huhtikuuta 1713 tehdystä pragmaattisesta seuraamuksesta, jolla Habsburgien keisari Kaarle VI sääti testamentissaan määrätyt keisarilliset kruununperimysjärjestelyt omien tyttäriensä edelle hänen (jo edesmenneen) vanhemman veljensä Joosef I: n tyttäriin nähden.: toukokuussa 1717 syntyi keisarin oma vanhin tytär ja hänen kuollessaan vuonna 1740 hän seurasi Itävallan Arkkiherttuana sekä Böömin ja Unkarin Maiden valtaistuimille Habsburgien monarkiassa kuningatar Maria Teresiana.
Keisarin elinaikana Pragmaattinen sanktio tunnustettiin yleisesti keisarivaltioissa, mutta hänen kuollessaan sen kiistivät heti sekä Preussin valtaistuimelle juuri noussut Hohenzollernin läänin Fredrik II että Wittelsbachin vaaliruhtinas Kaarle Albert Baijerista. Samalla kun Kaarle käynnisti vaatimuksen keisarillisesta kruunusta ja Habsburgien alueista, kuningas Fredrik II tähtäsi vuodesta 1335 böömiläisen Kruununmaan Sleesian liittämiseen itseensä.
Fredrik perusti vaatimuksensa Vuonna 1537 tehtyyn Legnican herttuan Fredrik II: n ja Brandenburgin Hohenzollernin vaaliruhtinaan Joachim II: n perintösopimukseen, jonka mukaan Legnican, Wołówin ja Brzegin Sleesian herttuakunnat siirtyivät Brandenburgin Vaaliruhtinaskunnalle Sleesian piirikuntien hävitessä. Böömin kuningas Ferdinand Habsburgilainen, joka oli tietoinen Hohenzollernin pyrkimyksistä, oli heti hylännyt sopimuksen; kuitenkin vuonna 1675″ Suuri vaaliruhtinas ” Fredrik Vilhelm brandenburgilainen nosti vaatimuksen ruhtinaskunnista, kun Legnican herttua Yrjö Vilhelmin kuoltua Piast-suku oli lopullisesti sammunut. Näihin vanhoihin sopimusmääräyksiin ei ollut tuolloin pyritty, ja kun vuoden 1685 Potsdamin ediktin aikana vaaliruhtinas solmi liiton Habsburgien keisarin Leopold I: n kanssa, hänet taivuteltiin luopumaan vaatimuksistaan vastineeksi Sleesian Świebodzinin (Schwiebus) eksklaavista ja maksusta. Fredrik Vilhelmin pojan ja Brandenburgin vaaliruhtinaan Fredrik III: n liityttyä valtaan keisari kuitenkin määräsi vuonna 1695 Świebodzinin palautettavaksi, mikä tiettävästi oli annettu henkilökohtaisesti vain edesmenneelle Fredrik Vilhelmille eliniäksi. Raivostunut Fredrik III puolestaan vaati jälleen vuosisatoja vanhoja Brandenburgin valtauksia Sleesian Piast-perintöön.}}
luopumiset ja myöhempi elämä
iäkäs Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Joosef I vuonna 1740.
Joseph luopui valtakuntansa osista pala palalta. Ensin hän luovutti Unkarin ja Böömin valtaistuimet, molemmat paavinistuimen läänityksiä, sekä Milanon herttuakunnan vävylleen, Puolan kuninkaalle Augustus III: lle vuonna 1732. Kun Joosef luopui Kroatian kruunusta 25. heinäkuuta, Augustus sijoitettiin kuningaskuntaan (virallisesti ”Unkari ja Böömi”) 2. lokakuuta paavi Julius III: n toimesta.Teschenin herttuakunnan kruunusta luopuminen, joskus päivätty 16. tammikuuta 1734. Kuuluisin-ja julkisin-joesphin vallasta luopuminen tapahtui vuotta myöhemmin, 25.lokakuuta 1735, jolloin hän ilmoitti Alankomaiden Kenraalivaltiolle luopuvansa kyseisistä alueista ja Charolais ’ n kreivikunnasta ja aikovansa vetäytyä luostariin. Huhtikuussa 1736 hän luopui Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunusta veljensä Kaarlen hyväksi, jonka Kaarle valitsi roomalaisten kuninkaaksi vuonna 1735. Tosin keisarikunnan valitsijamiehet hyväksyivät kruunusta luopumisen Keisarinvaalin yhteydessä vuonna 1736. Viivästys oli ollut Joesph pyynnöstä jotka oli huolissaan järjestää riskialtis vaaleissa vuonna 1843.
terveysongelmat
sotilasuransa aikana Joosef haavoittui viisi kertaa vatsaan ja jalkoihin laukauksista ja miekoista Schellenbergin taistelussa vuonna 1704, Espanjan perimyssodan aikana. Arkkiherttua Joseph Karl oli siirtää tietä taistelusta, koska hän kärsi ontuminen hänen jalkansa aikana hänen oli tullut keisari vuonna 1705. Vaikka Joseph toipunut muutaman viikon, mutta hänen terveytensä laskee jälleen syksyllä 1742.
sairaus ja kuolema
keisari Joosef I: n kolikko vuodelta 1705.
vuoden 1711 Isorokkoepidemian aikana, joka surmasi Ludvigin, le Grand Dauphinin ja kolme tulevan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Frans I: n sisarusta, Joosef sai tartunnan, mutta selvisi hengissä.
hänen Schellenbergin taistelussa vuonna 1704 saamansa haavat pahenevat entisestään vuonna 1741, mikä aiheuttaa vatsakipuja ja paksuja reisiä ja sääriä eli Supistusvaivoja hänen valtakautensa loppuaikana. Kun hänen vanhempi veljensä tuli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, Kaarle VI vieraili hänen kuolevan keisari Joesph I 27 päivänä helmikuuta 1742.
Joesph I: n terveys heikkeni syksyllä 1743. Kun hänen veljensä Kaarle voitti keisarillisen valtaistuimen vuonna 1740, Kaarle oli hyväksynyt, että hän aloittaa keisarillisen valtaistuimen vasta veljensä Joosef I: n kuoltua, koska hän sanoi huolehtivansa nuoremmasta veljestään. Jalkojen tärinä oli loppunut, mutta hänen sairautensa väheni enemmän. Yhdeksän vuoden kuluttua eläkkeelle jäämisestään keisari Joosef I kuoli 9. syyskuuta 1745 67-vuotiaana Hofburgin palatsissa Wienissä, Itävallassa kuoltuaan keuhkokuumeeseen, jonka hän sai Espanjan perimyssodan aikana saamistaan haavoista. Hän oli aiemmin luvannut vaimolleen, ettei hänellä olisi suhteita, jos hän selviäisi. Hän oli ensimmäinen keisari, joka luopui alueistaan sitten keisari Kaarle V: n luopumissarjassa 1554-56.
keisari haudattiin suurella paastolla keisarilliseen kryptaan, joka oli useimpien Habsburgien leposija. Hänen hautajaisensa pidettiin 20. Hänet on haudattu Karlin holviin hautakammioon nro 35. Hänen hautansa on suunnitellut Johann Lukas von Hildebrandt ja se on koristeltu kuvin eri taisteluista Espanjan Perimyssodasta. Josefstadt (Wienin kahdeksas kaupunginosa) on nimetty hänen mukaansa.
Death and legacy
Göttweigin luostarin erikoisraha, jossa keisari Kaarle VI
the Death Scene of the Emperor (Harper ’ s New Monthly Magazine, Vol. 40, 1870).
Kaarlen kuoleman aikaan Habsburgien maat olivat velkaantuneita; valtionkassa oli vain 100 000 floriinia; ja karkuruus rehotti Itävallan sporadisessa armeijassa, levittäytyneenä ympäri valtakuntaa pienissä, tehottomissa kasarmeissa. Aikalaiset odottivat Itävalta-Unkarin irrottautuvan Habsburgien ikeestä hänen kuoltuaan.
keisari, tehtyään metsästysretken Unkarin rajan yli ”tyypillisenä päivänä kosteimpana ja kylmimpänä lokakuun päivänä miesmuistiin”, sairastui vakavasti Favoritan palatsissa Wienissä ja kuoli 20.lokakuuta 1736 Hofburgissa. Muistelmissaan Voltaire kirjoitti, että Charlesin kuolema johtui siitä, että hän söi aterian kuolemanlakkisieniä. Kaarlen elämän opus, Pragmaattinen sanktio, oli lopulta turha. Maria Teresia joutui turvautumaan aseisiin puolustaakseen perintöään Preussin, Baijerin, Ranskan, Espanjan, Saksin ja Puolan koalitiolta—jotka kaikki olivat sanktion osapuolia—jotka hyökkäsivät Itävallan rajalle viikkoja isänsä kuoleman jälkeen. Seuranneessa Itävallan perimyssodassa Maria Teresia pelasti kruununsa ja suurimman osan alueistaan, mutta menetti mineraalirikkaan Sleesian herttuakunnan Preussille ja Parman herttuakunnan Espanjalle.
keisari Kaarle VI on ollut monien keräilykolikoiden ja-mitalien pääaihe. Yksi viimeisimmistä näytteistä on Itävallan Göttweig Abbey-juhlaraha, joka lyötiin 11. lokakuuta 2006. Hänen muotokuvansa on nähtävissä kolikon kääntöpuolen etualalla.
lapset
| Name | muotokuva | elinikä | muistiinpanot |
|---|---|---|---|
| Leopold Johann | 100px | 13.huhtikuuta 1716 – 4. marraskuuta 1716 |
Itävallan arkkiherttua kuoli seitsemän kuukauden ikäisenä. | Maria Teresia | 13.toukokuuta 1717 – 29. marraskuuta 1780 |
Itävallan arkkiherttuatar ja Habsburgien hallitsijasuvun perijätär avioitui Lothringenin herttuan Frans III Stefanuksen (myöhemmin Frans I, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari) kanssa. | Maria Anna | 14.syyskuuta 1718 – 16. joulukuuta 1744 |
Itävallan arkkiherttuatar avioitui Lothringenin prinssi Charles Alexanderin kanssa, jonka kanssa hän toimi Itävallan Alankomaiden kotiopettajana. Kuoli synnytyksessä. |
| Maria Amalia | 100px | 5 April 1724 – 19 April 1730 |
Archduchess of Austria, died aged six. |
Tittelit, styles, honours and arms
tittelit ja tyylit
- 1. lokakuuta 1685 – 12. lokakuuta 1711 Itävallan arkkiherttua Kaarle
- 1. marraskuuta 1700 – 12. lokakuuta 1711 hänen majesteettinsa Espanjan kuningas
- 12. lokakuuta 1711 – 20. lokakuuta 1740 hänen keisarillinen majesteettinsa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari
arvonimet
täydet arvonimet Kaarlesta Habsburgien maiden keisarina ja hallitsijana sekä Espanjan valtaistuimelle pyrkijänä menivät seuraavasti: Kaarle, Jumalan armosta valittu Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, ikuisesti August, kuningas Saksassa, Kastilia, Aragonian, Leonin, molemmat Sicilies, Jerusalem, Unkari, Böömi, Dalmatia, Kroatia, Slavonia, Rama, Serbia, Galitia, Lodomeria, Cumania, Navarra, Grenada, Toledo, Valencia, Galicia, Mallorca, Sevilla, Sardinia, Cordova, Korsika, Murcia, Jaen, Algarve, Algeciras, Gibraltar, Kanariansaaret, Intian ja valtameren saaret meri, Itävallan arkkiherttua, Burgundin herttua, Brabant, Milano, Steiermark, Kärnten, Carniola, Limburg, Luxemburg, Gelderland, Württemberg, ylä-ja ala Sleesia, Calabria, Ateena ja Neopatria, Swabian prinssi, Katalonia, Asturia, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan rajakreivi, Burgaun, määrin, ylä-ja ala-Lusatian ruhtinaskunta, Habsburgin ruhtinaskunta, Flanderi, Tiroli, Ferrette, Kyburg, Gorizia, Artois, Alsacen Landgrave, Oristanon rajakreivi, Goceanon kreivi, Namur, Roussillon, Cerdagne, Wendish Marchin Lordi, Pordenone, Biskaja, Molina, Salinit, Tripoli ja Mechelen jne.
Heraldry
| Heraldry of Charles VI, Holy Roman Emperor | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Ancestors
| Ancestors of Charles VI, Holy Roman Emperor | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Notes
- A:.^
Duke of Teschen 1711–1722 King of Naples 1707–1735 King of Sardinia 1708–1735 King of Hungary 1711–1736 King of Croatia 1711–1736 King of Bohemia 1711–1736 Archduke of Austria 1711–1736 Holy Roman Emperor 1711–1736 King of Germany 1711–1736 Duke of Luxembourg 1714–1736 Count of Namur 1714–1736 Duke of Brabant 1714–1736 Duke of Limburg 1714–1736 Duke of Lothier 1714–1736 Duke of Milan 1714–1736 Count of Flanders 1714–1736 Count of Hainaut 1714–1736 King of Sicily 1720–1735 Duke of Parma and Piacenza 1735–1736 Duke of Guastalla 1735–1736 }} }}
- ”MSN Encarta”. Archived from the original on 2009-10-31. http://www.webcitation.org/5kwryrD10.
- Crankshaw, Edward, Maria Theresa, 1969, Longman publishers, Iso-Britannia (edeltäjä ISBN), 24.
- Jones, Colin: ”The Great Nation: France from Louis XV to Napoleon”, University of Columbia Press, Great Britain, 2002, ISBN 0-231-12882-7, 89.
- 4,0 4,1 4,2 Kampilouhos, 37.
- 5,0 5,1 5,2 5,3 5,4 Pragmatic Sanction of Emperor Kaarle VI, Encyclopædia Britannica, viitattu 15.lokakuuta 2009.
- ” Joosef I Luminarium.org. ote Encyclopædia Britannicasta, 11. Painos. 1910 Vol XV. p 141″. http://www.luminarium.org/encyclopedia/charles14.htm.
- ”Joosef I as Roomalais-saksalainen keisari, soikea muotokuva mottoineen”. Habsburgien maailma. english.habsburger.net. http://english.habsburger.net/module-en/reformeifer-im-barock-joseph-i/reformeifer-im-barock-joseph-i/MB-ST_D12-MOD4-01.jpg/?size=preview&plus=1. Viitattu 18. Helmikuuta 2012.
- Fraser, 312.
- Encyclopædia Britannica. Kaarle VI (Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari). britannica.com. http://www.britannica.com/EBchecked/topic/107109/Charles-VI. Viitattu 22. Lokakuuta 2009.
- Fraser, Antonia: Love and Louis XIV: the Women in the Life of The Sun King, Orion books, London, 2006, ISBN 978-0-7538-2293-7, 331.
- 11,0 11,1 Kampiloikka, 9.
- Kampiaho, 10-11.
- Israel: The Dutch Republic, 970, 974
- Ingrao: In Quest, 165-78, 197; Pitt: the Pacification of Utrecht, 446-51; Burton: Marlborough, 142; Wolf: Louis XIV, 559
- Ingrao: in quest, 178-81; Lynn: Wars Of Louis XIV, 325-6; Trevelyan: England, II, 399
- ingrao: in quest, 182; Pitt: the pacification of Utrecht, 452-3; Lynn: Wars Of Ludvig XIV, 325-6
- Hussey and Bromley: the Spanish Empire Under Foreign Pressure, 374; Lynn: Wars of Ludvig XIV, 326; Kamen: Filip V, 70-2;
- 18,0 18,1 18,2 cite error: invalid
<ref>tagi;Kamen - Stanhope, s. 308
- Stanhope, S. 310
- Stanhope, s. 311
- Callon, 210
- Miller, 120-121
- Asprey 1986, s.141.
- Asprey 1986, s.154.
- 28.0 28.1 Cite-virhe: Virheellinen
<ref>tag;Braudel - Joachim Whaley (2012). Germany and the Holy Roman Empire: Volume I: Maximilian I to the Peace of Westfalen, 1493-1648. Oxford. s. 343. ISBN: 978-0-19-873101-6. https://books.google.com/books?id=QXdPzWXCphkC&pg=PA343. Viitattu 2016-02-23.
- 30,0 30,1 Kampiaho, 33.
- Edward Crankshaw: Maria Theresa, a&C Black, 2011. Ja myös: ”metsästyspäivän jälkeen keisari sairastui flunssaan ja kuumeeseen. Palattuaan metsästysmajalleen Kaarle pyysi kokkiaan valmistamaan hänelle lempiruokaansa sieniä. Pian niiden syömisen jälkeen hän sairastui rajusti. Hänen lääkärinsä vuodattivat verta, mutta turhaan ”(Julia P. Gelardi: in Triumph ’ s Wake: Royal Mothers, Tragic Daughters, and the Price They Paid for Glory, Macmillan, 2009).
- lokakuun alkupäivinä 1740, kylmänä kaatosateen päivänä keisari Kaarle VI, ”lääkäriensä varoituksista huolimatta” (Eliakim Littell, Robert S. Littell: Littell ’ s Living Age, Volume 183, T. H. Carter & Company, 1889, SG. 69), meni metsästämään ankkoja Neusiedl-järven rannalla, lähellä Unkarin rajaa, ja hän oli tullut takaisin jäähdytettynä ja liotettuna pieneen maalaispalatsiinsa La Favoritassa; palatessaan, vaikka hän oli kuumeinen ja kärsi koliikista, keisari söi sitkeästi yhtä lempiruokaansa, katalonialaista sienimuhennosta (”suuri ruokalaji paistettuja sieniä” Littellin veljeksille), jonka hänen kokkinsa valmisti. Hän vietti 10. -11. lokakuuta välisen yön oksentaen. Seuraavana aamuna hän oli vakavasti sairas, korkean kuumeen vaivaamana. Hänet kannettiin hitaasti Wieniin pehmustetussa vaunussa, ja hän kuoli Hofburgissa yhdeksän päivää sen jälkeen.
- ”Kaarle kuudes kuoli lokakuussa 1740 herkkusienien syömisen aiheuttamaan ruoansulatushäiriöön, joka aiheutti halvauksen, ja tämä herkkusienilautanen muutti Euroopan kohtalon” (Voltaire: Memoirs of the Life of Voltaire, 1784; s.48-49).
- Wasson RG. (1972). Claudiuksen kuolema tai sieniä murhaajille. Kasvitieteellinen Museo Lehtisiä, Harvardin Yliopisto 23 (3): 101-128.
- Browning, Reed: Itävallan perimyssota, Palgrave Macmillan, 1995, ISBN 0-312-12561-5, 362.
Johnson, 109 25.0 25.1 25.2 25.3 25.4 ”reforming into in the Baroque: Joosef I”. Habsburgien maailma. english.habsburger.net. http://english.habsburger.net/module-en/reformeifer-im-barock-joseph-i. Viitattu 18. Helmikuuta 2012.
- Crankshaw, Edward: Maria Theresa, 1969, Longman publishers, Great Britain (pre-dates ISBN)
- Jones, Colin: The Great Nation: France from Louis XV to Napoleon, University of Columbia Press, Great Britain, 2002, ISBN 0-231-12882-7
- Fraser, Antonia: Love ja Louis XIV: the Women in the Life of The Sun King, Orion books, London, 2006, ISBN 978-0-7538-2293-7
- mahan, J. Alexander: Maria Theresa of Austria, Crowell publishers, New York, 1932 (pre-dates ISBN)
- Kahn, Robert A.: A History of the Habsburg Empire, 1526-1918, University of California Press, California, 1992, ISBN 978-0-520-04206-3
- Acton, Harold: The Last Medici, Macmillan, London, 1980, ISBN 0-333-29315-0
- Browning, Reed: Itävallan perimyssota, Palgrave Macmillan, 1995, ISBN 0-312-12561-5
Media liittyy Kaarle VI, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari kategoriassa.|
Charles VI, Holy Roman Emperor
Born: 1 October 1685 Died: 20 October 1740 |
||
| Regnal titles | ||
|---|---|---|
| Preceded by Joseph I |
Duke of Teschen 1711–1722 |
Succeeded by Leopold |
| Holy Roman Emperor King in Germany 1711–1740 |
Succeeded by Charles VII |
|
| King of Hungary, Croatia and Bohemia; Archduke of Austria 1711–1740 |
Succeeded by Maria Theresa |
|
| Preceded by Charles I |
Parma and Piacenza 1735–1740 |
|
| Preceded by Maximilian II Emanuel |
Duke of Luxembourg Count of Namur 1714–1740 |
|
| Preceded by Philip V of Spain |
Duke of Brabant, Limburg, lothier ja Milano; Count of Flanders and Hainaut 1714–1740 |
|
| King of Sardinia 1714–1720 |
Succeeded by Victor Amadeus II |
|
| King of Naples 1714–1735 |
Succeeded by Charles VII & V |
|
| Preceded by Victor Amadeus |
King of Sicily 1720–1734 |
|
Template:House of Habsburg after Ferdinand II
|
||||||||||
Template:Monarchs of Bohemia
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
Template:Monarchs of LuxembourgTemplate:Austrian archdukesTemplate:Dukes of Parma
