Cheondolaisuus sai alkunsa donghakista (”itäinen oppi”), uskonnollisesta liikkeestä, joka syntyi 19.-vuosisadan Korea reaktiona länsimaiden tunkeutumiseen, erityisesti katolilaisuuden leviämiseen. Donghak-liike sai alkunsa Ch ’ OE Che-u: sta vuonna 1860, mutta siitä tuli virallisesti tunnustettu uskonto kolmannen johtajansa Son Byong-hi: n aikana.
Ch ’ OE Che-u muotoili vuonna 1860 donghak-ideologian vaihtoehdoksi Katolisuudelle (”länsimainen oppineisuus”), joka sai vauhtia Korean alemmissa luokissa, koska se kykeni tarjoamaan rakenteen ja vakauden tunteen perheyksikön ulkopuolella. Koska liike perustui vakiintuneisiin uskontoihin—Kungfutselaisuuteen, buddhalaisuuteen ja taolaisuuteen—ja koska se oli sitoutunut edustamaan itäisiä ihanteita, se saavutti nopeasti laajan hyväksynnän talonpoikaisväestön keskuudessa.
Cheondolaisuus uskontona kehittyi 1900-luvun alussa Korean eteläisten provinssien donghak-talonpoikien vapautusliikkeistä, erityisesti vuoden 1894 epäonnistuneesta, mutta seuranneesta kapinasta. Donghakin seuraajia vainottiin ankarasti, kunnes vuonna 1905 solmittiin Protektoraattisopimus, joka takasi uskonnonvapauden. Siksi son Byong-hi päätti 1. joulukuuta 1905 modernisoida uskontoa ja aloittaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden aikakauden legitimoidakseen sen Japanilaisten silmissä, joilla oli tuohon aikaan vahva vaikutusvalta Koreassa. Tämän seurauksena hän muutti virallisesti donghakin nimen Cheondolaismiksi (”taivaallisen tien uskonto”). Tämän jälkeen uskonnolle säädettiin perustuslaki ja keskusvirasto, joka keskitti uskontoa ja teki siitä helpommin yleisön saatavilla olevan.
