koleoidiset pääjalkaiset (seepia, kalmari ja mustekala) saivat alkunsa Kuorettomista esi-isistään myöhäisellä devonikaudella; ne monipuolistuivat jurakaudella, mutta säteilivät vasta tertiäärikaudella. Sen jälkeen ne ovat yhtyneet kalaan (1). Kalmarit eivät ole yhtä tehokkaita energeettisesti kuin kalat (2), mutta ne ovat selviytyneet niiden rinnalla kehittämällä erittäin opportunistisia lisääntymis-ja ruokintastrategioita (3, 4) sekä nopealla painalluksella ja musteella pakoa ja puolustusta varten. Fossiilisten lajien elämänhistoriallisista strategioista tiedetään vain vähän, mutta ainoilla elossa olevilla kuorettomilla pääjalkaisilla, nautiluseilla, on suhteellisen pitkä elinikä ja ne ovat iteroparisia; toisin sanoen useimpien muiden nilviäisluokkien jäsenten tavoin ne lisääntyvät useammin kuin kerran elämänsä aikana. Sen sijaan kaikki muut elävät pääjalkaiset ovat yleensä lyhytikäisiä (yleensä 1 vuosi), ja niillä on yksisyklinen lisääntyminen ja puolivarjoinen elämänhistoria. Lyhytikäisiä semelparous-koleoideja luonnehtivat keskileveysasteiden ommastrephid-kalmarit, jotka tarjoavat tässä tarkastellun perusmallin. Suku on suhteellisen alkukantainen ja biologisesti hyvin tunnettu. Sen jäsenet ovat pääosin yksisyklisiä, mutta jotkin lajit voivat kutia munansa erissä (5, 6), vaikka tästä ei ole näyttöä laboratoriokasvustoissa (7). Useimmilla loliginidikalmareilla, ainakin lauhkeissa merissä, on samanlainen elinkaari kuin ommastrefideillä, vaikka niillä on erilaiset kututavat. Vertaamalla pohjaeläimiin kuuluvien, iteroparisten nilviäisten elinikäistä energiaa ja kasvutapaa pelagisten, puolilehtisten ommastrefidien elinikäiseen energisyyteen ja kasvutapaan osoitetaan, että vaikka jotkin kalmarit voivat saavuttaa vähintään 1 metrin pituuden, niiden energiavarojen jakaminen kasvukomponenttien kesken on olennaisilta osiltaan tyypillistä iteroparisten muotojen varhaiselle elämälle, erityisesti ensimmäiselle vuodelle. Näiden kalmareiden elämänaikainen energiabudjetti näyttää siis kehittyneen fysiologisen progeneesin avulla, jossa kypsyminen nopeutuu, kun taas muut fysiologian osa-alueet ovat poikaselle tyypillisempiä.