Kaarle
Kaarle nousi valtaan hetkellä, jolloin voimakkaat muutosvoimat vaikuttivat hänen valtakuntaansa. Frankkien perinteen mukaan hän oli Soturikuningas, jonka odotettiin johtavan seuraajiaan sodissa, jotka laajentaisivat frankkien hegemoniaa ja tuottaisivat palkintoja kumppaneilleen. Hänen Merovingimaiset edeltäjänsä olivat menestyneet huomattavan hyvin valloittajina, mutta heidän voittojensa tuloksena syntyi moninaisista kansoista koostuva valtakunta, jonka yhtenäinen hallinto kävi yhä vaikeammaksi. Merovingikuninkaiden tilannetta mutkistivat sekä frankkien ylimystön kyltymätön halu rikkauteen ja valtaan että Frankkien valtakunnan jatkuva jakaminen, joka johtui tavasta kohdella valtakuntaa perintönä, joka oli jaettava jokaisen kuninkaan elossa olevien miespuolisten perillisten kesken. 800-luvun alkuun mennessä nämä joukot olivat alentaneet Merovingihallitsijat sellaisiksi, joita heidän carolingilaiset seuraajansa kutsuivat ”älä tee mitään” – kuninkaiksi. Todellinen valta oli ottanut aristokraattinen dynastia, myöhemmin nimeltään Carolingians jälkeen Kaarle Suuri, joka aikana 7th century clawed tiensä valta käyttämällä virka pormestarin palatsin luoda valvoa kuninkaallisen hallinnon ja royal resursseja ja rakentaa seuraavat riittävän vahva torjua kilpailevien frankkien perheiden etsivät vastaavaa valtaa. 700-luvulla palatsin carolingilaiset pormestarit Kaarle Martel (714-741) ja Pippin III (741-751) käänsivät yhä enemmän huomionsa toimiin, joilla pyrittiin hillitsemään Frankkien valtakunnan poliittista hajanaisuutta. Kaarle Suuri peri siis pitkän perinteen, joka mittasi kuningasta hänen menestyksellään sodassa, mikä puolestaan vaati häntä keksimään hallintovälineitä, jotka kykenivät pitämään yllä yhä polyglottisempaa väestöä.
uudet voimat olivat toiminnassa 800-luvun puolivälissä vaikeuttamassa frankkien perinteistä kuninkuuden asemaa. Koska Pippin luotti kirkolliseen auktoriteettiin, joka oikeutti hänen merovingien hallitsijasuvun valtaannousunsa ja kuninkaallisen viran anastamisensa, Karolingialaisista oli tullut ajan kielenkäytössä hallitsijoita ”Jumalan armosta”, rooli, joka asetti heille uusia, vielä määrittelemättömiä valtaoikeuksia ja vastuita. Tämän uuden taakan olettaminen tuli aikana, jolloin uskonnollinen uudistuminen oli saamassa vauhtia uuden ulottuvuuden lisäämiseksi kristillistä yhteisöä määrittäviin, ohjaaviin ja ylläpitäviin voimiin. 8. vuosisadalla todistettiin älyllistä ja taiteellista kuohuntaa kaikkialla Latinalaisessa kristikunnassa, joka keskittyi palauttamaan yhteyden klassiseen ja patristiseen menneisyyteen olennaisena vaatimuksena kristillisen yhteiskunnan uudistamiselle. Frankkien yhteiskuntajärjestelmä, joka oli perustunut sukulaissuhteisiin, sotapäälliköiden ja heidän aseveljiensä välisiin siteihin ja etnisyyteen, oli sellaisten sosiaalisten siteiden peitossa, jotka syntyivät, kun yksilö ylensi itsensä toiselle ja hyväksyi siten henkilökohtaisen riippuvuuden ehdon, joka merkitsi palvelusten suorittamista esimiehelle vastineeksi riippuvaiselle osapuolelle myönnetyistä aineellisista näkökohdista. Lisäksi Itä-Rooman valtakunnan rappio, arabijoukkojen ja heidän islamilaisen uskontonsa voitonriemuinen eteneminen Välimeren yli sekä uusien skandinaavisten, slaavilaisten ja Keskiaasialaisten maahantunkeutujien muodostama uhka muokkasivat Francian jälkeistä maailmaa poliittisesti ja taloudellisesti.
Kaarle Suuren hallituskauden tunnusmerkki oli hänen pyrkimyksensä kunnioittaa frankkien kuninkuuteen liittyviä ikivanhoja tapoja ja odotuksia samalla kun hän vastasi luovasti yhteiskuntaan vaikuttaviin uusiin voimiin. Hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa palvelivat häntä hyvin tämän haasteen kohtaamisessa. Ihanteellinen soturipäällikkö Kaarle Suuri oli vaikuttava fyysinen läsnäolo, jota siunattiin poikkeuksellisella energialla, henkilökohtaisella rohkeudella ja rautaisella tahdolla. Hän rakasti aktiivista elämää-sotaretkeä, metsästystä, uimista—mutta hän oli yhtä kotonaan hovissa, Antelias lahjoistaan, siunaava seuralainen pitopöydässä ja taitava luomaan ystävyyssuhteita. Hänen mielessään ei koskaan ollut hänen suuri perheensä: viisi vaimoa peräkkäin, useita jalkavaimoja ja ainakin 18 lasta, joiden etuja hän valvoi tarkasti. Vaikka hän sai vain Alkeistason muodollista koulutusta, Kaarle oli huomattava natiivi älykkyys, älyllinen uteliaisuus, halukkuus oppia muilta,ja uskonnollinen herkkyys – kaikki ominaisuudet, jotka antoivat hänelle mahdollisuuden ymmärtää voimia, jotka olivat muokkaavat maailmaa hänestä. Nämä hänen persoonansa piirteet yhdessä tekivät hänestä kunnioituksen, uskollisuuden ja kiintymyksen arvoisen hahmon; hän oli johtaja, joka kykeni tekemään tietoon perustuvia päätöksiä, joka oli halukas toimimaan noiden päätösten mukaan ja joka oli taitava taivuttelemaan muita seuraamaan häntä.
