Rikhard Leijonamielen neljännentoista vuosisadan romanssissa ristiretkeläiskuningas sairastuu Acren ulkopuolella: ruoka, jota hän tarvitsee toipuakseen, on hänen mukaansa sianlihaa. Koska saraseenien huhutaan maistavan sianlihaa, hänen miehensä kokkaavat ja syöttävät hänelle ihmislihaa hänen tietämättään. Kokit vaativat nähdä juuri syömänsä ”sian” pään ja tuovat sinne ihmisen pään. Richard reagoi huvittuneesti nauraen ääneen. Hän kalvaa luita ja ilmoittaa nyt tietävänsä, mitä hyvää ruokaa saraseenit ovat. hänen miehensä eivät näänny nälkään.:
”we shall never die of hunger
While that we may first
Slay the Sarasens downright
Wash the flesh and roast the head…”
vaikka räikeimmät kannibalismia käsittelevät otsikot rajoittuvat turmeltuneisiin (Dorangel Vargas ja Jeffrey Dahmer) tai epätoivoisiin (Uruguayn rugbyjoukkue, joka kaatui Andres ’ ssa vuonna 1972), keskiajan tarinat eurooppalaisesta kannibalismista juhlistivat sen oletettua raivokkuutta ja hyödyllisyyttä. Richardin uuden dieetin huippukohta koittaa, kun Saladinin lähettiläät tulevat sovittelemaan sopimusta, ja Richard tarjoilee heille joitakin heidän epäonnisia tovereitaan, jotka hän on tappanut aiemmin. Aivan kuten fuchaun ihmiset, jotka Marco Polo kuvaili kauhulla matkoillaan (Kuvassa), jotka kutsuvat vihollisensa tulemaan ja syömään heidän kanssaan ihmislihalla, Richard varmistaa hahmotella jokaisen miehen nimi ja sukujuuret, ilmoittaen, että hän ”syö siitä oikein nopeasti minä, ikään kuin se olisi herkkä poikasen, nähdä, miten haluaa” Richard syö antaumuksella, ja kun muut kieltäytyvät nauttimasta, hän toruu heitä, selittäen, että saraseenin herkuttelu on tapana hänen talossaan.:
”kuningas Rikhard bade them all be blythe
And said,” Friends, be not squeamous,
This is the manner of my house
To be served first, if God
With Saracen ’s head’ s all hot.”
silti länsimaisen mielikuvituksen kannibaali on useimmiten paikannettu muualle. Sana juontaa juurensa Kolumbuksen matkoilta, joiden väitetyistä ihmissyöjäkaribeista kertova nimi antoi Nykysuomen sanan kannibaali. (Kilpaileva heimo kertoi Kolumbukselle, että karibit söivät ihmisiä.) Vielä nykyäänkin on yleisesti hyväksytty, että kannibalismi eteläisen Tyynenmeren saarilla on antropologisesti vahvistettu (pikemminkin kuin melko kiivaasti väitelty). Mutta tälle Ei-länsimaalaisen demonisoinnille on olemassa vastavoima: eurooppalaiset ovat aina kuvailleet itseään kannibaaleiksi, ja heillä on ollut monimutkainen älyllinen ja esteettinen suhde tähän tosiasiaan. Romanssi on vain romantiikkaa, voisi väittää, mutta kronikat ensimmäisen ristiretken ovat täynnä eurooppalaisia käyttäen kuluttaminen vihollisen lopullinen propaganda ase.
Leonhard Kernin (1588-1662)
marraskuussa 1098 kreivi Raymond Provencelaisjoukkoineen valtasi m ’ Arran kaupungin verisessä piirityksessä, joka jätti ”kaupungin nurkan tyhjäksi saraseenien ruumiista.”Raymond jätti joukon joukkoja pitämään kaupunkia hallussaan. Ei ole yllättävää, että mountanousin alueella Provencen joukkoja M ’ arrassa ylläpitävät huoltolinjat katkesivat. Koska ruokaa ei ollut riittävästi, miehet ajautuivat kaikesta päätellen äärimmäisyyksiin säilyäkseen elossa: ”nyt nälänhätä kävi niin pahaksi, että kristityt söivät innokkaasti monia mädäntyneitä Saraseeniruumiita, jotka he olivat heittäneet suohon kaksi tai kolme viikkoa aikaisemmin.”Ruoka ei ollut ainoa asia epätoivoisten ihmisten mielessä – kätkettyjen hautojen mahdollisuus johti myös saraseenien ruumiiden ryöstämiseen: ”… he repivät kuolleitten ruumiit, koska heillä oli tapana löytää sisälmyksiinsä kätkettyjä ruukkuja, ja toiset leikkasivat kuolleen lihan viipaleiksi ja keittivät sen syötäväksi.”Lukuisat aikakirjat kertovat tämän tarinan selviytymiskannibalismista, jossa on vaihtelevia kauhun tai vastahakoisen hyväksynnän asenteita. Vain yhden lähteen mukaan se olisi voinut tapahtua. Loput ovat varmoja, että niin kävi.
selviytymiskannibalismi pelkällä ahneudella höystettynä on yksi asia, mutta kronikoitsijat eivät voi olla panematta merkille kannibalismin ajatuksen propagandistista hyödyllisyyttä, koska se herättää sellaista pelkoa vihollisten sydämissä: ”saraseenit ja turkkilaiset reagoivat näin:’ tämä itsepäinen ja armoton rotu, jota nälkä, miekka tai muut vaarat eivät liikuta vuoden ajan Antiokiassa, juhlii nyt ihmislihalla; siksi kysymme: ’kuka voi vastustaa heitä?'”Vääräuskoiset levittivät tarinoita näistä ja muista ristiretkeläisten epäinhimillisistä teoista, mutta emme tienneet, että Jumala oli tehnyt meistä terrorin kohteen.”Näin kristittyjen ja muslimien ensimmäistä suurta kohtaamista väritti – itse asiassa ja kansanperinteessä – Eurooppalainen kannibalismi.
kannibalismi Muskoviassa ja Liettuassa 1571
teoksessa an Intellectual History of Cannibalism (nyt käännetty Romaniasta Alistair Ian Blyth) Catalin Avramescu tutkii kannibalismin paikkaa eurooppalaisessa intellektuellissa diskurssissa. Nykyään ymmärrettyä käytäntöä ei voida erottaa historian ja myyttien syvästä pohjapiirroksesta, joka ulottui ensimmäisiin ristiretkiin asti. Avramescun jäljittäminen kannibaaleista eurooppalaisissa filosofisissa tutkielmissa antiikista valistukseen (mutta keskittyen voimakkaammin jälkimmäiseen kauteen) osoittaa, kuinka kannibaalin luonnetta käytettiin selvittämään kiistoja kaikesta vegetarismista (jos sallimme itsemme syödä eläimiä, niin miksi ei ihmisiä?) yksityisomaisuuteen ja poliittiseen organisaatioon. Kannibaali on filosofisissa hypoteeseissa esiintyvä hahmo: hänen todellista olemassaoloaan ei tutkita. Avramescu pyrkii osoittamaan, miten kannibaalit kulkivat vuosisatojen ajan sivistyneen ja sivistymättömän välistä rajaa ja toimivat ”moraalijärjestyksen kumouksellisuuden kuvana.”
Jos kannibaali edustaa moraalisen järjestyksen kumoamista, niin se on kumouksellinen, jonka ristiretkeläiset omaksuivat omakseen. Kuten näemme Rikhard Leijonamieli ja muut, ”ajatus kannibalismista” syntyi rinnalla kristillisen Euroopan varhaisia taistelukohtauksia islamin, jossa eurooppalaiset nauttivat maineensa raakalaismainen flesheaters. Avramescun toiminta-ala ei ulotu syvälle ristiretkiin: todettuaan lyhyesti tarun kuningas Tafurista, jonka riehakas joukko alkukantaisia villejä oli kristillisiä liittolaisia ja piti parempana ihmislihan makua, ja Rikhard Leijonamieli saraseenilihaa, Avramescu kiinnittää vain vähän huomiota keskiaikaan, keskittyen sen sijaan uuden maailman löytämiseen ” ratkaisevana tapahtumana, joka synnytti…kannibalismia käsittelevää maantieteellistä kirjallisuutta.”Löytö” käynnisti myöhempinä vuosisatoina kannibaalifilosofisen hahmon jatkuvan kehityksen. Erityisesti Avramescu tutkii kannibaalin roolia uuden maailman valloituksen ja kääntymyksen oikeuttamisessa. Jos he ovat kannibaaleja, he eivät voi olla uskonnollisia. Jos he ovat pakanoita, he voivat joutua Espanjan (tai englannin tai Ranskan) kruunun alaisuuteen. Jos he ovat eläimellisiä, he ovat ”luonnollisia orjia”, joten eurooppalaiset saattavat asuttaa ja sivistää heitä.
kannibalismi toisen toimintana ei ollut mitään uutta. Matkakertomukset kuten Marco Polo ja John Mandeville kansoittivat tarinoitaan kaukaisista paikoista kannibaaleilla, silloittaen perinteen Herodotoksesta 1900-luvun eteläisen Tyynenmeren antropologeihin. Mutta jos kannibalismi nähdään vain yhtenä keinona, jolla eurooppalaiset demonisoivat ei-eurooppalaisia, sivuutamme voimakkaan rinnakkaiskertomuksen: eurooppalaiset pikemminkin viihtyivät muiden ihmisten kuluttajina. Näitä ristiretkien proto-imperialistisia juuria ei pidä unohtaa.
rituaalinen ”kannibalismi” onkin Avramescun mukaan erottamaton osa katolista kristikuntaa. David Hume kuvasi Muslimivankia, joka kääntyi kristinuskoon. Kun ehtoollisen jälkeen kysyttiin, ” kuinka monta Jumalaa on olemassa?”mies vastasi:” ei lainkaan…sinä olet koko ajan sanonut minulle, että on vain yksi Jumala; ja eilen minä söin hänet.”Ajatus siitä, että kristikunnan tai ainakin katolisen kristikunnan mysteereihin kuuluu kannibalismi, oli vielä voimakkaammin sisäelinten vallassa keskiajalla, jolloin naiset usein valtasivat näyt vohveleista ja viinistä, jotka olivat lihaa ja verta heidän nauttiessaan niitä. Kannibalismi ei ole vain jotain pahaa, mitä muut tekevät: sen käytäntö ja kuvasto kietoutuvat romantiikan ja historian kautta Euroopan omaan käsitykseen itsestään. Tarina länsimaisen ajattelun kannibalismin aatteesta on kertomus eurooppalaisesta ambivalenssista oman kulutuksen, tuhon ja pelon kykyynsä ja historiaansa liittyen.
