Yhteenveto
väitettyään, ettei hän ole Presokraatikkojen eikä sofistien kaltainen, Sokrates avautuu kysymykselle, mikä olisi voinut johtaa näihin vääriin syytöksiin. Hän vastaa, että hänelle on kehittynyt viisauden maine-mutta sellainen rajallinen ihmisviisaus, ei sellainen yli-ihmisviisaus, jota vaadittaisiin puhumaan arvovaltaisesti sellaisista asioista kuin Presokratia ja sofistit keskustelevat. Tämä maine sai alkunsa ennustuksesta, jonka Delfoin oraakkeli antoi ystävälleen Kaerefonille. Kaerefon kysyi kaikkitietävältä oraakkelilta, oliko ketään viisaampaa kuin Sokrates, ja papitar vastasi, ettei ollut.
Sokrates kertoo, miten hän suhtautui tähän uutiseen hyvin hämmentyneenä: hän tiesi, ettei oraakkeli voinut valehdella, ja kuitenkin hän oli liiankin tietoinen siitä, ettei hänellä ollut mitään erityistä viisautta tai erikoistietoa lainkaan. Koetellakseen oraakkelia tai todistaakseen sen vääräksi Sokrates etsi käsiinsä ja kuulusteli Ateenalaisia miehiä, joita arvostettiin suuresti viisaudesta. Ensin hän kuulusteli poliitikkoja, sitten runoilijoita ja sitten taitavia käsityöläisiä. Poliitikkoja kuulustellessaan hän totesi, että vaikka he pitivät heitä hyvin viisaina, he eivät itse asiassa tienneet juuri mitään. Vaikka runoilijat kirjoittivat suuria nerokkaita teoksia, he eivät tuntuneet kykenevän selittämään niitä, ja Sokrates päätteli, että heidän neroutensa ei tullut viisaudesta, vaan jonkinlaisesta vaistosta tai innoituksesta, joka ei millään tavalla liittynyt heidän älyynsä. Lisäksi nämä runoilijat näyttivät ajattelevan voivansa puhua älykkäästi kaikenlaisista asioista, joista he olivat melko tietämättömiä. Käsityöläisistä Sokrates löysi miehiä, joilla todella oli suurta viisautta ammatissaan, mutta poikkeuksetta he näyttivät ajattelevan, että heidän asiantuntemuksensa yhdellä alalla antoi heille mahdollisuuden puhua arvovaltaisesti monilla muilla aloilla, joista he eivät tienneet mitään. Jokaisessa tapauksessa Sokrates vakuutti, että hän olisi mieluummin sellainen kuin hän on, tietäen, ettei hän tiedä mitään, kuin antautuisi Oman suuren viisautensa väärän tajun paisuttamaksi. Niinpä hän päättelee, että hän on todella viisaampi kuin muut ihmiset, koska hän ei ajattele tietävänsä sitä, mitä hän ei tiedä.
vaikka monet sivulliset pitävät Sokratesta asiantuntijana niillä aloilla, joilla hän kyseenalaistaa muita, Sokrates kieltää kaiken asiantuntemuksen ja tulkitsee oraakkelin sanovan, että viisaimmat ovat Sokrateen kaltaisia miehiä, jotka nöyrästi hyväksyvät viisautensa puutteelliseksi. Hän tuntee velvollisuudekseen oraakkelin Jumalaa kohtaan jatkaa viisaiksi luulevien ihmisten kuulustelua osoittaakseen heille, etteivät he ole viisaita. Seurauksena on ollut se, että hän on saanut paljon nuoria ihailijoita ja ansainnut niiden syvän kaunan, joiden tietämättömyyden hän tekee ilmeiseksi. Näillä miehillä ei ole mitään merkittävää syytä olla inhoamatta Sokratesta, ja siksi he keksivät Sokrateen mukaan syytöksiä häntä vastaan syyttäen häntä sofistiksi tai Esidemokraatiksi. He hyväksyvät mieluummin totuuden: että he ovat paljon mahtailevampia kuin viisaita.
kommentaari
Apollonin oraakkeli Delfoissa oli antiikin maailman kuuluisin ja arvostetuin oraakkeli. Ksenofon vahvistaa, että Kaerefon todella kävi oraakkelissa, vaikka kertomuksessaan oraakkeli julisti Sokrateen olevan ”vapain, oikeamielisin ja harkitsevin kaikista ihmisistä” (Ksenofon, Sokrateen puolustus) eikä viisain. Kummassakin tapauksessa on selvää, että oraakkeli esitti Sokrateesta myönteisen väitteen. Useimmat Platonin varhaiset dialogit-ne, jotka keskittyvät enemmän Sokrateen ajatukseen kuin Platonin omaan-käsittelevät eettisiä kysymyksiä, ja siksi voimme ehkä sovittaa yhteen Ksenofonin ja Platonin kertomukset sanomalla, että Sokrateen viisaus on eräänlainen eettinen viisaus, joka tekisi hänestä äärimmäisen vapaan, oikeamielisen ja harkitsevan. Delfoin oraakkeli asettui kuitenkin peloponnesolaissodan aikana ensisijaisesti Spartan puolelle, joten on kyseenalaista, kuinka paljon ateenalainen valamiehistö luottaisi tai arvostaisi oraakkelin esittämiä todisteita.
merkitystä on myös Delfoin oraakkelin sisäänkäynnin yläpuolelle kaiverretulla kuuluisalla tunnuslauseella: ”tunne itsesi.”Sokrates on innokas itsetuntemuksen puolestapuhuja, ja hänen tutkimuksensa voidaan nähdä yrityksenä ymmärtää paremmin omaa luonnettaan. Hän on kuuluisa siitä, että hän väittää, ettei kukaan voisi koskaan tietoisesti ja vapaaehtoisesti tehdä pahaa, että paha on seurausta tietämättömyydestä ja puutteellisesta itsetuntemuksesta. Hänen tutkimuksensa esittävät yleensä sellaisia kysymyksiä kuin mitä on olla hyveellinen, hurskas tai oikeudenmukainen. Kun Sokrates sinnikkäästi yritti ymmärtää näitä termejä itse, ja kun hän sinnikkäästi osoitti keskustelukumppaniensa olevan väärässä olettaessaan, että heillä on tällainen ymmärrys, hän paljastaa olevansa mies, joka on päättänyt hankkia itsetuntemuksen, joka on välttämätön hyveellisen elämän viettämiseksi.
Sokrateen kertomus hänen keskusteluistaan Ateenan oletettujen viisaiden kanssa tarjoaa arvokkaan kertomuksen hänen elenkhoksen menetelmästään eli ristikuulustelustaan. Anteeksipyyntö on harvinainen poikkeus Platonin teoksissa, sillä vain pieni osa siitä luovutetaan elenkhokselle; useimmissa teoksissa se on pääasiallinen keino, jolla Platon esittää Sokrateen argumentit. Elenkhos alkaa sillä, että Sokrateen keskustelukumppani väittää ymmärtävänsä täydellisesti jonkin termin, yleensä sellaisen eettisen termin kuin ”oikeus”, ”hyve” tai ”hurskaus”, vaikka epistemologiaa ja metafysiikkaa käsitellään joskus Platonin kypsemmässä teoksessa. Tämän jälkeen Sokrates alkaa kysellä keskustelukumppaniltaan tämän tietoa kyseisestä termistä ja yrittää päästä asian ytimeen. Yleensä keskustelukumppani onnistuu löytämään useita tapauksia, joista hän ajattelee esimerkkinä kyseisen termin, mutta hänellä on vaikeuksia sanoa, mitä niillä kaikilla on yhteistä, jotka tekevät tietyn termin pätevän heihin. Tarkalla kuulustelulla Sokrates osoittaa, ettei hänen keskustelukumppaninsa itse asiassa tiedä muuta kuin muutamia hajanaisia ja epätarkkoja esimerkkejä.
