haastattelimme pitkäaikaista vegaania ja väitöskirjatutkintoa tehnyttä Kay Beelyä ja kysyimme häneltä, uskooko hän katolisen kirkon alkavan muuttaa suhtautumistaan eläimiin

VSM: Voitko kertoa meille hieman Tohtorintutkinnostasi?
KB: väitöskirjani aiheena on se, miten katolinen pro (human) life ethic on ulotettava koskemaan myös eläimiä sen suojellessa elämää, koska sekä ihmiset että eläimet ovat tuntevaa elämää. Kirkolla on hyvin vahva ihmiselämän etiikka, mikä tarkoittaa, että se tunnustaa tarpeen huolehtia, puhua ja suojella köyhiä, heikkoja, haavoittuvia, äänettömiä, niitä, jotka eivät voi puhua puolestaan ja niitä, jotka eivät voi puolustaa itseään. Ja kuitenkin, vaikka eläimet ovat joitakin kaikkein haavoittuvimpia keskuudessamme, eläimet ovat pitkään (ja väärin) evätty huomioon kirkossa millään merkittävällä tavalla. Jotta kirkko olisi johdonmukainen, sen on todella mukautettava näkemystään ja oltava kautta linjan elämänmyönteinen.

lynkkausperuste, jonka mukaan eläinten huolen kieltäminen johtuu väitteestä, jonka mukaan ”rationaalisuus” tai ”järki” erottaa ihmisen muista eläimistä, ja että ainoat olennot, joilla on oikeus elämän suojeluun ja elämänsä säilyttämiseen, ovat olentoja, joilla on tämä ”rationaalisuus.”Tämä termi on itse asiassa epämääräinen ja vaikeasti lähestyttävä joka tapauksessa, ja kun soitat jollekin, joka väittää sitä tosiasiaksi ja pyytää heitä antamaan määritelmän…no se on jotain, jota jopa heidän on vaikea löytää, ja mitä me nyt tiedämme joistakin eläimistä, jopa ehdotetut rationaalisuuden määritelmät voidaan väittää, etteivät ne enää rajoitu vain ihmisiin.

näin ollen eläimiä ei oteta huomioon elämän suojelussa, koska niiden rationaalisuus on kiistetty.

Tämä on kuitenkin uskomattoman puutteellista, koska on hyvin selvää, ettei rationaalisuus (mitä se sitten tarkoittaakaan, koska se on mielestäni niin epämääräisesti ja epäselvästi määritelty) ole oleellinen kriteeri elämän suojelemiselle, vaan tietoisuus. Näin ollen väitöskirjani painopiste on väittää, että tuntevuus (tai potentiaalinen tuntevuus / tuntevuus / aistivuus-in-development), ei rationaalisuus, pitäisi olla määräävä tekijä, koska se on sopivampi määräävä tekijä päätettäessä, kuka on oikeutettu suojelemaan elämäänsä, ts. jotka saavat pitää henkensä.

väitteeni ydin on myös se, että sekä oikeudenmukaisuuden että myötätunnon nimissä ihmisen ei-olennainen tarve (eli halu syödä lihaa tai eläintuotteita) ei saisi syrjäyttää tai mennä eläimen olennaisen tarpeen edelle (ts. eläimen tarve pitää elämänsä).

haluan vain tehdä selväksi—mikään tästä ei ole alkuperäinen ajatus minun puoleltani, näitä ajatuksia ovat esittäneet aikaisemminkin monet muut kristilliset teologit, vaikka katolisuudessa näyttää olevan puutetta abolitionistisista teologeista (eivätkä ne ole abun

dant muissakaan kristillisissä kirkkokunnissa, vaikka niitä on enemmän kuin Katolisuudessa). Mutta koen, että sitä on korostettava ja todella nostettava esiin tavoilla, joita se ei ole aiemmin tehnyt.

tämän kiellon taustalla on useita seikkoja, joiden vuoksi eläinten elämän suojelemista ei pidä harkita.

tärkein on juuri kuvailemani – eli.”rationaalisuus” on kriteeri, jonka kirkko on päättänyt määrittäväksi tekijäksi. Mutta tämä perustuu useisiin muihin ajatuksiin.

ehkä tämän ajatuksen eturintamassa on lähtökohta, että ihminen on kaikkia muita maallisia olentoja erikoisempi ja kaikkia muita maallisia olentoja parempi, mikä yleensä tulkitaan niin, että ihmisellä on oikeus käyttää kaikkia muita maallisia olentoja mihin tahansa haluamaansa tarkoitukseen.

Tämä ajatus ihmisen ylemmyydestä perustuu usein kirkon väitteeseen, jonka mukaan vain ihminen on ”tehty” ja hänellä on kyky elämään Jumalan kanssa, suhteeseen Jumalan kanssa ja osallisuuteen iankaikkiseen elämään—jonka kirkko pitää mahdollisena vain silloin, kun ihmisellä on—”rationaalisuus”.

kirkko pitää eläimiä yleensä ”resursseina”, eikä niiden tuntevuudesta piitata, ja niiden tuntevuudella tulisi olla painoarvoa ja oikeuttaa ne harkintaan henkensä säilyttämisestä.

tähän ajatukseen, että eläimillä ei ole rationaalisuutta, liittyy tämä ajatus siitä, että koska niillä ei ole rationaalisuutta, niitä ei tule pitää meidän naapureina, koska ne eivät voi tehdä meille mitään – eli. he eivät voi tehdä sopimuksia. Ja siten meillä ei ole heille mitään ”velvollisuuksia” emmekä ole heille mitään velkaa. Heitä ei pidetä osana yhteisöämme, eikä heillä siten ole oikeutta elämän suojeluun.

katolisen kirkon Katekismuksessa on jonkin verran liikettä väittäen, että olemme heille ystävällisyyden velkaa, ja pieni pyrkien tunnustamaan, että heillä on oma elämä, jolla on merkitystä heille, ja että meidän pitäisi kohdella heitä ”kunnioittavasti” kirkon tuoreessa kiertokirjeessä Laudato Si, mutta lopulta johtopäätös on silti, että ihminen on etusijalla ja hänen halunsa tai tarpeensa ohittavat kaikki eläimet”.

on kriittistä huomata, että vaikka katolisessa ja kristillisessä teologiassa on vuosisatoja istuttu valtaistuimella, tämä ajatus siitä, että eläimet ovat täällä ihmisen käytössä, ei ole Kristillinen ajatus. Se on itse asiassa peräisin Aristoteleelta, tai ehkä jopa aikaisemmalta ajalta, ja kuului niiden propositioiden joukkoon, jotka kulkivat sen suuntaisesti, että ”kaikki on täällä jonkin muun vuoksi”, ”pienempi” on täällä ”suuremman”vuoksi. Nämä tilat eivät katsoneet ainoastaan, että muu luomakunta on täällä ihmisten tähden tai käytön vuoksi, vaan myös, että nainen on täällä miehen (käytön) vuoksi ja orja täällä vapaiden (käytön) vuoksi. Nämä eivät selvästikään ole kristillisiä ajatuksia, eivätkä ne ole sopusoinnussa aidon kristillisen myötätunnon ja rakkauden eetoksen kanssa. Me (ja Kirkko) yleensä tunnustamme nyt, että viimeksi mainitut eivät ole terveitä asenteita, mutta näkemys siitä, että eläimet ovat täällä ihmisten käyttöön, on edelleen tiukasti kiinni, ja se on todella poistettava.

epäilen, että tästä lähtökohdasta pidetään edelleen tiukasti kiinni, koska ihminen pelkää menettävänsä opetuksen siitä, että ihminen on muita olentoja ylempi, ainutlaatuinen ja maailmankaikkeuden keskus. Ihmiset (ne, jotka kirjoittavat kirkon oppia) pelkäävät, että ihmiset tippuvat jalustoiltaan. Niinpä he jatkavat toisten eläinten riistämistä ja sortamista sen sijaan että osoittaisivat huomaavaisuutta ja myötätuntoa ja tunnustaisivat toisten eläinten oikeuden säilyttää elämänsä.

on olemassa hyväntahtoisempi tulkinta, joka voidaan antaa ihmisen ainutlaatuisuuden premissille, jos se muotoillaan ajatukseksi, että ihmisen ainutlaatuisuus on se, että ihmisiä kutsutaan ”palvelijalajiksi” ja huolehtimaan ei-inhimillisistä olennoista (katso Andrew Linzey lisää). Tämä lukema ei useinkaan istu hyvin monet eläinaktivistit, koska se edelleen väittää, että on olemassa jotain erityisen ainutlaatuista ja erityistä ihmisolennot, että muut eläimet eivät ole, ja myös koska se olettaa, että eläimet tarvitsevat huolenpitoa ja häiriöitä, mutta se voi olla parasta, mitä voimme toivoa sisällä kristinuskon. Jos katolisuus / kristinusko omaksuisi laajasti tämän näkemyksen, se merkitsisi käytännön kannalta huomattavasti parempaa tilannetta eläimille, joissa niitä on huomioitu ja hoidettu, vaikka se ei todennäköisesti tyydyttäisi monien aktivistien toivetta siitä, että eläimet nähtäisiin tasavertaisina, koska se on enemmän myötätunnon ja sääliväisyyden kuin tasa-arvon mukaista. Käytännön tasolla eläimet saisivat kuitenkin pitää henkensä, mikä on (minun mielestäni) kaikkein tärkeintä. Muutos tähän näkemykseen suojelisi itse asiassa eläimiä, joten kannatan sitä enemmän kuin mitään, ja sillä olisi käytännön kannalta myönteinen vaikutus, vaikka se olisikin epätäydellinen. Rehellisesti sanottuna en usko, että eläimet itse paljoa välittävät nyansseista, kunhan ne saavat pitää henkensä.

VSM: mikä sai sinut päättämään ryhtyä tähän tutkimukseen?
KB: Yrittäessäni suorittaa aikaisempia tutkintojani tulin jatkuvasti ja yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä eläinaihe tarvitsi huomiota katolisessa kirkossa, koska se on niin sokea piste, ja tietämättömyys huomaavaisuudesta eläimiä kohtaan aiheuttaa jatkuvasti niin monia kauhuja niille. Kirkon opetuksen voidaan yleensä nähdä hyväksyvän tämän ei-inhimillisten, mutta tuntevien olentojen hyväksikäytön ja käytön, pitäen niitä ”täällä meitä varten”, ja tämä resonoi niin vääränä minusta, koska eläimet ovat selvästi olentoja, joilla on oma elämänsä kuljettavanaan, jotka pyrkivät säilyttämään nuo elämät ja joilla pitäisi olla siihen oikeus.

väitöskirjani päätavoite oli se, että ajattelin, että jos vain saisimme kirkon näkemään tämän totuuden eläimistä (että ne ovat tuntevia olentoja, joilla on oma elämä, jolla on merkitystä niille ja jota ne pyrkivät säilyttämään, ja että niillä on / pitäisi olla oikeus säilyttää elämänsä), sillä voisi olla hämmästyttävä vaikutus eläimiin, jos kirkko muuttaisi opetuksiaan eläimistä ja siitä, miten katolilaisten tulisi suhtautua eläimiin ja kohdella niitä. Kokemukseni on, että on niin monia, jotka pyrkivät noudattamaan kirkon opetuksia kirjaimellisesti, että jos kirkko tulisi ulos ja sanoisi, että meidän on lopetettava eläinten käyttö ja tappaminen, hyöty eläimille olisi valtava, koska ihmiset olisivat silloin velvollisia noudattamaan tätä opetusta. Ollakseni rehellinen, niiden 7 vuoden aikana, jotka olen nyt työskennellyt tämän opinnäytetyön parissa, olen enimmäkseen menettänyt toivoni siitä, että opinnäytetyölläni olisi mitään vaikutusta tai että kirkko olisi kiinnostunut muuttumaan, huolimatta sen väitteestä, että se etsii totuutta ja että mikä tahansa on osoitettu todeksi, sisällytetään sen opetuksiin.

eräs seikka, joka mielestäni on hyvin merkittävä ja jonka toivon voivani sisällyttää opinnäytetyöhöni, on se, että vaikka kirkko tuntuu ajattelevan olevansa myötätunnon tekijä, maalliset / ei-uskonnolliset ihmiset ovat itse asiassa kirkon ”Out-compassioning” Eläinkysymyksessä. Maalliset ihmiset ja ei-kristityt ovat siirtymässä veganismi joukoittain, ja silti monet kristityt näyttävät ajattelevan, että heillä on oikeus welfarist ”baby-steps” ja kirkko vaatii lopullinen todiste (en edes tiedä mitä enää…eläinten sielut?)- asioita, joita ei voida todistaa kummaltakaan puolelta, ennen kuin se edes harkitsee muuttamista. Uskon, että kirkko, ja ihmiset kirkossa, ovat kauhuissaan siitä, että ihmiset ”menettävät paikkansa luomisen keskipisteenä”, jos he alkavat myöntää eläinten oikeuksia pitää henkensä.

VSM: Oletko löytänyt monia tapauksia, joissa virallinen teologia eroaa kirkon pyhien ja päähahmojen alkuperäisistä kirjoituksista tai käsityksistä lihansyönnistä ja suhtautumisesta eläimiin?

KB: Ei, enpä usko. On kourallinen katolisia pyhimyksiä ja teologeja, jotka olisivat suhtautuneet eläimiin myönteisemmin, mutta heihin kiinnitetään harvoin paljon huomiota – ainakaan siihen nähden, mitä on kirjoitettu muistiin. Mutta me kaikki tiedämme, että ” voittajat ”kirjoittavat historiaa eivätkä” häviäjät”, ja se mahti ei tee oikein, joten” voittava puoli ” ei ole aina se puoli, joka on oikea tai moraalinen tai eettinen. On siis mahdollista, että kirkolla oli myönteisempi näkemys ja että myöhempi oppi hävitti ja syrjäytti sen. En tiedä, voiko sitä koskaan tietää. Minusta näyttää kuitenkin siltä, että kirkko on suurimman osan historiastaan ollut huolissaan ihmisen pelastuksesta, ei muista olennoista, ja meillä on joitakin hyvin merkittäviä teologeja kirkon historiassa (joita nykyään pidetään ”Kirkkoisinä”), joiden näkemyksiä ja kirjoituksia voidaan pitää suurelta osin vastuullisina siitä voimakkaasta eläinvastaisesta näkemyksestä, jonka löydämme kirkosta. Pyhä Tuomas Akvinolainen olisi näistä ensimmäinen. Hänen näkemyksensä, samoin kuin aikaisemman Pyhän Augustinuksen näkemykset, vakiintuivat kirkon oppiin. Paavalin mukaan Raamattu ei myöskään ole erityisen eläinystävällinen.

VSM: Voitteko kertoa meille joitakin esimerkkejä pyhimyksistä tai teologeista, joilla oli eläinmyönteisiä näkemyksiä?

KB: tutkimusalueeni ei ole varsinaisesti eläinten ajatushistoria kirkon historiassa ja perinteessä, vaan se on sen sijaan ajatuksen korostaminen elämän etiikan johdonmukaisuuden tarpeesta, joten en ole asiantuntija kirkon historian luvuissa, joilla olisi voinut olla eläinystävällisiä näkemyksiä. Andrew Linzeyn kirjat ovat tässä hyvä voimavara, kuten myös Ryan Patrick McLaughlin.

mielestäni on kuitenkin tärkeää huomata, että varsinainen ajatus vegaanina olemisesta on tuoreempi tapaus, eikä luultavasti sellainen ajatus, joka olisi ollut aiemmin yhtenäisesti kovin paljon olemassa. Edes ajatus ”kasvissyöjänä” olemisesta ei liene niin tuttu pyhimyksille ja teologeille kirkon historiassa, ei varsinkaan vegetarismi eettisistä syistä. Jotkut pyhimykset ja uskonnolliset yhteisöt pidättäytyivät lihasta tai tietynlaisesta lihasta tai jopa kaikista eläinperäisistä tuotteista, mutta se johtui yleensä asketismista (itsensä kieltäminen/ ”puhdistus”/ ”uhraaminen”) eikä eettisistä/eläinten oikeuksiin liittyvistä syistä.

on varmasti joitakin pyhimyksiä, jotka tunnetaan siitä, että heillä on suojelevampi ja kokonaisvaltaisempi näkemys luomisesta, ja jotka ystävystyivät eläinten kanssa ja / tai tarjosivat niille suojelua. Joidenkin kelttiläisten pyhimysten sanotaan olevan erityisen tunnettuja tästä. On kuitenkin kiinnostavaa, että” eläinten suojeluspyhimys ” St. Francis ei valitettavasti ollut kasvissyöjä.

on hyvin voimakas lainaus Pyhältä Isaac Syyrialaiselta, joka kuitenkin resonoi erityisesti minuun: ”mikä on hyväntekeväisyyssydän? Se on sydän, joka palaa rakkaudessa koko luomakunnan, ihmisten, lintujen, eläinten, riivaajien – kaikkien luomusten-puolesta. Se, jolla on tällainen sydän, ei voi nähdä eikä palauttaa mieleen luomusta ilman, että hänen silmänsä tulevat kyynelten täyttämiksi sen suunnattoman sääliväisyyden vuoksi, joka tarttuu hänen sydämeensä, sydämen, joka on pehmennyt eikä voi enää kestää nähdä tai oppia toisilta mitään kärsimystä, pienintäkään tuskaa, mitä luomukselle aiheutetaan. Sentähden senkaltainen ihminen ei lakkaa koskaan rukoilemasta myös eläinten puolesta, totuuden vihollisten puolesta ja niiden puolesta, jotka tekevät hänelle pahaa, että ne varjeltuisivat ja puhdistuisivat. Hän rukoilee jopa matelijoiden puolesta, liikuttuneena rajattomasta säälistä, joka vallitsee niiden sydämessä, jotka ovat tulossa yhdistetyiksi Jumalaan.

VSM: Onko totta, että varhaiskristityt olivat kasvissyöjiä, mutta tuolloin vallassa olleet ihmiset pakottivat heidät syömään lihaa?

KB: en ole oikein kuullut tai havainnut tätä todeksi. Tutkimukseni ei ole keskittynyt Varhaiskristittyihin. Lähin tähän liittyvä asia, jonka olen törmännyt, on Keith Akersin kiehtova kirja nimeltä The Lost Religion of Jesus: Yksinkertaista elämää ja väkivallattomuutta Varhaiskristillisyydessä. Akers esittää, että Jeesuksen alkuperäiset seuraajat ja siten varhaisimmat kristityt (Ebioniitit) olivat kasvissyöjiä ja elivät väkivallattomuuteen ja yksinkertaiseen elämään keskittynyttä elämää, mutta että tämä totuus ”hautautui” myöhempien Kirkkokirjoitusten ja vaikutteiden myötä. Minusta Akers tukee tätä sen verran varhaiskirkon asiakirjoilla, että sitä pitäisi pitää pätevänä teoriana, vaikka ei ole mahdollista koskaan lopullisesti määrittää, mitä tosiasiat olivat, koska ne ovat kadonneet historiaan. Tietenkin kirkko ei pidä tätä teoriaa on legitimiteetti vaikka.

useimmat tutkijat, Keith Akers, Norm Phelps ja muutamat muut, ovat päätelleet, että Jeesus ei todennäköisesti ollut kasvissyöjä eikä varsinkaan vegaani. Emmekä koskaan saa tietää tosiasiaa asiasta, mutta tuntuu järkevältä vetää ajatuksemme (ja tukea eläinten suojelulle) harkitsemasta, mitkä ajatukset olisivat sopusoinnussa kristillisen myötätunnon, rauhan ja väkivallattomuuden kanssa.

VSM: Oletko nähnyt merkkejä siitä, että kirkko alkaa avautua ajatukselle, että eläimet ovat tuntevia ja ansaitsevat suojelua?

KB: ei oikeastaan. Monet katolilaiset ovat puolustaneet paavin äskettäin julkaisemaa kiertokirjettä Laudato Si eläinmyönteisenä. On totta, että Laudato Si sisältää luultavasti merkittävimmät lausunnot, joita olemme tähän mennessä saaneet kirkolta myönteisestä suhtautumisesta eläimiin. Mutta loppujen lopuksi, käytännöllisesti katsoen jokainen lausunto sisältää niin monia karsintoja, niin että se tekee käytännöllisesti katsoen merkityksettömäksi, aina uudelleen varmistaen, että ihmiset ovat ensisijaisia ja eläimet vasta sen jälkeen. Lausunnot, joiden mukaan eläimet eivät ole ”ainoastaan ihmisten käytössä”, näyttävät antavan ymmärtää, että ne ansaitsevat jonkin suojan tai oikeuden olla olemassa, että niillä on omat tarkoituksensa olla täällä, mutta nämä asiat vain sen rinnalla, että niitä käytetään ihmisiin ja että ihmisillä on oikeus käyttää niitä. Eläinmyönteisiltä vaikuttavat lausunnot esitetään yhdessä paikassa, mutta sitten ne kumotaan tai pätevät toisaalla kiertokirjeessä. Lopussa kiertokirje on parhaimmillaan monitulkintainen.

monet vegaanit ja muut eläimistä välittävät ihmiset olivat hyvin toiveikkaita nykyisen paavin astuessa virkaan, että hän tekisi merkittävää pelivaraa eläinten suojelussa, koska hän valitsi nimen Franciscus, eläinten suojeluspyhimyksen Pyhän Franciscus Assisilaisen mukaan. Mutta paavi Franciscus teki valitettavasti hyvin selväksi, että hän valitsi Franciscus-nimen solidaarisuudesta köyhiä kohtaan, ei syistä, jotka koskivat huolta eläimistä.

niin, luulenko kirkon muuttuvan? Tiedän, että tämä kuulostaa hyvin negatiiviselta, mutta ei todellakaan, ei helposti, eikä ylhäältä alaspäin. Itse asiassa uskon, että kirkosta tulee yksi viimeisistä eläinrääkkäyksen linnakkeista, joka raahataan loppuun asti potkien ja huutaen, kun muu maailma on jo mennyt vegaaniksi.

jos muutos tapahtuu, uskon, että se tapahtuu lopulta vasta alusta alkaen, kun katoliset vaativat johdonmukaista pro life-etiikkaa ja toistuvasti huomauttavat myötätunnon puutteesta ja tämän järjettömyydestä.