tämän tutkimuksen tarkoituksena oli määrittää suun ja nenän osuus kokonaishengityksestä potilailla, joille oli suunniteltu nenätukoksen kirurgisia korjauksia. Näillä potilailla tutkittiin myös anteriorisen nares-laajenemisen ja/tai nenän tukkoisuuden dekongestantin käytön vaikutusta hengityksen nenäkomponenttiin. Vaikka nenähengityksen ja kokonaishengityksen välillä oli vaihtelua, 25%: lla ”nasaalisesti estyneistä” potilaista nenähengitys oli 100% eikä yhdelläkään potilaalla nenähengityksen osuus ollut alle 18% kokonaishengityksestä. Potilaiden vasteessa naresin laajenemiseen ja/tai dekongestantin antoon oli suurta vaihtelua. Yhdessä ne osoittivat, että nenähengitys ei lisääntynyt merkittävästi pelkällä nares-laajenemisella. Potilailla havaittiin lisääntynyt dekongestantin annostelu ja dekongestantin annostelu yhdistettynä naresin laajenemiseen. Jälkimmäinen tila johti lisääntymiseen, joka oli suurempi kuin pelkällä dekongestantilla. Tämän tutkimuksen tulos on, että perinteiset diagnostiset termit ” suuhengitys ”tai” nenän tukkeuma ” eivät ole hyödyllisiä. Niissä ei kuvailla tukkeuman tyyppiä, sijaintia tai vaikeusastetta eikä nenän ja suun suhteellista osuutta hengitykseen. Monet potilaat, joilla on oireita tai merkkejä nenän tukkeuma voi toiminnallisesti kompensoida ylläpitää 100% nenän hengitys.