varhainen elämänmeno

Kaarle Rohkea syntyi Dijonissa, Portugalin Filip hyvän ja Isabellan pojaksi. Ennen isänsä kuolemaa vuonna 1467 hän kantoi Charolais ’ n kreivin arvonimeä; myöhemmin hän otti kaikki isänsä arvonimet, mukaan lukien ”Lännen suurherttuan”arvonimen. Hänestä tehtiin myös kultaisen taljan ritari vain kaksikymmentä päivää syntymänsä jälkeen, jonka sijoittivat Neversin kreivi Kaarle I ja seigneur de Croÿ.

Charles kasvatettiin Jean d ’ Auxyn johdolla, ja jo varhain hän osoitti suurta sovellutusta niin akateemisiin opintoihin kuin sotaisiinkin harjoituksiin. Hänen isänsä hovi oli tuohon aikaan Euroopan ylellisin ja taide-ja kauppakeskus. Varttuessaan Kaarle todisti isänsä pyrkimykset yhdistää kauaskantoiset ja etnisesti monimuotoiset dominionsa yhdeksi valtioksi, ja hänen omat myöhemmät ponnistelunsa keskittyivät isänsä menestyksen jatkamiseen ja turvaamiseen tässä pyrkimyksessä.

vuonna 1440, seitsenvuotiaana, Kaarle meni naimisiin Katariinan kanssa, joka oli Ranskan kuninkaan Kaarle VII: n tytär ja kruununprinssi Ludvig XI: n (myöhemmin kuningas Ludvig XI) sisar. Hän oli miestään viisi vuotta vanhempi ja kuoli 18-vuotiaana vuonna 1446. Heillä ei ollut lapsia.

vuonna 1454, 21-vuotiaana, Kaarle meni toisen kerran naimisiin. Hän halusi naida kaukaisen serkkunsa Rikhard Plantagenetin tyttären, Yorkin 3. herttuan (Englannin kuninkaiden Edvard IV: n ja Rikhard III: n sisar), mutta vuoden 1435 Arrasin sopimuksen mukaan hänen piti naida ranskalainen prinsessa. Hänen isänsä valitsi Bourbonilaisen Isabellan, joka oli häntä kolme vuotta nuorempi. Isabella oli Filip hyvän sisaren Agnesin tytär ja Ranskan Kaarle VII: n hyvin kaukainen serkku. Isabella kuoli vuonna 1465. Isabellan tytär Mary oli Kaarlen ainoa elossa oleva lapsi.

Kaarle oli ystävyyssuhteissa lankonsa Ludvigin, Ranskan kruununprinssin, kanssa, joka oli ollut pakolaisena Burgundin hovissa vuodesta 1456, kunnes seurasi isäänsä Ranskan kuninkaana vuonna 1461. Ludvig alkoi kuitenkin noudattaa joitakin samoja politiikkoja kuin isänsä, esimerkiksi Ludvig lunasti myöhemmin takaisin Somme-joen varrella sijainneet kaupungit, jotka Ludvigin isä oli luovuttanut vuonna 1435 Kaarlen isälle Arrasin Sopimuksessa, johon Kaarle suhtautui närkästyneenä. Kun hänen isänsä heikko terveys antoi hänelle mahdollisuuden ottaa ohjakset hallituksen (jonka Filip luopui hänelle säädöksen 12 päivänä huhtikuuta 1465), hän aloitti politiikan vihamielisyyden Ludvig XI, joka johti Burgundian sodat, ja hänestä tuli yksi tärkeimmistä johtajat League of Public Weal, liitto Länsi-Euroopan aatelisten vastustaa politiikkaa Ludvig XI, joka pyrki keskittämään kuninkaallinen valta Ranskassa.

kolmannelle vaimolleen Kaarlelle tarjottiin Ludvig XI: n tyttären Annen kättä. Vaimo hän lopulta valitsi, kuitenkin, oli hänen pikkuserkkunsa Margaret Yorkilainen (joka oli myös, kuten itse, iso-lapsenlapsi John Gauntin). Isänsä kuoltua vuonna 1467 Kaarlea eivät enää sitoneet Arrasin sopimuksen ehdot, ja hän päätti liittoutua Burgundin vanhan liittolaisen Englannin kanssa. Ludvig teki parhaansa estääkseen tai viivyttääkseen avioliittoa Margareetan kanssa (hän jopa lähetti ranskalaisia laivoja ajeluttamaan häntä tämän purjehtiessa Sluysiin), mutta kesällä 1468 sitä juhlittiin Bruggessa yltäkylläisesti, ja Kaarlesta tehtiin Sukkanauharitari. Pariskunnalla ei ollut lapsia, mutta Margaret omistautui tytärpuolelleen Marialle. Marian kuoltua monta vuotta myöhemmin hän piti Marian kaksi pikkulasta, Filip kauniin ja Margareeta itävaltalaisen, niin kauan kuin sai.

varhaiset taistelut

12.huhtikuuta 1465 Filip luovutti valtakuntiensa hallinnon Kaarlelle, joka vietti seuraavan kesän syyttäen Kansansotaa Ludvig XI: tä vastaan. Kaarle jäi kentän päälliköksi Montlhéryn taistelussa 13. heinäkuuta 1465, mutta tämä ei estänyt kuningasta palaamasta Pariisiin eikä vakuuttanut Kaarlelle ratkaisevaa voittoa. Hän onnistui kuitenkin pakottamaan Ludvigin 4.lokakuuta 1465 solmimaan Conflans-sopimuksen, jolla kuningas palautti hänelle joitakin kaupunkeja Sommejoen varrelta, Boulognen ja Guînesin kreivikunnat sekä useita muita pieniä alueita. Sopimusneuvottelujen aikana hänen vaimonsa Isabella kuoli yllättäen Les Quesnoyssa 25. Osana sopimusta Ludvig lupasi hänelle pienen tyttärensä Annen käden ja myötäjäisinä Champagnen ja Ponthieun alueet, mutta avioliittoa ei koskaan solmittu. Samalla Kaarle sai Ponthieun antautumaan.

Kaarlen keskittyminen Ranskan asioihin kääntyi Liègen kapinaan isäänsä ja Liègen piispaa (Ludvig Bourbonilainen) vastaan ja haluun rangaista Dinantin kaupunkia Namurin maakunnassa. Kesän 1465 sotien aikana Dinant juhlisti valheellista huhua, jonka mukaan Kaarle oli kukistettu Montlhéryssä polttamalla hänet muotokuvassa ja laulamalla, että hän oli äitinsä Isabellan Portugalin ja edellisen Liègen piispan Juhanan (k. 1455) äpärälapsi. 25. elokuuta 1466 Kaarle marssi Dinantiin, päätti kostaa tämän kunnianloukkauksen äitinsä kunniaksi, ja erotti kaupungin tappaen jokaisen miehen, naisen ja lapsen. Kaarlen isän Filip hyvän kuoltua vuonna 1467 Liègen piispanistuin aloitti uudelleen vihamielisyydet, mutta Kaarle kukisti hänet Brustemin taistelussa. Kaarle teki voitokkaan sisääntulon Liègeen, purki sen muurit ja riisti kaupungilta joitakin sen etuoikeuksia.

Péronneeditin rauhansopimus

huolestuneena uuden Burgundin herttuan alkuvaiheen menestyksestä ja innokkaana ratkaisemaan erilaisia Conflansin sopimuksen toimeenpanoon liittyviä kysymyksiä Ludvig XI pyysi tapaamista Kaarlen kanssa ja asettui daredyn käsiin kaupungissa Péronne Picardiassa lokakuussa 1468. Neuvottelujen aikana herttua sai tiedon Liègen piispanistuimen uudesta kapinasta, jota Ludvig Liègen sotien osana Liègen sotia salaa lietsoi. Pohdittuaan neljä päivää, mikä olisi paras tapa käsitellä vastustajaansa, joka oli typerästi asettunut hänen armoilleen, Kaarle päätti kunnioittaa antamaansa lupausta taata Ludvigin turvallisuus ja neuvotella hänen kanssaan. Samalla hän pakotti Ludvigin auttamaan Liègen kapinan kukistamisessa. Kaupunki vallattiin ja monia asukkaita surmattiin. Ludvig päätti olla puuttumatta asiaan entisten liittolaistensa puolesta.

Péronnen rauhansopimusta seuranneen vuoden mittaisen aselevon päättyessä Ranskan kuningas syytti Kaarlea maanpetoksesta, kutsui hänet parlementin eteen ja valtasi osan Sommen kaupungeista vuonna 1471. Herttua kosti hyökkäämällä Ranskaan suurella armeijalla; hän otti Neslen haltuunsa ja surmasi sen asukkaat. Hän kuitenkin epäonnistui hyökkäyksessä Beauvais ’ ta vastaan ja joutui tyytymään hävittämään maaseudun Roueniin asti. Lopulta hän vetäytyi saavuttamatta mitään hyödyllistä tulosta.

sisäpolitiikka

Kaarle harjoitti sisäpolitiikkaa, joka edesauttoi hänen sotilaallisen perustamisensa kasvua. Tämän vuoksi hän luopui ainakin osasta isänsä johtamaa Burgundin hovia leimanneesta ylellisyydestä, ellei jopa seremoniallisten tapahtumien loistokkuudesta. Valtakautensa alusta lähtien hän työllisti itsensä järjestämällä uudelleen armeijansa ja alueidensa hallinnon. Vaikka hän säilytti feodaalisen värväyksen periaatteet, hän pyrki luomaan joukkojensa keskuuteen Ankaran kurin järjestelmän, jota vahvistivat ulkomaisten palkkasotilaiden, erityisesti englantilaisten ja italialaisten, palkkaaminen ja tykistönsä lisääminen. Kaarlen Filipiltä perimä taloudellinen valta johti itsenäiseen oikeusjärjestelmään, hienostuneeseen hallintoon ja paikallisten säätyjen perustamiseen.

Kuninkaanmediitin rakentaminen

Kaarle pyrki jatkuvasti laajentamaan hallitsemiaan alueita. Vuonna 1469 Itävallan arkkiherttua Sigismund myi hänelle Ferretten kreivikunnan, Elsassin maakreivin ja joitakin muita kaupunkeja, varaten itselleen takaisinosto-oikeuden.

vuosina 1472-1473 Kaarle osti Gueldersin herttuakunnan palautuksen (eli oikeuden sen seuraajaksi) sen herttua Arnoldilta, jota hän oli tukenut poikansa kapinaa vastaan. Koska hän ei tyytynyt olemaan ”Lännen suuriruhtinas”, hän suunnitteli hankkeen Burgundin tai Arlesin kuningaskunnan muodostamiseksi itsensä kanssa itsenäisenä hallitsijana ja taivutteli jopa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Fredrik III: n suostumaan kruunaamaan hänet kuninkaaksi Trierissä. Seremonia ei kuitenkaan toteutunut, koska keisari oli paennut öisin syyskuussa 1473, mikä johtui hänen tyytymättömyydestään herttuan pyrkimyksiin.

vuoden 1473 lopulla Burgundivaltio ulottui Ranskan Charolaisista Alankomaiden reunamille. Tämä teki Kaarle rohkeasta yhden Euroopan rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista aatelisista. Hänen maaomaisuutensa ja tulopohjansa kilpailivat monien kuningasperheiden omaisuuden kanssa.

DownfallEdit

vuonna 1474 Kaarle alkoi sekaantua poliittisten kamppailujen sarjaan, joka lopulta johti hänen kukistumiseensa. Hän joutui ensin konfliktiin Itävallan arkkiherttua Sigismundin kanssa, jolle hän kieltäytyi palauttamasta Elsassissa ollutta omaisuuttaan määrättyä summaa vastaan. Tämän jälkeen hän riitaantui sveitsiläisten kanssa, jotka tukivat Ylä-Reinin vapaakaupunkeja heidän kapinoidessaan herttuan käskynhaltijan Peter von Hagenbachin tyranniaa vastaan (hänet tuomittiin erityisessä kansainvälisessä tuomioistuimessa ja teloitettiin 9.toukokuuta 1474). Lopulta hän suututti Lothringenin herttua René II: n, jonka kanssa hän kiisti perimysjärjestyksen Lothringenin herttuakunnassa, joka rajasi monia hänen alueitaan. Kaikki nämä viholliset liittoutuivat auliisti yhteistä vastustajaansa Kaarlea vastaan.

Kaarle koki ensimmäisen torjunnan yrittäessään suojella sukulaisiaan Ruprechtia Pfalzin arkkipiispaa kapinallisia alamaisiaan vastaan. Hän vietti kymmenen kuukautta (Heinäkuu 1474 – Kesäkuu 1475) piirittäen pientä Neussin kaupunkia Reinillä (Neussin piiritys), mutta voimakkaan keisarillisen armeijan lähestyminen pakotti hänet nostamaan piirityksen. Lisäksi sotaretki, jonka hän oli suostutellut lankonsa Edvard IV: n ryhtymään Ludvig XI: tä vastaan, keskeytettiin Picquignyn sopimuksella 29.elokuuta 1475. Hän menestyi paremmin Lothringenissa, jossa hän valtasi Nancyn 30. marraskuuta 1475.

Nancystä hän marssi sveitsiläisiä vastaan. Hän katsoi sopivaksi hirttää tai hukuttaa lapsenlapsen varuskunnan sen antauduttua. Pojanpoika oli Jacques Savoijilaisen, Romontin kreivin, omaisuutta, joka oli Kaarlen läheinen liittolainen ja jonka Sveitsin Konfederaation joukot olivat äskettäin vallanneet. Joitakin päiviä myöhemmin, 2. maaliskuuta 1476, Konfederaation armeija hyökkäsi Charlesin kylän ulkopuolelle pojanpojan taistelussa ja kärsi tappion; hänen oli pakko paeta kourallisen palvelijoita kanssa ja hylätä tykistönsä sekä valtava sotasaalis, mukaan lukien hänen hopeakylpynsä ja kruununjalokivi nimeltä Kolme veljestä, jotka hänen isoisänsä herttua Juhana peloton valtasi.

Kaarlen onnistui koota Uusi 30 000 miehen armeija, jota hän käytti Moratin taistelussa 22.kesäkuuta 1476. Hänet kukisti jälleen Sveitsin armeija, jota avusti Lothringenin herttuan ratsuväki. Tällä kertaa, toisin kuin pojanpojan fiasko, little booty menetettiin, mutta Kaarle menetti noin kolmanneksen koko armeijastaan. Voitetut sotilaat työnnettiin läheiseen järveen, jossa heidät hukutettiin tai ammuttiin heidän yrittäessään uida turvaan vastarannalle. Lokakuun 6. päivänä Kaarle menetti Nancyn, jonka Lothringenin herttua sai takaisin.

kuolema nancyeditissä

tehden viimeisen yrityksensä Kaarle kokosi uuden armeijan ja saapui talvella Nancyn muurien eteen. Menetettyään suuren osan joukoistaan Ankarassa kylmyydessä hän kohtasi vain muutaman tuhannen miehen voimin Lothringenin ja sveitsiläisten yhteiset joukot, jotka olivat tulleet kaupungin avuksi.

taistelun jälkeen Lothringenin herttua lähetti sanansaattajia selvittämään, mitä Kaarlelle tapahtui. Päivää myöhemmin eräs sivu kertoi nähneensä Charlesin kuolevan. Altaan reunalta löytyi kymmenkunta ruumista, joista monet olivat Charlesin seuraajia ja läheisiä ystäviä. Vaikka kaikki ruumiit oli riisuttu alastomiksi, osa oli tunnistettavissa, joukossa Charles, jonka ruumis oli huonommassa kunnossa lyhyen matkan päässä. Sudet olivat pureskelleet toisen posken pois ja toisen upottaneet jäätyneeseen limaan. Ruumiin irrottaminen jäätyneestä vedestä vaati välineiden hakemista Nancylta.

Charlesin ruumiissa oli merkkejä korvan yläpuolella olevasta halberdin iskusta ja reisien ja vatsan läpi tulleista keihäshaavoista. Charlesin lääkäri, kappalainen, pages ja muut saivat selville, että ruumis oli Charles puuttuvien hampaiden perusteella, arven, joka vastasi Charlesin montl ’ héryn taistelussa saamaa haavaa, olkapäävamman, pitkät sormenkynnet ja nivusessa olevan fistulan perusteella.

Kaarlen pahoinpidellyn ruumiin hautasi aluksi Nancyn herttua René II. Myöhemmin vuonna 1550 hänen pojanpoikansa, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle V määräsi sen siirrettäväksi Our Lady-kirkkoon Bruggessa tyttärensä Marian kirkon viereen. Vuonna 1562 keisari Kaarle V: n poika ja perillinen, Espanjan kuningas Filip II pystytti varhaisrenessanssityylisen mausoleumin hautansa päälle, joka on edelleen olemassa. Vuoden 1979 kaivauksissa Maryn jäänteet löydettiin varmasti lyijyarkusta, mutta Charlesin jäänteitä ei koskaan löydetty.