puksipuuta voisi ehkä parhaiten kuvata eräänlaisena pyörremyrskynä: ihmeellisen kirjoittamisen pyörteenä kansanperinteestä, perinteistä, taikauskosta, ruuanlaitosta, merionnettomuuksista kuoleman rannikolla (Laivat kaukaa kaatamassa lasteja appelsiineja, kirjoituskoneita, rautamalmia, öljyä, mausteita), luonnon elementeistä sekä julmista että kauniista, valaista, papeista, noidista, kummituksista—siroteltuna erilaisilla omaelämäkerroilla—kaikesta hienosta ja karkeasta Celan synnyinkodissa Galiciassa Espanjassa. ”Jos Pyhä Henki olisi lepakko kyyhkysen sijaan, meidän uskontomme ei olisi ainoa oikea usko ja katolilaisia olisi vähemmän, ja jos hän olisi harakka tai vasikka, niin ei olisi yhtään, paholainen ilmestyy pukki-pukki, jonka takapuolta suutelet kunnianosoituksen ja kunnioituksen merkiksi, Pyhä Henki olisi voinut olla pääskynen, mutta ei merimetso, Pyhän Hengen ottama muoto on hyvin harkittu, siinä näkee heti Jumalan käden, Isä Xerardino, San Xurxon pappi, oletetaan, että muoto on voinut olla myös perhonen kaikissa spektrin väreissä… ” (Puksipuusta)