kun viitataan aivojen toimintahäiriöön (neurologisiin ja psykiatrisiin häiriöihin), miksi termejä fokaalinen ja toiminnallinen suositaan orgaanisten ja epäorgaanisten sijaan?
termien orgaaninen ja epäorgaaninen käyttäminen neurologisiin ja psyykkisiin häiriöihin seuraa dualistisesta (Kartesiolaisesta) mallista—vanhentuneesta mallista, joka pitää mieltä ja aivoja kahtena erillisenä kokonaisuutena, jotka jotenkin ovat yhtenäisiä. Moderni neurotieteeseen perustuva näkemys on, että mieli on verbi; mieli on se, mitä aivot tekevät integroimalla pääasiassa frontaalisia ja limbisiä aivokuoren–subkorttisia piirejä ja hajautettuja verkkoja, jotka toimivat rinnakkaisessa prosessoinnissa. Näiden piirien ja verkkojen toiminnan häiriintyminen on mielenterveyden häiriöiden taustalla.
mikä on psykiatristen häiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja (DSM)?
Yhdysvalloissa DSM, nyt 5.painoksessaan (DSM-5), on yleisimmin käytetty psykiatristen häiriöiden kliininen diagnostinen skeema. Vaikka DSM: n varhaisin muoto oli tarkoitettu yksinomaan tutkimusvälineeksi, sitä on sittemmin tarkistettu sen diagnostisten rakenteiden pätevyyden parantamiseksi ja sisällyttämällä siihen kehityshäiriöitä, lääketieteellisiä, psykologisia ja psykososiaalisia tekijöitä, se laajentaa kliinistä hyödyllisyyttä ja sitä käytetään hoidon valintaan, potilaan koulutukseen ja ennusteeseen sekä kliinisen viestinnän helpottamiseen.
kuvaako DSM tiettyjä sairauksia?
diagnoosit DSM: ssä perustuvat merkki-ja oireklustereihin (fenomenologiaan), joihin liittyy kognitiivisia, emotionaalisia ja / tai käyttäytymishäiriöitä, ja ne muistuttavat enemmän oireyhtymiä kuin sairauksia; kliininen esitystapa ja kurssi, eikä erityinen etiopatologia, määrittelee diagnoosin. Näin ollen diagnostisten kriteerien välillä on usein päällekkäisyyttä, ja monien häiriöiden katsotaan olevan spektrissä (ja/tai ulottuvuuksissa), joka vaihtelee normaalista kokemuksesta/reaktiosta pysyvään ja läpäisevään patologiaan (eli persoonallisuushäiriöihin).
missä vaiheessa oireilevat (esim., sad feelings) tullut häiriö (esim., vakava depressiivinen häiriö) määritelty DSM?
yleensä, jotta häiriön diagnostiset kriteerit täyttyisivät, oireiden tulee johtaa yksilön kärsimykseen ja toimintakyvyn häiriöön (esim.häiriö työhön). Huomioon otetaan kulttuurisesti / uskonnollisesti normatiivinen käyttäytyminen tai sosiopoliittinen poikkeavuus (DSM-5, p 20).
miksi psykiatriset diagnoosit ovat yleensä ”syrjäytymisdiagnooseja”?
monet etiopatologiset taustat voivat olla psykiatrisen fenomenologian taustalla. Vaikka etiopathology voi olla tiedossa joissakin tapauksissa, psykiatriset häiriöt ovat usein monimutkaisia ja idiopaattinen. Fenomenologian tunnetut lääketieteelliset syyt tulisi arvioida ja sulkea pois ennen psykiatrisen diagnoosin tekemistä.
mitkä ovat joitakin haastattelutekniikoita arkaluonteisten tietojen (esim. seksuaalisen trauman historia, itsemurha, tai nykyinen päihteiden) saamiseksi?
•
Aloita avoimilla kysymyksillä ja empaattisella ja tuomitsemattomalla käytöksellä.
•
harkitse seurantaa strukturoiduilla, systemaattisilla kysymyksillä (käytä strukturoituja haastatteluja ja / tai seulontavälineitä tarpeen mukaan); yksinkertaiset kysymykset ovat suositeltavia.
•
helpota arkaluonteisten tietojen paljastamista käyttämällä normalisointia ja oireoletusta (fraseerauskysymykset, jotka viittaavat käytökseen, ovat normaaleja, ymmärrettäviä tai odotettavia).
miten potilasliittoa voidaan edistää vaikeissa tilanteissa, esimerkiksi somaattisia oirehäiriöitä (SSDs) sairastavilla potilailla?
•
kuuntele ensin ja empaattisesti ja tuomitsematta heijasta potilaan ymmärrystä ja huolta sekä vahvista potilaan kokemusta oireista.
•
vältä turhia leimaavia etikettejä tai puhekielistä ammattikieltä (esim. ”kaikki on sinun päässäsi”) ja eläydy oireiden todelliseen kokemukseen (esim. psykogeeniset ei-epilepsiakohtaukset ovat edelleen kohtauksia, ne eivät vain johdu epilepsiasta).
Post RM: psyykkisten oireyhtymien neuraaliset substraatit. Teoksessa Mesulam MM (ed): Principles of behavioral and cognitive neurology, 2nd ed. New York: Oxford University Press, 2010, s. 406-438.
Georgiopoulos AM, Donovan AL: the DSM-5: a system for psychiatric diagnosis. In Stern TA, Fava M, Wilens TE, Rosenbaum JF (eds): Massachusetts General Hospital comprehensive clinical psychiatry. Lontoo: Elsevier, 2016, pp 165-170.
•
etsi yhteisiä tavoitteita (tavoitteesi tulisi olla potilaan paraneminen) ja keskity niihin sen sijaan, että vakuuttaisit hänet diagnoosistasi.
•
ankkuroi ehdotetut interventiot tarpeen mukaan tunnettuihin tai oletettuihin patofysiologisiin mekanismeihin (eli käytä psykoedukaatiota).
•
kannusta käyttämään oirepäiväkirjaa ja keskity oireiden vähentämiseen sen sijaan, että ne poistettaisiin.
•
kannusta toistuvaan seurantaan yhden palveluntarjoajan (tarvittaessa sinun) kanssa.
•
on pidettävä valppaana muuttuvien psykologisten, sosiaalisten ja biologisten tekijöiden suhteen (mukaan lukien terveydenhuollon rutiinihuolto ja sairauksien kehittymisen seulonta).
mikä on motivaatiohaastattelu?
Motivaatiohaastattelu on tekniikka, joka perustuu alun perin kehitettyyn Muutosmalliin, jonka tarkoituksena on auttaa päihderiippuvuudesta kärsiviä potilaita käsittelemään ristiriitaisia tunteita riippuvuudestaan ja halustaan lopettaa. Sitä on sittemmin sovellettu erilaisiin tilanteisiin, joissa tavoitteena on edistää potilaan sisäistä muutosmotivaatiota (kuten parantaa potilaan hoitojen noudattamista).
mitkä ovat Muutosmallin vaiheet ja ovatko ne kliinisesti päteviä?
vaikka Muutosmallin vaiheet ovat heuristisesti arvokkaita, niiden ei ole todettu kuvaavan pätevästi mitään varsinaista peräkkäistä diskreettiä muutosjonoa. Mallin vaiheet ovat seuraavat:
*
esivalmistelu: ominaista kieltäminen ja minimointi
*
Kontemplaatio: luonteenomaista muutosajattelu
*
valmistautuminen: ominaista valmistautuminen tekemään jotain
•
toiminta: ominaista konkreettisten, ongelmaan kohdistuvien toimien toteuttaminen
*
huolto: ominaista toteuttaa muutos-ylläpitäviä toimia
mikä on ero klassisen ja operantin ehdollistamisen välillä?
klassisessa ehdollistumisessa ehdollistunut ärsyke (kuten kellonsoitto) yhdistetään ärsykkeeseen, joka on jo valmiiksi kovassa virityksessä herättämään vasteen (kuten syljeneritystä herättävä ruoka), kunnes ehdollistunut ärsyke herättää saman vasteen. Operant conditioningissa käyttäytymistä vahvistetaan palkitsemalla ja paras tapa tehdä tämä on positiivinen vahvistaminen, joka annetaan ajoittaisella (muuttuvalla) aikataululla (kuten kuinka kasinot palkitsevat rahapelit).
mitkä ovat psykoterapian päätyypit ja mitkä tyypit voivat olla parempia kognitiivisesti rajoittuneille potilaille?
tukihoito (taulukko 29-1) pyrkii vahvistamaan olemassa olevia sopeutuvia (terveitä) selviytymistaitoja, ja se soveltuu hyvin lähes kaikille potilaille, myös niille, joilla on kognitiivisia rajoitteita. Psykoedukaatio-joka opettaa potilaille aivotoimintaa ja heidän psyykkisen häiriönsä ja hoitojensa olennaisia puolia—sopii myös lähes kaikille potilaille, ja se voi olla voimaannuttavaa ja helpottaa sopeutuvaa selviytymistä. Psykoterapiat, jotka vaativat potilaan kognitiivisen panoksen korkeampaa tasoa (sekä terapeutin laajaa koulutusta), sisältävät psykoanalyysin, psykodynaamisen psykoterapian, interpersonaalisen psykoterapian, kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT), dialektisen käyttäytymisterapian (DBT) sekä ryhmä-ja pariterapian.
Gerstenblith T, Kontos N: somaattiset oirehäiriöt. In Stern TA, Fava M, Wilens TE, Rosenbaum JF (eds): Massachusetts General Hospital comprehensive clinical psychiatry. Lontoo: Elsevier, 2016, pp 255-264.
Miller WR, Rollnick S: Motivational interviewing: preparing people for change, 2nd ed. Guilford Press, 2002.
Flashman LA, McAllister TW: Environmental and behavioral interventions. In Arciniegas DB, Anderson CA, Filley CM (eds): Behavioral neurology & neuropsykiatria. New York: Cambridge University Press, 2013, p 612.
Littell JH, Girvin H: Stages of change: a critique. 26: 223-273, 2002.
Mitä perustutkimusta suositellaan potilaille, joilla on psyykkisiä oireita ja merkkejä, ja mitä lisätutkimuksia tai-testejä voidaan harkita?
katso taulukko 29-2.
mikä on biopsykososiaalinen malli?
biopsykososiaalisessa mallissa yksi useista psykiatristen tapausmuotojen viitekehyksistä, biologiset (esim.geneettinen, lääketieteellinen, farmakologinen), psykologiset (esim. hyväksikäyttöhistoria, jaksamisen vahvuudet tai heikkoudet, Adaptiivinen ja maladaptinen puolustuskyky) ja sosiaaliset (esim. parisuhde-tai työstressitekijät ja tuki) tekijät, katsotaan kliinisen esitystavan vaikuttajiksi ja mahdollisiksi interventiokeinoiksi.
mikä on vakavien psykiatristen häiriöiden tyypillinen alkamisikä ja miten tämä tieto voisi muuttaa johtamista?
psyykkiset häiriöt alkavat tyypillisesti ilmetä nuoruusiässä varhaisaikuisuuteen, ja noin 75% tapauksista puhkeaa ensimmäisen kerran ennen 24 vuoden ikää. Esimerkiksi skitsofrenian tyypillinen puhkeamisikä on 15-35 vuotta, ja puhkeaminen 45 ikävuoden jälkeen on harvinaista. On tarpeen lisätä diagnostisia epäilyjä ja pitää matalampi kynnys jatkotutkimuksiin muiden (neurologisten tai lääketieteellisten) syiden poissulkemiseksi ennen tyypillisen ikärajan ulkopuolella esiintyvän potilaan psykiatrisen häiriön diagnosointia.
